Tällä viikolla Arman Alizad tutustui les­ta­dio­lai­suu­teen. Se on evankelis-lute­ri­lai­sen kirkon herä­tys­lii­ke, jonka perusti 1800-luvulla Ruotsin Lapissa kirk­ko­her­ra Lars Leevi Laestadius. Aluksi enim­mäk­seen saa­me­lai­nen liike levisi pian Suomen ja Norjan poh­joi­so­siin ja ajan myötä etelään.

Suomalaisen yksi­lö­kes­kei­sen kult­tuu­rin ana­lyy­seis­sa yhtei­söl­li­syy­den puut­tees­ta ja yksi­näi­syy­des­tä puhutaan yhteis­kun­nal­li­si­na epä­koh­ti­na. Lestadiolaisuudessa pai­not­tu­vat sosi­aa­li­suus ja soli­daa­ri­suus, yhtei­söl­li­syys ja voimakas yhteen­kuu­lu­vuu­den tunne. Armanin kohtaamat ihmiset lapsista van­huk­siin koros­ti­vat yhteisön mer­ki­tys­tä uskossaan. 

Yhteisöllisyys onkin tut­ki­mus­ten valossa mer­kit­tä­vä osa les­ta­dio­lai­suu­den ja vas­taa­vien liik­kei­den veto­voi­maa. Tiiviillä, sul­je­tul­la yhtei­söl­li­syy­del­lä on aina myös hintansa. Uskonnollisten yhtei­sö­jen elin­voi­mai­suus ja toiminnan tehokkuus näyttävät olevan voi­mak­kaim­pia silloin, kun ne vaativat jäse­nil­tään uhrauksia. Nämä voivat olla esi­mer­kik­si sek­su­aa­li­suu­teen, kehol­li­suu­teen tai muuhun elämään liittyviä rajoi­tuk­sia, joilla yksilö ilmaisee ryhmään kuu­lu­mis­ta yhteisön sisällä ja sen ulko­puo­lel­la.

Lestadiolaista maa­il­man­ku­vaa määrittää voimakas moraa­li­koo­dis­to, jonka nou­dat­ta­mis­ta valvotaan tarkasti. Huonoja vai­kut­tei­ta torjutaan kiel­täy­ty­mäl­lä monista tavan­omai­sis­ta viihteen ja ajan­viet­teen muodoista. Vaikka Armanin haas­tat­te­le­mien les­ta­dio­lais­ten puheissa vilahtaa yksilön vapaus, on sosi­aa­li­sen mukau­tu­mi­sen paine voimakas eikä polulta poik­kea­mis­ta katsota hyvällä. Monet ajautuvat jättämään yhteisön tästä syystä. 

Synneillä, anteek­si­pyy­tä­mi­sel­lä ja anteek­sian­nol­la on les­ta­dio­lai­suu­des­sa keskeinen asema. Anteeksiantamisen kulttuuri nousee doku­men­tis­sa yllät­tä­väk­si syn­ti­pu­kik­si lasten sek­su­aa­lis­ta hyväk­si­käyt­töä kos­ke­vas­sa kes­kus­te­lus­sa. Yhteisön lapset kas­va­te­taan luot­ta­maan aikuisiin ehdot­to­mas­ti. Tämä yhdessä anteek­sian­non peri­aat­teen kanssa on haas­ta­tel­ta­vien mukaan myö­tä­vai­kut­ta­nut hyväk­si­käyt­tö­ta­paus­ten ylei­syy­teen ja uhrien vai­to­nai­suu­teen. Uhrit ovat “antaneet anteeksi” hyväk­si­käyt­tä­jil­le, eivätkä puhuneet tapah­tu­mis­ta lähei­sil­leen.

Uskonnontutkija Anson Shupen mukaan “luotettu hierarkia” usko­nyh­tei­söis­sä altistaa vää­rin­käy­tök­sil­le. Yhteisöjen jäsenet luottavat tavan­omais­ta voi­mak­kaam­min ylem­pien­sä hyviin aikeisiin, vil­pit­tö­myy­teen ja vii­sau­teen. Luottamusta yhteisöön, sen johtajiin ja käy­tän­töi­hin pidetään tärkeänä uskon osoi­tuk­se­na. Tämä syvä hen­gel­li­nen luottamus voi eri­tyi­ses­ti lasten kohdalla olla vahin­gol­lis­ta ja tehdä hyväk­si­käyt­tö­ta­pauk­sis­ta uhrille poik­keuk­sel­li­sen vakavia. Rikki ei mene ainoas­taan luottamus ihmiseen, vaan samalla usein koko uskoon pohjaava maa­il­man­ku­va.


AntroBlogi seuraa Arman Pohjantähden alla –doku­ment­ti­sar­jaa ja kir­joit­taa vii­kot­tain ant­ro­po­lo­gi­sia kom­men­taa­re­ja jaksoissa käsi­tel­tyi­hin aiheisiin.

Lue lisää

Kimmo Ketola. Uskonto ja pedofilia — mikä niitä vetää toisiinsa? 

Richard Sosis. Signaling, soli­da­ri­ty, and the sacred: The evolution of religious behavior. 2003.

Salome Tuomaala. Toimijuus ja muutoksen mah­dol­li­suus: Esimerkkinä van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­suu­den tutkimus. Teoksessa Uskonnon ja suku­puo­len ris­teyk­siä. 2015.