Teksti: Hilja Aunela & Julia Granroth. Podcast-lukija: Sanna Rauhala.

Antropologian opis­ke­li­jal­le alan kon­fe­rens­sit näyt­täy­ty­vät usein etäisenä ammat­ti­lais­ten areenana. Keskusteluun ei uskalla osal­lis­tua, koska kokemus puuttuu. Mistä ant­ro­po­lo­gin uraa aloit­te­le­vat opis­ke­li­jat voisivat saada itse­luot­ta­mus­ta argu­men­taa­tioon sekä mah­dol­li­suu­den näyttää omaa osaa­mis­taan?

Yksi mah­dol­li­suus vastata näihin haas­tei­siin avautui toukokuun lopulla jär­jes­te­tyil­lä Antropologipäivillä, missä jär­jes­tet­tiin kon­fe­rens­sin historian ensim­mäi­nen opis­ke­li­ja­pa­nee­li. Ajatus opis­ke­li­ja­pa­nee­liin ei lähtenyt tällä kertaa opis­ke­li­joil­ta, vaan SAS:lta eli Suomen Antropologiselta Seuralta.

Idean kehittäjä, SAS:n esimies Katja Uusihakala kertoi, että seura haluaa ottaa opis­ke­li­jat mukaan toi­min­taan osana aka­tee­mis­ta ant­ro­po­lo­gis­ta yhteisöä ja vahvistaa opis­ke­li­joi­den välisiä yhteyksiä ja ver­kos­to­ja kan­sal­li­sel­la tasolla. Aiemmin opis­ke­li­jat ovat olleet mukana kon­fe­rens­seis­sa lähinnä vapaa­eh­toi­si­na avus­ta­ji­na, mutta seura haluaa tukea ja kannustaa opis­ke­li­joi­den tie­teel­lis­tä työtä.

Opiskelijoille tilaa luomassa

Opiskelijapaneeliin valittiin kahdeksan paperia. Esitelmille ei asetettu aihe­ra­jaus­ta. Tarkoituksena oli avoimin mielin tar­kas­tel­la, min­kä­lai­sia teemoja suo­ma­lai­set opis­ke­li­jat kan­din­töis­sään ja pro gra­duis­saan työstävät. Valitut esitelmät käsit­te­li­vät­kin juuri niin laajaa skaalaa aiheita kuin on ant­ro­po­lo­gial­le tyy­pil­lis­tä.

Tutkimuskohteiksi oli vali­koi­tu­nut paikkoja läheltä ja kaukaa. Heidi Mikkonen analysoi län­si­mai­sia lai­huusi­han­tei­ta ja niiden kysee­na­lais­ta­mi­sen tak­tii­koi­ta. Edellisellä viikolla kent­tä­töis­tä palannut Maria Niemiharju esitteli pro gradu -mate­ri­aa­li­aan, joka koski län­si­mais­ten new age -perin­tees­tä ammen­ta­vien yhtei­sö­jen ja pai­kal­lis­väes­tön Kaqchikel-mayojen välisiä suhteita Guatemalassa. Muutamassa esi­tel­mäs­sä “kenttä” paikantui muun kuin maan­tie­teel­li­sen sijainnin perus­teel­la. Eerik Rutanen pohti moniar­vois­ta kei­no­va­loa kau­pun­kiym­pä­ris­tös­sä, ja Meri Parkkinen esitteli tunteiden välit­ty­mis­tä inter­ne­tin Counter-Strike -pelaa­jayh­tei­sön parissa. 

Eemi Nordström, Saara Toukolehto ja Taina Cooke AntroBlogin toi­mi­tuk­ses­ta Antropologipäivillä. Kuva: Kaisa Vainio

Konferenssin teema, ris­tey­ty­vät liik­ku­vuu­det (“eng­tangled mobi­li­ti­tes”), oli myös läsnä esi­tyk­sis­sä. Riikka Juutinen analysoi sir­kus­lais­ten liikkuvaa elä­män­ta­paa Sirkus Finlandiassa ja Helmi Räisänen pohti, miten rajoja luodaan glo­baa­lien tar­tun­ta­tau­tien vas­tai­ses­sa työssä. Lisäksi esille pääsivät ihmisten ja eläinten väliset suhteet. Emilia Voutilainen esitteli hil­jat­tain kerää­mään­sä aineistoa opas­koi­rien kou­lu­tuk­ses­ta ja Eemi Nordström puo­les­taan avasi sirkkojen syömiseen liittyvää perin­net­tä Meksikossa.

Jälkipohdintaa paneelista

Koska esitelmät poh­jau­tui­vat kovin eri­lai­siin aiheisiin ja pane­lis­tien tut­ki­mus­pro­jek­tit olivat eri vaiheissa, jäimme pohtimaan mitä panee­lis­ta jäi käteen? 

Opiskelijapaneelin puheen­joh­ta­ji­na pääsimme tutus­tu­maan kon­fe­rens­siin ensim­mäis­tä kertaa jär­jes­tä­jän näkö­kul­mas­ta samalla, kun tar­jo­sim­me opis­ke­li­joil­le mah­dol­li­suu­den pane­lis­tin rooliin. Tämä toi mukanaan ensin­nä­kin käytännön oppeja. Huomasimme, että esi­tel­mä­ai­kaa on rajal­li­ses­ti, joten jah­kai­lul­le ei ollut sijaa. Sama rajoitus päti myös yleisöön: jos jokin asia jäi mie­ti­tyt­tä­mään, oli parasta esittää kysy­myk­sen­sä heti.

Lisäksi opis­ke­li­ja­pa­nee­li tarjosi mah­dol­li­suu­den har­joi­tel­la argu­men­toin­tia. Kokemuksemme on, että oli kyseessä sitten kandi tai gradu, työn parissa viettää paljon aikaa ja aihetta prosessoi ali­ta­jui­ses­ti viikko- ellei kuu­kausi­tol­kul­la. ”Teet tätä itseäsi varten” on saman­ai­kai­ses­ti hel­pot­ta­va ja lan­nis­ta­va mantra. Tarve jäsentää havain­noi­maan­sa on varmasti tärkeä tekijä töiden eteenpäin saat­ta­mi­ses­sa, mutta prosessin aikana syn­ty­neis­tä aja­tuk­sis­ta olisi mukava kertoa muillekin kuin ohjaa­jal­le tai kas­vot­to­mak­si jääville opin­näy­te­työn luki­joil­le verkossa. Paneeli toikin tut­kiel­mi­aan työstävät opis­ke­li­jat ja kuulijat yhteen.

Puheenjohtajina tunsimme olevamme melko etuoi­keu­te­tus­sa asemassa, koska saimme kuulla asian­tun­ti­joi­den kertovan oma­koh­tai­ses­ti aineiston keruusta ja argu­ment­tien raken­ta­mi­ses­ta. Saimme nauttia ennak­ko­luu­lot­to­mis­ta kysy­myk­se­na­set­te­luis­ta, mie­len­kiin­toi­sis­ta ana­lyy­seis­ta ja kypsistä puheen­vuo­rois­ta.

Oli silmiä avaavaa huomata, että monen työ oli vielä kesken. Keskeneräisen työn esit­tä­mi­nen on todella fiksu veto. Se on hyvä mah­dol­li­suus päästä tes­taa­maan ideoitaan. Samalla vaatii val­ta­vas­ti rohkeutta asettaa vielä raa­ki­lee­na olevat aja­tuk­sen­sa kritiikin kohteeksi. Paneelin puheen­joh­ta­ji­na koimmekin, että esitelmiä seuraavat kes­kus­te­lut olivat paneelin suola. Samalla siinä kenties hipais­tiin sitä, mitä aka­tee­mi­sel­la yhtei­söl­lä haetaan: argu­men­tit syntyvät harvoin yksin, ja oma­pe­räi­sim­mät­kin tavat tar­kas­tel­la maailmaa pitävät sisällään ajatusten jakamista.

Paneelissa mukana olleiden opis­ke­li­joi­den esi­tel­mien abstrak­tei­hin, eli aka­tee­mis­ten tekstien tii­vis­tel­miin, pääsee tutus­tu­maan täältä.

Artikkelikuva: pexels​.com