Yle Radio 1:n Löytöretki suo­ma­lai­seen toivoon -sarjan vii­mei­ses­sä osassa toi­mit­ta­ja Satu Kivelä tapaa ant­ro­po­lo­gi Inkeri Aulan. Kuten kuun­nel­man aiem­mis­sa­kin jaksoissa, yhtei­söl­li­syys ja yhteyden koke­muk­sen tärkeys nousevat kes­kei­seen rooliin.

Aula nostaa kes­kus­te­lun toivosta glo­baa­lil­le tasolle. Hän huo­maut­taa, että niin toivo kuin epä­toi­vo­kin raken­tu­vat vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa, ja että elämme maa­il­mas­sa jossa vai­ku­tam­me kaiken aikaa toinen toisiimme. Teoillamme on vai­ku­tuk­sia muihin myös silloin, kun emme itse näe sitä — asia joka tuo toivoa yhdelle saattaa samalla luoda epätoivoa toiselle.

Myös aiemmissa kom­men­teis­sam­me on käsitelty yksi­lö­kes­kei­sen ja mark­ki­na­ve­toi­sen kult­tuu­rin suhdetta onneen ja toivoon. Vauraassa ja hyvin­voi­vas­sa lännessä toivon käsite on pitkälti kaapattu kau­pal­lis­ten unelmien ja poliit­ti­sen reto­rii­kan käyttöön. 

Tämä ei ole ongel­mal­lis­ta ainoas­taan siksi, että toivon myyminen on useim­mi­ten silkkaa käär­me­öl­jyn kaup­paa­mis­ta. Suurempi pulma piilee siinä, että hyö­dyk­kei­den pitkät tuo­tan­to­ket­jut aiheut­ta­vat monissa tapauk­sis­sa tuskaa ja epätoivoa ihmisille, eläimille ja ympä­ris­töil­le, joiden kanssa ne ovat suoraan tai välil­li­ses­ti teke­mi­sis­sä. Ilmiö on erityisen tuttu niille ant­ro­po­lo­geil­le, jotka työs­ken­te­le­vät alku­pe­räis­kan­so­jen parissa. 

Markkinatalouden kritiikki ja vaih­toeh­toi­set, vähäi­sem­pään kulu­tuk­seen tähtäävät elä­män­ta­vat törmäävät monesti aja­tuk­seen siitä, että men­nei­syy­teen ei ole paluuta. Käsityksemme kehi­tyk­ses­tä on usein hyvin line­aa­ri­nen. Meille on tyy­pil­lis­tä ajatella, että myös kult­tuu­ri­nen kehitys etenee tiettyyn, alati parem­mak­si muut­tu­vaan suuntaan. Aikaisemmin tapah­tu­neen kehi­tyk­sen piiristä löytyvät asiat näyt­täy­ty­vät siten aut­ta­mat­ta van­hen­tu­nei­na.

Monet ant­ro­po­lo­git kri­ti­soi­vat tätä näkemystä. Heidän mukaansa esi­mer­kik­si alku­pe­räis­kan­soil­la olevaa perin­teis­tä, ‘glo­kaa­lik­si’ kutsuttua tie­to­tai­toa ei kan­nat­tai­si käsit­teel­lis­tää ‘alkeel­li­sek­si’ ja olettaa, että myöhemmin syntyneet toiminnan mallit ovat auto­maat­ti­ses­ti parempia. Tämä voi rajata ulko­puo­lel­leen paljon mah­dol­li­suuk­sia — ja toivoa. Aula sanookin toivon syntyvän niistä hetkistä, joissa ihmiset valit­se­vat jotakin muuta kuin val­lit­se­van jär­jes­tyk­sen yllä­pi­tä­mi­sen.

Antropologia tarjoaa maa­il­mal­le sen, että voidaan yrittää ymmärtää täysin toi­sen­lai­sia tapoja havaita maailma”, sanoo Inkeri Aula, ja me toi­mi­tuk­ses­sa emme voisi olla enempää samaa mieltä. 

Yle Radio 1:n Toivon heinäkuu: Löytöretki suo­ma­lai­seen toivoon -sarja kuullaan per­jan­tai­sin kello 15.05. Neliosainen ohjel­ma­sar­ja on kuun­nel­ta­vis­sa myös Yle Areenassa. Ohjelmasarjan yhteis­työ­kump­pa­nei­na toimivat Suomen mie­len­ter­vey­den kes­kus­liit­to, AntroBlogi sekä Luonnonpäivät.fi.


Lue lisää

Hirokazu Miyazaki ja Richard Swedberg, 2016. The Economy of Hope.