Ihmisten ja vil­lie­läin­ten väliset vas­ta­vuo­roi­set suhteet ovat yleinen satujen ja tari­noi­den aihe. Joissakin yhtei­söis­sä ne ovat myös olen­nai­nen osa joka­päi­väis­tä elämää. Esimerkiksi bra­si­lia­lai­ses­sa Lagunan kylässä on kalas­tet­tu del­fii­nien kanssa 1800-luvun puo­li­vä­lis­tä lähtien.

Sameassa laguu­nis­sa on mah­do­ton­ta nähdä kaloja, joten pai­kal­li­set kalas­ta­jat luottavat ran­ta­ve­des­sä pyörivien pul­lo­kuo­no­del­fii­nien näkö­ais­tiin. Kun delfiinit ovat pai­kan­ta­neet kala­par­ven, kalas­ta­jat menevät jonossa ran­ta­ve­teen verk­ko­jen­sa kanssa. 

Seuraa erään­lai­nen lajien­vä­li­nen rituaali, jossa yhdestä kahteen delfiiniä asettuu muutaman metrin päähän kalas­ta­jis­ta kellumaan veden pinnalle. Pian yksi del­fii­neis­tä sukeltaa, kadoten ulapalle. Muutaman sekunnin kuluttua se ilmestyy jälleen näkyviin, tällä kertaa uiden suoraan kalas­ta­jia kohti. Juuri oikealla hetkellä kalas­ta­jat heittävät verkkonsa ja delfiini väistää ajaen kala­par­ven ansaan. Koko kuvio saattaa toistua useiden tuntien ajan, jolloin kalas­ta­jat pääsevät kiskomaan ylös jopa kymmenien kilojen saaliita del­fii­nien her­ku­tel­les­sa par­vis­taan eksy­neil­lä yksi­löil­lä.

Yhteistyöhön ei liity suo­ra­nai­sia kou­lu­tus­toi­men­pi­tei­tä, sillä kalas­ta­jat eivät halua häiritä del­fii­nien käyt­täy­ty­mis­tä esi­mer­kik­si antamalla palk­kioi­ta. Sen sijaan sekä delfiinit että kalas­ta­jat ovat ope­tel­leet lukemaan toistensa välisiä viestejä vuo­si­kym­men­ten ajan, välittäen tiedon jäl­ki­pol­vil­le. Monet kalas­ta­jat tun­nis­ta­vat­kin yksit­täi­set delfiinit, ja muistavat useiden yksi­löi­den äidin­puo­lei­sen sukupuun.


Lähde:

Pryor, K. et al. 1990. A Dolphin-Human Fishing Cooperative in Brazil. Marine Mammal Science 6(1): 77 – 82