Suomalainen kehaisee toisen asua. “Ai tääkö”, toinen vastaa, “tää nyt on tällanen vanha riepu”. Suomalainen ei ole vaa­ti­ma­ton, vaan yrittää suojata itseään kateus­ma­gi­aan perus­tu­val­ta epä­on­nel­ta.

Suomalaisessa kan­sa­nus­kos­sa onnea oli olemassa tietty vakio­mää­rä. Onnea ei tullut mistään lisää, sen paikka vain vaihtui. Onni yhdellä oli siis kon­kreet­ti­ses­ti toiselta pois. Onnen lisää­mi­sek­si oli har­joi­tet­ta­va pilaus­tai­kuut­ta, jonka tarkoitus oli tärvellä toisen onni ja siirtää se itselle. Pilausta käy­tet­tiin kaikkeen, aina nai­maon­nes­ta peltojen kuntoon. Kuolemaan liittyvä magia ja paheel­li­se­na pidetyt asiat näyt­te­li­vät tai­kuu­des­sa tärkeää roolia. 

Kateus oli vaa­ral­li­nen tunne, sillä se sai aikaan pahana silmänä toteu­tu­vaa magiaa. Onnettomuuden sattuessa — kun lehmä kuoli, sato epä­on­nis­tui tai lapsi sairastui — syy oli toden­nä­köi­ses­ti naapurin paha silmä. Pilaustaikuuden ylei­syy­den vuoksi teko oli kaiken lisäksi luul­ta­vas­ti tahal­li­nen. Tämä kylvi viha­mie­li­syyt­tä ja epäluuloa ihmisten välille. 

Onni saattoi siirtyä vahin­gos­sa­kin. Paha silmä oli joskus syn­nyn­näi­nen omi­nai­suus, jonka merkkejä oli mm. kie­ro­sil­mäi­syys. Luonnostaan paha­sil­mäi­set ihmiset pilasivat toisten onnen tahat­to­mas­ti. He olivat usein tietoisia ‘lah­jas­taan’ ja ilmai­si­vat hyviä aikeita vält­te­le­mäl­lä muiden omai­suu­den kat­so­mis­ta, jotta kateus ja paha silmä eivät heräisi. 

Kateuteen liittyi lähei­ses­ti kehuminen, joka toi kehujen kohteelle välitöntä epäonnea. Tältä suo­jau­dut­tiin vähät­te­le­mäl­lä kehujen kohdetta äkkiä. Kehuissa piilevän kateuden ja pahan silmän sai ikään kuin hämättyä tiehensä, kun nopeasti haukkui omai­suu­ten­sa arvot­to­mak­si roinaksi. Suomalaisella vähät­te­lyl­lä on siis syväl­li­nen tarkoitus!


Lähde: Risto Pulkkinen. Suomalainen kan­sa­nus­ko — samaa­neis­ta sau­na­tont­tui­hin. 2014.