Pähkinänkuoressa fyysinen ant­ro­po­lo­gia on ihmisen bio­lo­gi­sen vari­aa­tion ja evo­luu­tion tut­ki­mus­ta. Ihmisen näkyviä ja toisaalta piileviä eroja, kuten ihon tai silmien väriä sekä pituutta tai DNA:ta tut­ki­mal­la fyysinen ant­ro­po­lo­gia pyrkii sel­vit­tä­mään ja ymmär­tä­mään, millainen ihminen on lajina, mikä synnyttää näitä eroja saman lajin edus­ta­jien välillä ja millaisia nämä kehi­tys­ku­lut ovat olleet.

Fyysisen ant­ro­po­lo­gian tie­teel­li­set juuret ulottuvat 1700-luvulle, jolloin Carl Von Linné (1707 – 1778) ensim­mäi­sen kerran esitteli tie­teel­li­sen tak­so­no­mian peri­aat­teet vuonna 1735. Tämä kasvien, eliöiden, kivien ja eläinten jaottelu ja luo­kit­te­lu toimikin pohjana Johann Friedrich Blumenbachin (1752 – 1840) ihmis­la­jin luo­kit­te­lul­le, joka alun perin rakentui ihmisen maan­tie­teel­li­sel­le sijoit­tu­mi­sel­le. Vuonna 1779 Blumenbach jaotteli ihmisen viiteen eri lajiin fyysisten piir­tei­den mukaan. Rotu käsit­tee­nä yleistyi tut­ki­mus­mat­kai­lun kasvaessa: euroop­pa­lai­set tapasivat ja olivat vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa hyvin eri­nä­köis­ten ja eri­lais­ten ihmisten kanssa. Rotuihin poh­jau­tu­va luo­kit­te­lu sai uusia ulot­tu­vuuk­sia, kun fyysisiin omi­nai­suuk­siin yhdis­tyi­vät ideo­lo­gi­set usko­muk­set, asenteet ja arvot.

Stoddard_race_map_1920

Kuva: Stoddardin rotu­jaot­te­lun mukainen kartta 1920-luvulta, jossa mer­kit­tyi­nä näkyvät neljä ihonvärin mukaan mää­ri­tel­tyä luokkaa: musta, ruskea, keltainen ja valkoinen. (Public Domain)

Keskittyminen ihmisten välisiin eroa­vai­suuk­siin lisäsi syrjintää ja eriar­voi­suut­ta. Tämä kul­mi­noi­tui 1800-luvulle tultaessa kan­sain­vä­li­seen kes­kus­te­luun orjuu­des­ta sekä Adolf Hitlerin johtaman kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­sen ideo­lo­gian rotu­puh­tausop­piin ja sitä seu­ran­nee­seen kan­san­mur­haan 1940-luvulla. Yhden ihmis­la­jin parem­muut­ta suhteessa toiseen pyrittiin selit­tä­mään ja jopa oikeut­ta­maan vedoten esi­mer­kik­si pää­kal­lo­jen kokoe­roi­hin. Kraniometria eli kal­lon­mit­taus on tie­tee­na­la, jolla pyrittiin antamaan ihmis­la­jien välisille eroille tie­teel­li­nen selitys.

Näiden ilmiöiden rinnalla fyysinen ant­ro­po­lo­gia on kehit­ty­nyt ja laa­jen­tu­nut. Franz Boas (1858 – 1942) keräsi eri kansojen ja ihmis­ryh­mien pää­kal­lo­ja osoit­taak­seen, ettei aivojen koolla ollut mer­ki­tys­tä. Hän halusi näyttää, että rotue­rot­te­lu­teo­riat tulisi unohtaa ja sen sijaan keskittyä kult­tuu­rin vai­ku­tuk­siin. Ympäristön ja kult­tuu­rin vai­ku­tus­ta ihmisen kehi­tyk­seen Boas osoitti ver­tai­le­mal­la monen suku­pol­ven Yhdysvaltoihin muut­ta­nei­den kallon kokoja. 

Sittemmin alettiin tutkia muitakin osia ihmisestä: sekä luustoa yleisesti että muita ei-näkyviä piirteitä ja omi­nai­suuk­sia. Nykypäivänä fyysinen ant­ro­po­lo­gia keskittyy ene­ne­vis­sä määrin tutkimaan esi­mer­kik­si gee­ni­pe­ri­mää ja sitä määrääviä tekijöitä sekä ympä­ris­tön ja kult­tuu­rin vai­ku­tuk­sia suhteessa näihin. Näin ollen bio­lo­gi­nen ant­ro­po­lo­gia on nyky­päi­vä­nä osuvampi nimi tälle tut­ki­mus­suun­tauk­sel­le.

Ihmislaji mikroskoopin alla

10818709973_068369f9cc_o

Kuva: University of Liverpool Faculty of Health and Life Sciences. (Flickr​.com, CC BY-SA 2.0).

Biologinen ant­ro­po­lo­gia on lää­ke­tie­teel­li­sen ant­ro­po­lo­gian lisäksi kaikista ant­ro­po­lo­gian ala­la­jeis­ta ja suun­tauk­sis­ta se, jolla on lähei­sim­mät kytkökset luon­non­tie­tei­siin ja sen mene­tel­miin. Se pohjautuu vahvasti hypoteesi-testaus-teoria-pro­ses­siin, mikä osaltaan selittää miksi nykyajan bio­lo­gi­nen ant­ro­po­lo­gia on eri­kois­tu­nut tutkimaan gee­ni­pe­ri­mää ja perin­nöl­li­siä sai­rauk­sia. Sisäisiin eroihin, vari­aa­tioi­hin ja poik­kea­miin kes­kit­ty­mi­nen ei olisi mah­dol­lis­ta ilman niitä valtavia harp­pauk­sia, joita on saa­vu­tet­tu geneet­ti­sen tut­ki­muk­sen ja kehi­tyk­sen kentällä vii­meis­ten vuo­si­kym­men­ten aikana. Tämä on avannut tut­ki­mus­kent­tää esi­mer­kik­si ravit­se­muk­sen ant­ro­po­lo­gi­seen tut­ki­muk­seen luon­non­tie­teel­li­sel­lä vivah­teel­la.

Jos tarkkoja ollaan, keskittyy bio­lo­gi­nen ant­ro­po­lo­gia ennen kaikkea sel­vit­tä­mään, mitä tar­koit­taa ihmisenä oleminen maa­pal­lol­la elol­li­se­na ja kult­tuu­ri­se­na orga­nis­mi­na. Keskeisimmät kysy­myk­set liittyvät siis ihmis­la­jin ole­mas­sao­loon: kehi­tys­kul­kuun, muu­tok­seen, sopeu­tu­mi­seen ja vari­aa­tioon. Mitä tämä käy­tän­nös­sä tar­koit­taa?

Jokainen on varmasti joskus kuullut evo­luu­tio­teo­rias­ta, jonka mukaan ihmiset pol­veu­tu­vat apinoista. Fyysisen ant­ro­po­lo­gian edustajat ovat ensim­mäi­si­nä kor­jaa­mas­sa, että tämä ei aivan pidä paik­kaan­sa – oikeas­taan ensim­mäi­set ihmisen esi-isät kehit­tyi­vät 6 – 8 miljoonaa vuotta sitten eläneestä lajista, joka on viimeinen ihmisten ja sim­pans­sien yhteinen esi-isä. Se, mitä fyysinen ant­ro­po­lo­gi evo­luu­tio­teo­rias­sa painottaa on, että teoria selittää lajin bio­lo­gi­sen muutoksen ajassa. Tämä teoria on myös pitänyt tähän päivään asti.

Ainutlaatuisesta lajista maapallon vaarallisimmaksi lajiksi

Antropologian tut­ki­mus­suun­tauk­se­na bio­lo­gi­nen ant­ro­po­lo­gia ei voi kui­ten­kaan täysin jättää huomiotta ympä­röi­vää sosi­aa­lis­ta kon­teks­tia, sillä alan tut­ki­muk­seen ja tut­ki­mus­tu­lok­siin vaikuttaa suuresti ihmisten välisen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ja käyt­täy­ty­mi­sen kon­teks­tin ymmär­tä­mi­nen. Kulttuurilla on kriit­ti­nen rooli ihmisen evo­luu­tios­sa ja kehit­ty­mi­ses­sä. Vaikka kulttuuri ei ole geneet­ti­ses­ti ennalta mää­ri­tel­ty, ihmisen valmius ja taipumus sisäistää kult­tuu­ria ja toimia sen puit­teis­sa on paljolti bio­lo­gis­ten teki­jöi­den mää­rit­tä­mää. Taipumus kult­tuu­riin erottaa ihmis­la­jin muista lajeista ja on kenties mer­kit­tä­vin kom­po­nent­ti ihmisen evo­luu­tio­his­to­rias­sa. Fyysinen ant­ro­po­lo­gia muo­dos­taa­kin ainut­laa­tui­sen linkin sosiaali- ja luon­non­tie­tei­den välille.

Tieteenala näkee kaikki maa­pal­lol­la elävät lajit yhtey­des­sä toisiinsa eri tavoin: geneet­ti­ses­ti, ana­to­mi­ses­ti ja fysio­lo­gi­ses­ti. Jopa lajien käyt­täy­ty­mi­ses­sä on huo­mat­ta­vis­sa selkeitä saman­kal­tai­suuk­sia. Näin ollen on tärkeää ymmärtää ja tuntea ihmisen evo­luu­tion historia sekä pohtia, mikä sen vaikutus nyky­päi­vä­nä on eri­tyi­ses­ti nyt, kun ihmislaji näyttää vie­raan­tu­van muista laji­to­ve­reis­taan ja toi­min­nal­laan jopa tuhoaa näitä. Rasismia ja muu­ka­lais­vi­haa voidaan tutkia, selittää ja kri­ti­soi­da bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian avulla. Biologinen ant­ro­po­lo­gia voi viedä useim­mil­ta rai­sis­ti­sil­ta väit­teil­tä ja usko­muk­sil­ta pohjan. 

Ihmisen rooli ilmas­ton­muu­tok­ses­sa on yksi uusim­mis­ta tut­ki­mus­koh­teis­ta bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian kentällä. Tässä pohditaan eri­tyi­ses­ti ihmisen kykyä sopeutua alati muut­tu­vaan ympä­ris­töön ja toisaalta ihmisen kykyä sys­te­maat­ti­ses­ti tuhota omaa eli­nym­pä­ris­töään sitä ympä­ris­töä, joka aikoinaan mah­dol­lis­ti ja tuki ihmis­la­jin kehit­ty­mis­tä.

Lue myös: johdatus eri­kois­aloi­hin, poliit­ti­nen ant­ro­po­lo­gia, talous­ant­ro­po­lo­gia, uskon­toant­ro­po­lo­gia, kie­li­tie­teel­li­nen ant­ro­po­lo­gia


Aiheesta lisää AntroBlogissa:

Niina Ahola: Ihmisen kuoleman jälkeinen elämä

Sanna Rauhala: Ihmisyyden juurilla

Sanna Vellava: Biohakkereiden matkassa

Tutustu:

Jurmain, Robert; Kilgore, Lynn; Trevathan, Wenda & Ciochon, Russell L. (2013). Introduction to Physical Anthropology 2013 – 2014 edition. Belmont: Wadsworth Cengage Learning.

”Race – Are we so different?”

Discover anth­ro­po­lo­gy

Teksti: Laura Calderón Westö, VTM

Verkkotaitto: Saara Toukolehto

Artikkelikuva: “The evolution of man- a popular expo­si­tion of the principal points of human ontogeny and phylogene (1896)”, Haeckel, Ernst, 1834 – 1919, Wikimedia Commons.