Metsästys oli aiheena tämän viikon Pohjantähden alla -jaksossa. Hirvimetsällä ja fasaa­ni­jah­dis­sa Arman Alizad kohtasi suo­ma­lai­sia, joille metsästys ja erän­käyn­ti mer­kit­se­vät koko­nais­val­tai­sen tervettä ja tasa­pai­nois­ta luon­to­suh­det­ta ja yhteyttä luontoon. Metsästykseen liittyy monia kiin­nos­ta­via ja ris­ti­rii­tai­sia mie­li­ku­via.

Klassisessa ant­ro­po­lo­gi­ses­sa kir­jal­li­suu­des­sa metsästys nähdään ani­mis­ti­se­na vaihtona metsän eläinten kanssa. Tällainen romant­ti­nen tasa­pai­non, vaihdon ja vas­ta­vuo­roi­suu­den peri­aat­teil­le rakentuva luon­to­suh­de näkyy myös Armanin koh­taa­mien ihmisten puheissa. Metsästys näyt­täy­tyy niissä ihmisen luon­nol­li­se­na tapana pitää huolta ympä­röi­väs­tä luonnosta. Metsästyksen vastustus taas liitetään vir­heel­li­seen aja­tuk­seen, jonka mukaan ihminen ei enää ole osa luontoa.

Antropologin silmin kysymys luonnosta ja luon­nol­li­suu­des­ta on mie­len­kiin­toi­nen. Luonto ja kulttuuri -jako on ollut ant­ro­po­lo­gi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa val­lit­se­va teema ainakin siitä asti, kun Claude Lévi-Strauss esitti sen olevan kaikkia ihmi­syh­tei­söä yhdistävä jaottelu. Teorian mukaan ymmär­räm­me eläimet ja kasvit kuu­lu­vik­si meistä eril­li­seen sfääriin, luontoon. Sittemmin ajatusta uni­ver­saa­lis­ta luonto-kulttuuri -jaosta on kri­ti­soi­tu. Monissa maa­il­man­kat­so­muk­sis­sa eläimet ja kasvit asuttavat yhtä ja samaa todel­li­suut­ta ihmisten kanssa. 

Eränkäynti Suomessa on perinne, johon liittyvät taidot on usein opittu omilta van­hem­mil­ta. Toisaalta monet met­säs­tyk­sen har­ras­ta­jat ovat löytäneet har­ras­tuk­sen vasta aikui­siäl­lä. Silloin kyse ei ole niinkään suku­pol­vel­ta toiselle kul­keu­tu­vien perin­teis­ten taitojen yllä­pi­dos­ta kuin tie­toi­ses­ta yri­tyk­ses­tä vastata romant­ti­sen luonnon kutsuun. Onko met­säs­tyk­sen vetovoima juuri luon­nol­li­suu­den ihan­tees­sa?

Luonnon ja luon­nol­li­suu­den roman­ti­soin­ti on ollut esillä län­si­mai­sis­sa yhteis­kun­nis­sa vuo­si­sa­to­jen ajan. Se sekoittuu “jaloon villiin” — legendaan luonnon kanssa har­mo­nias­sa ja yhtei­sym­mär­ryk­ses­sä elävästä alku­pe­räi­ses­tä ihmisestä. Nyky-yhteis­kun­nas­sa luon­nol­li­suus on hyvin tuot­teis­tet­tu ja kau­pal­li­nen konsepti. Ympäristö- ja ravin­to­tie­toi­suu­den lisään­ty­mi­nen sekä eettisen kulut­ta­mi­sen nousu ovat saaneet meidät pohtimaan myös ravin­tom­me alkuperää, eet­ti­syyt­tä ja ravin­toar­vo­ja — ja luon­nol­li­suut­ta.

Dokumentissa mai­nit­tiin myös met­säs­tyk­sen hyötyjä: lii­ken­ne­tur­val­li­suu­den para­ne­mi­nen, metsien parempi tuot­ta­vuus sekä riistan ja keräilyn osuus ruo­an­tuo­tan­nos­sa. Tällainen hyö­ty­ajat­te­lu näyttää ensi­kat­so­mal­ta olevan ris­ti­rii­das­sa luon­nol­li­suu­den roman­ti­soin­nin kanssa: luonnon rooli onkin nyt olla jotain, mitä ihminen mekaa­ni­ses­ti ja omaa hyötyään ajatellen muokkaa. 

Hyötyajattelu liittyy kuitenkin lähei­ses­ti län­ti­sis­sä yhteis­kun­nis­sa vallalla olevaan pater­na­lis­ti­seen ajat­te­lu­mal­liin. Se syntyi kris­ti­nus­kon myötä ja sai lisää voimaa luon­non­tie­tei­den noustessa mer­kit­tä­väk­si maailmaa selit­tä­väk­si para­dig­mak­si. Paternalismissa ihminen nähdään luo­ma­kun­nan herrana ja luonto ihmisen iloksi ja hyödyksi luotuna leik­ki­kent­tä­nä — oman­lais­taan roman­ti­soin­tia sekin. 


AntroBlogi seuraa Arman Pohjantähden alla –doku­ment­ti­sar­jaa ja kir­joit­taa vii­kot­tain ant­ro­po­lo­gi­sia kom­men­taa­re­ja jaksoissa käsi­tel­tyi­hin aiheisiin.

Lue myös:

Philippe Descola, 2013. Beyond Nature and Culture.