Teksti: Suvi Jaakkola, VTMPodcast-lukija: Bruno Gronow

Pääseekö Daenerys Targaryen lopulta Rautavaltaistuimelle hit­ti­sar­ja Game of Thronesissa? Vai odottaako suosittua hahmoa kam­mot­ta­vam­pi kohtalo? Klassinen poliit­ti­nen ant­ro­po­lo­gia voi kenties auttaa ennus­ta­maan tulevaa – Targaryenin suvun kruu­nun­pe­ril­li­nen kun näyttää epäi­lyt­tä­väs­ti jumal­ku­nin­kaal­ta!

Huom: artikkeli sisältää juo­ni­pal­jas­tuk­sia sarjan tähä­nas­ti­sis­ta tapah­tu­mis­ta.

Jumalkuninkuus (divine kingship, sacred kingship) on käsite, jonka tuli ant­ro­po­lo­gi­sen teorian osaksi ant­ro­po­lo­gi James Frazerin kirjan The Golden Bough: A Study in Comparative Religion (1890) kautta. Termi tun­net­tiin jo tätä ennen yhteis­kun­ta­fi­lo­so­fias­sa: keskiajan Euroopassa hal­lit­si­juut­ta oikeu­tet­tiin juma­lal­li­sel­la man­daa­til­la.

Jumalkuningaskuntia on esiin­ty­nyt ympäri maailmaa. Niiden hal­lit­si­jat toimivat välit­tä­ji­nä kansan ja yli­maal­li­sen välillä. Nimensä mukai­ses­ti jumal­ku­nin­kaat nähtiin usein joko jumalina tai jumalten edus­ta­ji­na tämän­puo­lei­ses­sa maa­il­mas­sa.

Jumalkuninkuudessa termi “jumala” ei kui­ten­kaan viittaa tietyn kate­go­rian yli­luon­nol­li­seen olentoon. Hallitsija saattoi edustaa yhtä lailla jon­kin­lais­ta esi-isää; tai jokin muu yli­luon­nol­li­nen hahmo oli voinut valita kuninkaan tai ottaa tämän valtaansa. Hallitsija on voitu nähdä myös yli­luon­nol­li­sen olennon peril­li­se­nä. Jumalkuninkaiden väliset erot liit­tyi­vät juma­luu­den muotoon: sijait­si­ko jumaluus tuon­puo­lei­ses­sa maa­il­mas­sa johon hal­lit­si­ja oli ainut­laa­tui­ses­sa yhtey­des­sä, vai oliko hal­lit­si­ja itse tuon juma­luu­den ruu­miil­li­nen ilmentymä?

Shilluk-kuningas Reth Ayang Aney Kur kii­na­lais­ten ympä­röi­mä­nä monarkian pää­kau­pun­gis­sa Fashodassa vuonna 1979. Kuva: Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)

Hallitsijoiden jumaluus on ollut monen asteista. Muinaiset egyp­ti­läi­set pitivät faaraoita jumalina. Ugandan ganda-yhteisön hal­lit­si­jaa pidettiin taval­li­se­na ihmisenä, joka oli jumalten hyväksymä ja näiden tukema. Ääripäiden välille sijoit­tu­vat esi­mer­kik­si Ugandan nyoro-kansa, jonka kuningas ei ollut jumala mutta poikkesi selvästi muista kuo­le­vai­sis­ta, sekä Sudanin shillukit joiden jumal­ku­nin­gas oli kult­tuu­ri­sen sankarin inkar­naa­tio.

Lohikäärmeiden äiti

Daenerys Targaryenilla ei ole liiemmin tekemistä uusien tai van­ho­jen­kaan jumalien kanssa, mutta taval­li­sek­si ihmiseksi tai puhtaasti maal­li­sek­si hal­lit­si­jak­si häntä ei todel­la­kaan voi väittää. Lohikäärmeiden äidillä on yli-inhi­mil­li­siä kykyjä, ja hänen joh­ta­juu­ten­sa on luon­teel­taan hyvin erilaista kuin esi­mer­kik­si Robert Baratheonin tai Eddard Starkin.

Daenerysin hal­lit­si­juu­den yli­luon­nol­li­suus näkyy eri­tyi­ses­ti eri­tyi­se­nä suhteena luontoon lohi­käär­mei­den ja tulie­le­men­tin kautta. Juuri vahva liitos luontoon on eräs ylei­sim­mis­tä jumal­ku­nin­kuu­den piir­teis­tä, ja tulee usein esiin jollain tapaa jo päällikön astuessa virkaansa.

Mother of Dragons. Kuva: Monicuzza Babenco (CC BY-NC-SA 2.0)

Virkaanastujaisseremoniat antavat tulevalle viran­hal­ti­jal­le usein eläi­mel­li­siä omi­nai­suuk­sia. Ennen kuin Daenerys astuu puo­li­son­sa Khal Drogon hau­ta­ro­vio­ta ympä­röi­vään tuli­me­reen, huutaa hän muun muassa olevansa lohi­käär­meen tytär. Kun rovio on palanut loppuun, ilmestyy Daenerys vahin­goit­tu­mat­to­ma­na tuh­ka­ka­sas­ta kolmen vas­ta­kuo­riu­tu­neen lohi­käär­meen kanssa. Kyseinen hetki, jolloin Daenerys myös saa ensim­mäi­set seu­raa­jan­sa, voidaan nähdä erityistä luon­to­suh­det­ta ilmen­tä­vä­nä vir­kaa­nas­tu­jais­ri­tu­aa­li­na.

Villiä luontoa kont­rol­loi­van jumal­ku­nin­kaan luonne saattoi usein olla jopa hir­viö­mäi­nen. Toisaalta tällä oli voimia, jotka olivat elin­tär­kei­tä maa­il­man­kaik­keu­den ja yhteis­kun­nan toi­mi­mi­sen kannalta. Shamaanikuninkaiden kykyihin kuului usein esi­mer­kik­si sateen­te­ko. Kongon Kubassa kunin­gas­ta pidettiin luonnon henkenä, jolla oli kyky muuttua leo­par­dik­si kos­taes­saan vihol­li­sil­le. Daenerysille lohi­käär­meet ja niiden hallinta ovat keskeinen voimavara, jota hyö­dyn­ne­tään niin kansan tur­vaa­mi­ses­sa kuin uusien alueiden vapaut­ta­mi­ses­sa. 

Jumalkuninkuuteen liittyvät myytit selit­tä­vät ins­ti­tuu­tion alkuperän usein ulko­puo­lis­ten maa­han­tuo­ma­na. Poliittiseen valtaan liittyvä mystinen voima saapui kau­kai­ses­ta paikasta, yhteis­kun­nan ulko­puo­lel­ta. Monet afrik­ka­lai­set heimot näkivät kunin­kuu­den perus­ta­jan ulko­maa­lai­se­na met­säs­tä­jä­nä, jolla oli hal­lus­saan kor­keam­paa magiaa. 

Myös Daenerys saapuu ulko­puo­lel­ta – useampaan otteeseen. Dothrakien pariin hänet tuodaan kaup­pa­ta­va­ra­na kau­kai­ses­ta Targaryenien suvun hal­lit­se­mas­ta Lohikäärmekivestä (Dragonstone). Kaikkien tähän asti val­taa­mien­sa kansojen pariin hän on saapunut ulko­puo­li­se­na, tun­te­mat­to­ma­na val­loit­ta­ja­na. Palatessaan merten takaa Westerosiin Daenerys näyt­täy­tyy jälleen kau­ko­mail­ta saapuvana poliit­ti­se­na voimana.

Moraalittomat hallitsijat

Myös muutama pienempi seikka yhdistää Lohikäärmeiden äidin ant­ro­po­lo­gien tutkimiin jumal­ku­nin­kai­siin. Yksi näistä on jumal­ku­nin­kuu­den suhde insestiä koskeviin sään­töi­hin.

Kuninkuutta Afrikassa tutkineen ant­ro­po­lo­gi Luc de Heuschin mukaan perin­teis­ten yhteis­kun­tien hal­lit­si­jat har­joit­ti­vat usein ritu­aa­lis­ta insestiä vir­kaa­nas­tu­jais­ten yhtey­des­sä. Hallitsijakandidaatti ei erotellut sal­lit­tu­ja ja kiel­let­ty­jä sek­si­kump­pa­nei­ta, ja rikkoi siten yhteis­kun­nan keskeistä normia.

Insestin varjo leijuu myös Daeneryksen yllä, vaikka hän itse on ainakin tois­tai­sek­si pysynyt erossa suku­lai­sis­taan. Targaryenin suvun kerrotaan ammoi­sis­ta ajoista saakka suosineen sisa­rusa­vio­liit­to­ja, jotta kunin­kaal­li­nen veri pysyisi puhtaana. Myös Daenerys itse on inses­ti­sen avio­lii­ton tuote: hänen isänsä Aerys II Targaryen nai suvun perin­tei­den mukaan siskonsa Rhaella Targaryenin. 

Jumalkuninkuuteen usein liittynyt moraa­lis­ten normien murs­kaa­mi­nen ja yleisen jär­jes­tyk­sen rik­ko­mi­nen on saanut myös muita ilmiasuja. Näitä saat­toi­vat olla insestin sijasta esi­mer­kik­si murha, kan­ni­ba­lis­mi, ruumiin häpäisy tai suku­lai­sen surma. Joskus nämä rikkeet tapah­tui­vat sym­bo­li­ses­ti, joskus kir­jai­mel­li­ses­ti. De Heusch argu­men­toi näiden rikkeiden tekevän kunin­kaas­ta “pyhän hirviön”. Hallitsijan oli oltava yhteisön ulko­puo­lel­la voi­dak­seen edustaa sitä luon­non­voi­mien edessä. Vaikka Daenerys ei ole ainakaan tois­tai­sek­si tehnyt täysin vastaavaa moraa­lis­ta rikettä, hänen tarinansa hipoo samaa tema­tiik­kaa tois­tu­vas­ti. Insestitaustan lisäksi ensim­mäi­sel­lä tuo­tan­to­kau­del­la esi­mer­kik­si nähdään, miten Daenerys katsoo piit­taa­mat­to­ma­na vierestä kun Khal Drogo surmaa hänen veljensä Viserysin.

Jumalkuningattaren uhraus

Mitä mer­ki­tys­tä yllä esi­tel­lyil­lä Daenerysin ja jumal­ku­nin­kai­den yhtä­läi­syyk­sil­lä on tv-sarjan juonen kannalta? Jos hahmoon on poimittu enem­män­kin vai­kut­tei­ta afrik­ka­lai­sis­ta kunin­gas­kun­nis­ta, saattaa Lohikäärmeiden äitiä odottaa ennen­ai­kai­nen, verinen loppu. 

Yksi jumal­ku­nin­kuu­den pää­piir­teis­tä on nimittäin kunin­kaan­mur­ha: hal­lit­si­jan oli lopulta määrä uhrata itsensä tai tulla uhratuksi. Jumalkuningas oli etukäteen valittu ihmisuhri, joka tapettiin kriisin aikana tai vaih­te­le­van pituisen hal­lit­si­juu­ten­sa päät­teek­si. Tuomio astui voimaan jo hal­lit­si­jan noustessa valtaan, ikään kuin kunin­kuu­den edel­ly­tyk­se­nä. De Heuschin mukaan ritu­aa­li­sia kunin­kaan­mur­hia har­joi­tet­tiin Itä-Afrikan suurissa pai­men­to­lais­ku­nin­gas­kun­nis­sa ja ete­läis­ten savannien bantu-kunin­gas­kun­nis­sa. Hallitsija saa­tet­tiin esi­mer­kik­si kuristaa, tukeh­dut­taa tai sulkea majaan nään­ty­mään.

Raa’alle perin­teel­le on esitetty monia syitä. Yhden seli­tys­mal­lin mukaan kuningas toimi syn­ti­puk­ki­na, joka kuol­les­saan hyvitti pahat teot kansansa puolesta ja jonka mukana koko kan­sa­kun­nan synnit ja kol­lek­tii­vi­nen paha tuhotaan. Antropologi Jean-Claude Mullerin Nigerian ruku­boi­den parissa tekemän tut­ki­muk­sen mukaan syn­ti­puk­ki­ku­nin­gas kantoi jumal­ku­nin­kuu­den nega­tii­vi­sia omi­nai­suuk­sia. Jotta ”maailma voisi jatkua” täytyy näiden pahojen asioiden – kuten insestin – kuolla hal­lit­si­jan mukana.

Toisaalta syyksi on arveltu hal­lit­si­jan ja luonnon vahvaa yhteyttä. Joissakin Afrikan mantereen yhteis­kun­nis­sa hal­lit­si­jan fyysisen elin­voi­man nähtiin olevan yhtey­des­sä yhteisön hyvin­voin­tiin. Vanheneva tai sai­ras­tu­nut kuningas oli tapettava ja kuninkuus siir­ret­tä­vä elin­voi­mai­sem­paan hal­lit­si­jaan, jottei kunin­gas­kun­ta tuhou­tui­si kunin­kaan­sa mukana.

Jos Game of Thronesin tarinan luonut George R.R. Martin on opis­kel­lut Afrikan mantereen kunin­gas­kun­tien historiaa, ei hän ole ensim­mäi­nen niin tehnyt. Esimerkiksi kir­jai­li­ja Rosemary Sutcliff on ottanut novel­lei­hin­sa vai­kut­tei­ta Frazerin klas­si­ses­ta jumal­ku­nin­kuus­teo­rias­ta. Tarinoissa esiintyy johtajia, joiden vel­vol­li­suus kul­mi­noi­tuu hen­ki­lö­koh­tai­seen uhrauk­seen. Toinen esimerkki on Francis Ford Coppolan elokuva Apocalypse Now, jonka lop­pu­koh­tauk­ses­sa Frazerin Golden Bough -kirjan voi bongata kuolevan “kuninkaan” pöydältä.

Jäämme mie­len­kiin­nol­la odot­ta­maan, kohtaako myös Daenerys ennen­ai­kai­seen kuoleman kansansa käsissä. Kaikkien jumal­ku­nin­kai­den kohtalo se ei ollut. Jotkut ant­ro­po­lo­git, kuten E.E. Evans-Pritchard, ovat kysee­na­lais­ta­neet sur­mat­tiin­ko jumal­ku­nin­kai­ta todel­li­suu­des­sa ainakaan lähi­his­to­rias­sa. Game of Thronesin verisessä maa­il­mas­sa onnel­li­seen loppuun jumal­ku­nin­kai­den tai -kunin­gat­ta­rien kohdalla olisi kuitenkin hankalaa uskoa.

Jumalkuninkaiden koh­ta­lois­ta Afrikassa euroop­pa­lai­sen siir­to­maa­val­lan kourissa voi lukea lisää vaikkapa Timo Kallisen kirjasta Divine Rulers in a Secular State.


Lähteet

The Golden Bough: A Study in Comparative Religion. Sir James George Frazer. 1890.

Daenerys Targaryen. Game of Thrones Wiki.

A New Dictionary of Religions. Edited by: John R. Hinnells. 1995.

Graeber, David 2011. The Divine Kingship of the Shilluk: On Violence, Utopia, and the Human Condition, or, Elements for an Archaeology of sove­reign­ty. HAU: Journal of eth­no­grap­hic theory. 1(1): 1 – 62.

de Heusch, Luc 1987. Sacred Kingship as a Politico-Symbolic Structure: A Re-eva­lua­tion of Frazer’s Thesis. Social Analysis N. 22: 22 – 29.

Evans-Pritchard, E.E 2011 [1948]. The Divine Kingship of the Shilluk of the Nilotic SudanHAU: Journal of Ethnographic Theory. 1 (1): 407 – 422.

Jean-Claude Muller, Le roi bouc émissaire: pouvoir et rituel chez les Rukuba du Nigéria central, S. Fleury, Québec, 1980

Vansina, Jan. 1964. Le Royaume Kuba. Annales, Serie In-8, Sciences Humaines, 49. Tervuren, Belgium: Musee Royal de L’Afrique Centrale.

Artikkelikuva: Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)