Teksti: Henri Onodera, VTT. Podcast-lukija: Bruno Gronow

Suomessa yhä useammat nuoret lykkäävät avioi­tu­mis­ta pitkälle yli 30 vuoden ikään. Nykyään puhu­taan­kin ”uudesta aikui­suu­des­ta” ilmiönä. Nuoret haluavat opiskella, luoda uraa, mat­kus­tel­la, käydä ulkona kave­rei­den kanssa, nauttia elämästä ja lykätä aloilleen aset­tu­mis­ta ja perheen perus­ta­mis­ta kaikkine vas­tui­neen ja asun­to­lai­noi­neen. Sinkut pak­kau­tu­vat kau­pun­ki­kes­kuk­siin, maa­seu­dul­la avioi­du­taan aikai­sem­min. Samaan aikaan tele­vi­sion tosi-tv-formaatit pön­kit­tä­vät sink­ku­lai­voi­neen, hot­tik­si­neen ja Bachelor-Suomineen hyvin yksi­lö­kes­keis­tä kuvaa parin­va­lin­taan liit­ty­vis­tä kysy­myk­sis­tä.

Pitkittyneen nuoruuden ilmiö on globaali. Monille se ei ole elä­män­ta­pa­va­lin­ta, etenkään glo­baa­lis­sa etelässä. Tässä yhtey­des­sä puhu­taan­kin ”odot­ta­vas­ta aikui­suu­des­ta” ja “odot­ta­vuu­des­ta”, jossa nuorten siirtymät koulusta työ­elä­mään ja myöhemmin avio­liit­toon ovat pit­kit­ty­neet tällä vuo­si­tu­han­nel­la. Usein avioi­tu­mi­sen esteenä ovat siihen liittyvät talou­del­li­set vaa­ti­muk­set, joita nyky­olois­sa on vaikea täyttää. Asia koskee etenkin nuoria miehiä. Tässä artik­ke­lis­sa pohdin sink­kuut­ta ja avioi­tu­mi­sen kysy­myk­siä nyky-Egyptissä.

Avioitumisen taloudelliset puitteet

Sinkkuus ja avioi­tu­mi­nen ovat keskeisiä puhee­nai­hei­ta ja toisiinsa kie­tou­tu­nei­ta asioita egyp­ti­läis­nuor­ten elämässä. Esiaviollisia suhteita ei peri­aat­tees­sa hyväksytä. Vaikka niitäkin voi tapahtua, nuorten seu­rus­te­lun oletetaan johtavan kih­lau­tu­mi­seen ja avio­liit­toon. Avioliitto merkitsee usein muut­ta­mis­ta pois van­hem­pien välit­tö­mäs­tä vai­ku­tus­pii­ris­tä, itse­näis­ty­mis­tä ja aloilleen aset­tu­mis­ta sekä yhteis­kun­nal­lis­ten normien sallimaa sek­su­aa­li­suut­ta.

Wedding3

Häävieraita Gizassa. Kuva: pablo_­marx (CC BY-NC-ND 2.0)

Egyptissä käytetään avioi­tu­mi­seen huo­mat­ta­via summia rahaa, enemmän kuin monissa muissa Lähi-idän maissa. Nuorenparin odotetaan muuttavan val­mii­seen kotiin. Avioitumiseen liittyvät kulut neu­vo­tel­laan perheiden kesken, käy­tän­nös­sä van­hem­pien miesten välillä. Silti sulhasen odotetaan hankkivan omis­tusa­sun­to uusine kalus­tei­neen. Hänen odotetaan myös maksavan mor­sius­ra­han (mahr) sekä kullasta val­mis­te­tut mor­sius­ko­rut (shabka). Morsiamelle jää kolmas- tai neljäsosa kuluista. Tähän sisältyy kodin käyt­tö­ta­va­rat kuten astiat, lii­na­vaat­teet, pyyhkeet ja muut kapiot sekä hää­juh­la­ku­lu­jen kat­ta­mi­nen yhdessä sulhasen kanssa. 

Vuoden 2011 kan­san­nousun pyör­teis­sä Egyptin talous on ollut vai­keuk­sis­sa. Korkean inflaa­tion ja turis­ti­ka­don lisäksi rajut talous­uu­dis­tuk­set – kuten arvon­li­sä­ve­ro ja tukiais­ten pur­ka­mi­nen – ovat nostaneet perus­e­lin­tar­vik­kei­den ja pal­ve­lui­den hintoja enti­ses­tään. Virallisten lukujen mukaan nuo­ri­so­työt­tö­myys liikkuu 30 pro­sen­tis­sa, ja kas­va­val­le osalle nuoria miehiä avio­liit­to­ku­lui­hin sääs­tä­mi­nen on vaikeaa tai mah­do­ton­ta.

Samalla perheiden kyky säästää on yleisesti hei­ken­ty­nyt. Lasten saat­ta­mi­nen avioon on egyp­ti­läis­per­hei­den suurimpia talou­del­li­sia pon­nis­tuk­sia. Säännöllisiä tuloja nauttivat vanhemmat saattavat osal­lis­tua vuo­si­kausia sääs­tö­rin­kei­hin (gam’iyat) kulujen kat­ta­mi­sek­si. Monet nuoret, varsinkin miehet, haa­vei­le­vat ulko­mail­le muut­ta­mi­ses­ta työn perässä. Valtaosalle se on mah­do­ton­ta, ja maalta muutetaan kau­pun­kei­hin paremman elämän mah­dol­li­suuk­sien perässä. Monet päätyvät kuitenkin elämään kädestä suuhun. 

Family2

Kuva: N i c o l a (CC BY 2.0, muokattu)

”Aina kun pohdin näitä raha-asioita, olen hen­ki­ses­ti ihan poikki”, puhahtaa Osama, 36. Parantaakseen työ­mah­dol­li­suuk­si­aan hän muutti pää­kau­pun­kiin ja aloitti opinnot Kairon yli­opis­tos­sa. Hän työs­ken­te­lee arki­päi­vi­sin kaupan myyjänä kus­tan­taak­seen elä­mi­sen­sä ja opis­ke­lun­sa. Hänellä on ikävä koti­ky­län­sä kavereita, perhettä ja suku­lai­sia sekä maaseudun rauhaa Niilin suis­toa­lu­eel­la. Mutta siellä hänelle ei yksin­ker­tai­ses­ti ole töitä. 

Osaman näköalat avioi­tu­mi­seen ovat hyvin kapeat. Hän tienaa tuhat Egyptin puntaa kuu­kau­des­sa. Syksyllä 2016 tava­tes­sam­me se vastasi noin sataa euroa, eikä hänellä ollut mah­dol­li­suut­ta säästää tule­vai­suut­ta varten. Hän vuokraa huonetta kimp­pa­käm­päs­tä 400 punnalla kuu­kau­des­sa. Loput rahat menevät elämiseen: ruokaan, tupakkaan, kirjoihin ja kän­nyk­kä­las­kuun. Egyptin kes­kus­pan­kin kel­lu­tet­tua punnan mar­ras­kuus­sa 2016 Osamalle jää vuokran jälkeen nyky­kurs­sin mukaan noin euro päivässä. Punnan arvon romahdus on myös nostanut maa­han­tuo­tu­jen tava­roi­den, kuten kodin­ko­nei­den ja shabka-koruihin tar­vit­ta­van kullan, hintoja roimasti viimeisen puolen vuoden aikana. Toisin kuin monilla muilla, Osaman van­hem­mil­la ei ole mah­dol­li­suut­ta auttaa häntä talou­del­li­ses­ti.

”Täällä nuorten suurin ongelma on, että he haluavat naimisiin”, hän ironisoi tilan­net­taan. Hänen avio­liit­to­haa­vei­den­sa ja tosia­sial­lis­ten mah­dol­li­suuk­sien­sa välinen ris­ti­rii­ta on asia, joka vaivaa häntä päi­vit­täin. Hän pyrkii olemaan ajat­te­le­mat­ta sitä liikaa. Toisaalta yli­opis­to­kou­lu­tus voi par­haim­mil­laan auttaa häntä avio­liit­to­mark­ki­noil­la. Perheet edel­lyt­tä­vät usein, että kosijalla on työn ja asunnon lisäksi tutkinto, vaikka sillä ei työ­mark­ki­noil­la mitään teki­si­kään.

Naiset haastamassa perinteitä

Egyptissä on hil­jat­tain noussut kriit­tis­tä kes­kus­te­lua suh­teet­to­man suurista avio­liit­to­ku­luis­ta. Eturivissä ovat olleet nuoret naiset, joiden online-kam­pan­join­ti on saanut näky­vyyt­tä myös lehtien pals­toil­la ja tele­vi­sion ajan­koh­tais­oh­jel­mis­sa. He kiel­täy­ty­vät vas­taa­not­ta­mas­ta mor­sius­lah­jak­si annet­ta­via shabka-koruja. Eräät hylkäävät ne kokonaan, toiset ilmoit­ta­vat tyy­ty­vän­sä ”yhtä kau­nii­seen” hopeaan. Toiset taas ilmoit­ta­vat, että korurahat tulisi käyttää hää­mat­kaan ulko­mail­la.

HennaDec

Hennakoristelua ennen häitä (public domain)

Taustalla on huoli siitä, että nuorten haaveet avio­lii­tos­ta kariu­tu­vat per­hei­den­vä­li­siin neu­vot­te­lui­hin: tarkemmin sanoen siihen, ettei miehillä ole nyky­olois­sa kaikkiin kuluihin varaa. Tämänkaltainen avioi­tu­mis­pe­rin­tei­den kritiikki myös kysee­na­lais­taa van­hem­pien odotukset pari­suh­teen mate­ri­aa­li­sis­ta puit­teis­ta. Samalla se ottaa kantaa mies­val­tai­siin, avio­liit­to­ku­luis­ta käytäviin neu­vot­te­lui­hin, joiden lop­pu­tu­lok­seen nuorella parilla on yleensä vain rajatut mah­dol­li­suu­det vaikuttaa. 

Morsiuskoruvaatimusten lisäksi arvos­te­lun kohteiksi ovat joutuneet myös kodin sisus­tuk­seen liittyvät tavarat. Niihin kuuluu esi­mer­kik­si olo­huo­neen vit­rii­ni­kaap­pi (al-niish) johon aviopari kerää näytille suuren määrän pos­lii­nie­si­nei­tä, ruokailu- ja kah­vias­tioi­ta joille on kuitenkin harvemmin käyttöä. Modernin kes­ki­luok­kai­suu­den symboli ei ole nyky­nuo­ri­son makuun, vaikka heidän van­hem­pan­sa sitä vaa­ti­si­vat­kin.

”En halua mitään niistä”, toteaa Kairon yli­opis­tos­ta val­mis­tu­nut ’Mona’, 28. Hänen mielestä shabka-korut ovat turha kulu, ja al-niish on ruma ja epä­käy­tän­nöl­li­nen. Hän tyytyisi pelkkään sor­muk­seen. Avioitumisen mate­ri­aa­li­set muo­to­vaa­ti­muk­set ja perhe-elämän ulkoiset puitteet eivät merkitse hänelle yhtä paljon kuin se, että liitolla on hyvät mah­dol­li­suu­det onnistua. Monalle on tär­keäm­pää löytää oikean­lai­nen kumppani. Ihannetapauksessa miehen tulisi olla kou­lu­tet­tu ja hyvästä, kun­nial­li­ses­ta perheestä. Hänen tulisi olla myös uskon­nol­li­nen. Ei fun­da­men­ta­lis­ti, mutta sellainen joka rukoilee päi­vit­täin ja har­joit­taa ajoittain hyvän­te­ke­väi­syyt­tä. Ihannekumppanin tulisi myös käyt­täy­tyä kun­nioit­ta­vas­ti ja suvait­se­vai­ses­ti muita kohtaan, ja hänellä tulisi olla tule­vai­suu­den varalle päämääriä ja kun­nian­hi­moa.

Perhe odottaa sitä, että Mona menisi pian naimisiin. Hänellä on työ ja ikääkin sen verran, että sosi­aa­li­set paineet avioi­tu­mi­seen kasaan­tu­vat vähi­tel­len. Mona haluaisi tutustua sul­ha­seen­sa kuitenkin itse, esi­mer­kik­si töissä tai vapaa-ajalla kave­rei­den kautta. Hän vastustaa niin sanottuja salon­ki­jär­jes­te­ly­jä (salunat). Niissä suku­lai­set, usein nais­puo­li­set lähi­su­ku­lai­set, kar­toit­ta­vat mie­les­tään sopivia sul­ha­seh­dok­kai­ta ja jär­jes­tä­vät nuorten ensi­ta­paa­mi­sen val­vo­tuis­sa puit­teis­sa joko kotona tai esi­mer­kik­si ravin­to­las­sa.

Mona on havainnut, että salunat-jär­jes­te­lyt johtavat usein onnet­to­miin liit­toi­hin ja avioeroon. Niiden mies­tar­jon­ta­kaan ei ole häntä vakuut­ta­nut: vastaan on tullut niitä, jotka eivät tiedä mitä haluavat elä­mäl­tään ja ulkois­ta­vat tämän tärkeän tehtävän suku­lai­sil­leen; tai niitä, joilla on ehkä ollut esia­viol­li­sia suhteita ja jotka eivät yleisesti luota naisiin, haluten suku­lais­ten­sa etsivän siveel­li­sen ja kun­nial­li­sen vaimon. Monan mielestä asetelma on täysin epäreilu naisia kohtaan.

Kohti onnen turvasatamaa?

Viimeisten vuo­si­kym­me­nien aikana kes­ki­mää­räi­nen avioi­tu­mi­si­kä on Egyptissä noussut tasai­ses­ti. Pienestä, vuoden 2011 kan­san­nousun jäl­kei­ses­tä not­kah­duk­ses­ta huo­li­mat­ta miehet avioi­tu­vat kes­ki­mää­rin 28-vuotiaina, naiset viisi vuotta aiemmin. Kuten Suomessa, tilastoja värittää se että kau­pun­geis­sa avioi­du­taan myöhemmin kuin maa­seu­dul­la. Nuoret kohtaavat 30 ikävuotta lähes­tyes­sään kasvavaa sosi­aa­lis­ta painetta mennä naimisiin.

”80 pro­sent­tia asioista, joista kes­kus­te­len äitini kanssa, liittyvät avioi­tu­mi­see­ni”, arvioi Aleksandriassa äitinsä luona asuva ’Muhammad’, 27. Hän vitsailee, että hänen avioi­tu­mi­ses­taan on muo­dos­tu­nut ”kan­sal­li­nen projekti”. Muhammadin siskot, suku­lai­set ja työ­ka­ve­rit pai­nos­ta­vat häntä ottamaan seuraavan askeleen elämässä. 

Moniin ikäi­siin­sä ver­rat­tu­na Muhammadilla on hyvät edel­ly­tyk­set mennä naimisiin. Hänellä on yli­opis­to­kou­lu­tus ja sään­nöl­li­nen työ. Hän on saanut perintöä sen verran, että omis­tusa­sun­non hank­ki­mi­nen ei ole este. Mutta sopivaa kumppania ei ole löytynyt, eikä hän aktii­vi­ses­ti sellaista haekaan.

Muhammadin mielestä valtaosa nuorista puskee elämässä eteenpäin – perus­kou­lus­ta lukioon, yli­opis­tos­ta työ­elä­mään, sitten avio­liit­toon – mutta harva kysee­na­lais­taa siir­ty­mien mie­lek­kyyt­tä tai vää­jää­mät­tö­myyt­tä. Hän rinnastaa asian silk­ki­per­ho­seen elin­kaa­reen: ”Kysyykö se miksi sen pitää siirtyä vaiheesta toiseen? Tai mitä se siitä hyötyy?” Hän tietää olevansa näillä kysy­myk­sil­lään monella tapaa etuoi­keu­tet­tu. Kaikilla ei ole yksin­ker­tai­ses­ti varaa pysähtyä niiden äärelle.

Muhammad ei juuri nauti flirt­tai­lus­ta kaduilla tai somessa. Hän ei myöskään pidä suku­puo­lit­tu­neis­ta odo­tuk­sis­ta, joiden mukaan miehet haluavat naimisiin tyy­dyt­tääk­seen bio­lo­gi­set tarpeensa. Hän myöntää olevansa romant­ti­nen ihminen, jolla on emo­tio­naa­li­set tarpeet ja joka haluaa rakastaa ja olla rakas­tet­tu. Hän on rakas­tu­nut kerran elä­mäs­sään: ennen vuoden 2011 kan­san­nousua, kun hän oli vielä yli­opis­tos­sa. Parin avio­liit­to­haa­veet kariu­tui­vat tytön perheen vas­tus­tuk­seen. Muhammadin per­he­taus­ta on vahvasti vasem­mis­to­lai­nen, ja tytön isä oli pai­kal­lis­po­mo silloisen pre­si­dent­ti Hosni Mubarakin val­ta­puo­lu­ees­sa. Vaikka Muhammadilla kesti pitkään päästä ensi­rak­kau­ten­sa yli, hän on toiveikas ja uskoo rakas­tu­van­sa vielä joskus uudestaan.

Lopuksi

Vuoden 2011 kan­san­nousun jäl­kei­ses­sä Egyptissä nuorten tule­vai­suu­den­nä­ky­mät ovat edelleen epä­var­mal­la pohjalla. Poliittinen lii­keh­din­tä nuorten parissa on vähen­ty­nyt huo­mat­ta­vas­ti soti­las­hal­lin­non ja poliit­ti­sia oikeuksia rajoit­ta­vien laki­uu­dis­tus­ten myötä. Yhteiskunnallisten asioiden sijasta oman elämän kannalta tärkeät asiat kuten koulutus, työ tai avio­lii­ton jär­jes­tä­mi­nen näyt­täy­ty­vät nuorille kes­kei­sem­pi­nä asioina. Tai ainakin niihin voi yrittää vaikuttaa.

Välähdykset Osaman, Monan ja Muhammadin elämästä ja miet­teis­tä kertovat siitä, että avio­lii­ton lyk­kää­mi­seen on Egyptissä usein monia, pääl­lek­käi­siä syitä. Niille, jotka jakavat Osaman näkö­alat­to­muu­den ja ”odottavan aikui­suu­den”, avio­liit­to näyt­täy­tyy talou­del­li­si­ne reu­naeh­toi­neen alati kauemmas kar­kaa­va­na haaveena. Jokainen askel elämässä eteenpäin on työn ja pon­nis­tus­ten takana. Tässä mielessä hyvä­osai­sem­mat Mona ja Muhammad odottavat löy­tä­vän­sä itselle sopivan kumppanin, ja kes­kit­ty­vät samalla työn­te­koon. Voikin ajatella, että ”uuden aikui­suu­den” kysy­myk­set ovat heille kon­kreet­ti­sem­pia kuin monille ikä­to­ve­reil­leen. Kyse ei ole kui­ten­kaan halusta elää ”vapaata sink­kue­lä­mää” vaan siitä, ettei sopivaa kumppania ole vielä löytynyt.

Toisaalta avio­liit­to ei nyky­olois­sa edusta kaikille sees­teis­tä tur­va­sa­ta­maa. Poliittisen murroksen ja talou­del­lis­ten paineiden keskellä per­heen­pe­rus­ta­mi­nen, ja esi­mer­kik­si lasten kasvatus ja kou­lu­tuk­seen tar­vit­ta­vat menot, voivat olla raskas taakka kan­net­ta­vak­si. Vaikka nuorilla olisikin edel­ly­tyk­set mennä naimisiin, he raken­ta­vat tule­vai­suut­taan perheen odotusten, tule­vai­suu­den haaveiden ja val­lit­se­vien siveys­nor­mien keskellä. Nuorten elämässä romant­ti­set käsi­tyk­set rak­kau­des­ta, ura­haa­veet, kumppanin sopivuus, ja perheen perus­ta­mi­sen mie­lek­kyys avaavat ajan­koh­tai­sia näkö­kul­mia van­hem­pien vaalimiin odo­tuk­siin avio­liit­toins­ti­tuu­tios­ta. Neuvotteluja ei käydä ainoas­taan kump­pa­nieh­dok­kai­den perheiden kesken mutta myös suku­pol­vien välillä.


Lukemista 

Dahlgren, Susanne (toim) 2016. Teheranin kodeissa, Kairon kaduilla: Nuorten elämää islamin maissa. Helsinki: Otava.

Honwana, Alcinda. 2012. Time of Youth: Work, social change and politics in Africa. Boulder, CO.: Kumarian Press.

Onodera, Henri. 2016. On waithood and social change in Egypt. Afrikan Sarvi 1/​2016.

Singerman, Diane (2007). The Economic Imperatives of Marriage: Emerging Practices and Identities among Youth in the Middle East. Middle East Youth Initiative Working Paper 6. Washington, DC: Wolfensohn Center for Development & Dubai School of Government.

Artikkelikuva: Asim Bharwani: opis­ke­li­joi­ta Kairossa. (CC BY-NC-ND 2.0)