Yle Radio 1:n Löytöretki suo­ma­lai­seen toivoon -sarjan toisessa osassa toi­mit­ta­ja Satu Kivelä lähtee ekop­sy­ko­lo­gi Kirsi Salosen kanssa metsään puhumaan luon­to­suh­tees­ta, hyvin­voin­nis­ta ja luonnon sym­bo­lii­kas­ta. Kommentoimme sarjaa vii­kot­tain, ja ant­ro­po­lo­gi­seen haaviin tarttui tällä kertaa ajatus “villin” ja “kesytetyn” luonnon eroista.

Kivelä ja Salonen ver­tai­le­vat puistoa ja metsää luon­no­nym­pä­ris­töi­nä. He puhuvat puistosta kesy­tet­ty­nä ja jär­jes­tyk­seen pantuna luontona, jossa val­lit­se­vat tietyt käyt­täy­ty­mis­sään­nöt. Metsä taas näyt­täy­tyy villinä luontona, jossa asiat ja ihmiset saavat olla niin kuin ovat. Hyvinvointikeskustelun kannalta näyttää siltä, että juuri kesyt­tä­mät­tö­mäs­sä luonnossa on meille jotakin erityistä. Metsä “villinä” luontona symboloi ihmisen raken­ta­man yhteis­kun­nan vas­ta­koh­taa. Rentouttava vaikutus tuntuu aiheu­tu­van kult­tuu­ris­ten raken­tei­den näen­näi­ses­tä puut­tees­ta ja sen impli­koi­mas­ta vapau­des­ta.

Klassisessa ant­ro­po­lo­gias­sa tätä kysymystä luonnon ja kult­tuu­rin välisestä jän­nit­tees­tä on puitu paljon. Luonto-kulttuuri -jakoa pidettiin aiemmin uni­ver­saa­li­na. Ihmisten todettiin kaik­kial­la maa­il­mas­sa ottavan ympä­ris­töä haltuunsa rai­vaa­mal­la, kesyt­tä­mäl­lä ja kul­ti­voi­mal­la sitä. Tämän toiminnan esi­tet­tiin siirtävän arvaa­ma­ton­ta luontoa kult­tuu­rin, jär­jes­tyk­sen ja hallinnan piiriin. Jakoon liittyi naisen yhdis­tä­mi­nen luontoon ja tun­tei­siin ja kult­tuu­rin miel­tä­mi­nen mie­hi­sek­si, ratio­naa­li­sek­si elä­mä­na­lu­eek­si. Elementtien välillä oli selvä val­ta­suh­de: villi luonto kesy­te­tään, ja kulttuuri dominoi. 

Papua-Uudessa-Guineassa elävien bai­nin­gien kes­kuu­des­sa kos­ke­mat­to­mal­la luonnolla ei ole hyvin­voin­tiin liittyvää itsei­sar­voa. Puutarhaviljelyä har­joit­ta­vien bai­nin­gien elämässä metsä on tilaa, jota raivataan vil­jel­tä­väk­si puu­tar­hak­si. Yhteisön hyvin­voin­ti raken­ne­taan ihmisen työllä, muo­vaa­mal­la luonnosta sosi­aa­li­ses­ti mää­rit­ty­nyt­tä tilaa — kult­tuu­ria. Luonto on erään­lais­ta raakaa poten­ti­aa­lia joka on otet­ta­vis­sa käyttöön, mutta ei hal­lit­ta­vis­sa: raivatut alueet met­sit­ty­vät uudelleen ja uusia puu­tar­ho­ja raken­ne­taan. Suhde ei ole line­aa­ri­nen vaan dynaa­mi­nen ja syklinen. 

Euroamerikkalaisessa kult­tuu­ris­sa on kauan vai­kut­ta­nut idea­li­soi­tu ajatus luon­non­kan­san puhtaasta edus­ta­jas­ta, jolla on har­mo­ni­nen ja tasa­pai­noi­nen suhde ympä­ris­töön­sä. Etnografinen tutkimus asettaa tämän haa­ve­ku­van kysee­na­lai­sek­si. Käytännössä “luon­non­kan­sat” saattavat tilai­suu­den tullen olla täysin valmiita vaih­ta­maan “luon­nol­li­sen” ympä­ris­tön­sä mate­ri­aa­li­seen hyvään, yhteis­kun­nal­li­seen infra­struk­tuu­riin, toimivaan lii­ken­tee­seen tai saa­vu­tet­ta­viin ter­veys­pal­ve­lui­hin.

Tuoreempi etno­gra­fi­nen tutkimus onkin osoit­ta­nut, että maailman jakaminen kahteen toi­sil­leen vas­tak­kai­seen kate­go­ri­aan, “luontoon” ja “kult­tuu­riin”, ei ole uni­ver­saa­li tapa hahmottaa todel­li­suut­ta. Meidän luonnoksi miel­tä­mäm­me osa maisemaa edustaa eri kult­tuu­rien ihmisille erilaisia asioita. Se, mikä on hyvää ja luon­nol­lis­ta, vaihtelee katsojan mukaan.


Yle Radio 1:n Toivon heinäkuu: Löytöretki suo­ma­lai­seen toivoon -sarja kuullaan per­jan­tai­sin kello 15.05. Neliosainen ohjel­ma­sar­ja on kuun­nel­ta­vis­sa myös Yle Areenassa. Ohjelmasarjan yhteis­työ­kump­pa­nei­na toimivat Suomen mie­len­ter­vey­den kes­kus­liit­to, AntroBlogi sekä Luonnonpäivät.fi.

Lue lisää:

Jane Fajans. Transforming Nature, Making Culture: Why the Baining are not Environmentalists

Marilyn Strathern: No Nature, No Culture: The Hagen Case