Teksti: Kaisa Vainio, FMPodcast-lukija: Sanna Rauhala

Kirja-arvio: Kuvatut kulttuurit. Johdatus visuaaliseen antropologiaan. SKS 2017.

Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia tutkii silmin havait­ta­via kult­tuu­ri­tuot­tei­ta ja hyödyntää visu­aa­li­sia mene­tel­miä. Se ei kui­ten­kaan ole sama asia kuin visu­aa­li­sen kult­tuu­rin tutkimus, eikä sitä myöskään pidä sekoittaa tai­tee­seen. Visuaalisen ant­ro­po­lo­gian erottaa edellä mai­ni­tuis­ta sen ant­ro­po­lo­gi­nen tut­ki­muso­te.

Kuvatut kult­tuu­rit: Johdatus visu­aa­li­seen ant­ro­po­lo­gi­aan. Teoksen ovat toi­mit­ta­neet Jari Kupiainen ja Liisa Häkkinen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017.

Kuvatut kult­tuu­rit: Johdatus visu­aa­li­seen ant­ro­po­lo­gi­aan -tie­de­kir­ja avaa kon­kreet­ti­sia esi­merk­ke­jä siitä, mitä visu­aa­li­nen ant­ro­po­lo­gia on. Tämä on ensim­mäi­nen suo­ma­lai­nen aihetta käsit­te­le­vä kokoel­ma­teos. Teoksen kir­joit­ta­mi­seen on osal­lis­tu­nut 17 suo­ma­lais­ta ja ulko­mais­ta visu­aa­li­sen ant­ro­po­lo­gian eturivin tutkijaa ja tekijää. He eivät ole pel­käs­tään ant­ro­po­lo­ge­ja, vaan joukossa on myös doku­men­ta­ris­te­ja, media­tut­ki­joi­ta, tai­tei­li­joi­ta ja valokuva-arkiston hoitajia. 

Visuaalisen kult­tuu­ri­sen todel­li­suu­den tut­ki­mi­nen onkin tieteen- ja tai­tee­na­lo­jen leik­kaus­pis­te, alue, jota kir­joit­ta­jat pitävät liian laajana yhden tie­tee­na­lan tut­kit­ta­vak­si. Monitieteisyyden lisäksi alalla tarvitaan moni­puo­lis­ta käy­tän­nöl­lis­tä osaamista: muun muassa audio­vi­su­aa­li­sen kaluston hallintaa ja tai­teel­lis­ta luovuutta. 

Kuvatut kult­tuu­rit tarjoaa näkö­kul­mia tekstin ja kuvan, kie­lel­li­sen ja visu­aa­li­sen sekä tie­teel­li­sen ja tai­teel­li­sen kal­tais­ten jaot­te­lu­jen pur­ka­mi­sek­si. Tavoitteena on löytää uusia keinoja kult­tuu­rin kuval­li­suu­den tut­ki­mi­sek­si. Samalla pohditaan, mikä on visu­aa­li­sen tiedon merkitys suhteessa muihin tiedon muotoihin. Punaisena lankana teoksessa on kir­joit­ta­jien huoli visu­aa­li­sen ant­ro­po­lo­gian mar­gi­na­li­soi­dus­ta tilan­tees­ta tie­deyh­tei­sön, rahoit­ta­jien ja yleisöjen kes­kuu­des­sa. Tutkimusalan pro­jek­te­ja toteu­te­taan usein oma­ra­hoit­tei­ses­ti ja omalla ajalla. Niin myös tämä teos on syntynyt.

Valokuva ja filmi — tieteen eturintamasta marginaaliin

Valokuvaaminen tuli osaksi tie­teel­lis­tä tut­ki­mus­ta välit­tö­mäs­ti, kun ensim­mäi­set valo­ku­vaus­lait­teet tulivat kau­pal­li­sil­le mark­ki­noil­le vuonna 1839. Tutkijat toteut­ti­vat laa­ja­mit­tai­sia maailman kansojen kuval­li­sen tal­len­ta­mi­sen hankkeita osana kolo­nia­lis­ti­sia pyr­ki­myk­siä 1800-luvulla. 

Kuva: Northwestern University Library. Edward S. Curtis kuvasi Pohjois-Amerikan alku­pe­räis­väes­töä vuo­si­na1907-1930.

Varsinaisen visu­aa­li­sen ant­ro­po­lo­gian perustaa raken­si­vat 1930-luvulla Balilla työs­ken­nel­leet ant­ro­po­lo­git Gregory Bateson ja Margaret Mead, jotka toteut­ti­vat valo­ku­vaa­mis­ta ja video­ku­vaa­mis­ta mene­tel­mi­nä käyt­tä­neen laajan tut­ki­mus­pro­jek­tin. Toisen maa­il­man­so­dan jälkeen ant­ro­po­lo­gis­ten elokuvien tekeminen maa­il­mal­la jatkoi kehi­tys­tään, vaikkakin mar­gi­naa­lis­sa.

Suomessa kult­tuu­rien kuval­li­nen tal­len­ta­mi­nen ja esit­tä­mi­nen tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen muotona ant­ro­po­lo­gias­sa hylättiin ja tie­teel­li­sen dis­kurs­sin keskiöön nos­tet­tiin teksti. Tekstiä elä­vöit­tä­mään tuotiin kuvien sijaan erilaiset havain­nol­li­set kaaviot luon­non­tie­tei­den tyyliin. Visuaalisen ant­ro­po­lo­gian käsite tuli suo­ma­lais­ten kult­tuu­rin­tut­ki­joi­den tie­toi­suu­teen vasta 1970-luvulla. Valokuva jäi kuitenkin pitkäksi aikaa yhdeksi muis­tiin­pa­no­vä­li­neek­si muiden joukossa. Suuria valo- tai video­ku­vaa­mis­ta hyö­dyn­tä­viä tut­ki­mus­hank­kei­ta on toteu­tet­tu Suomessa hyvin vähän.

Populaaria antropologiaa viihteen keinoin

Suomessa oli 1910 – 1960-luvuilla vahva kan­sa­tie­teel­li­sen visu­aa­li­sen doku­men­toin­nin traditio. Kieli- ja kan­sa­tie­tei­li­jät huo­ma­si­vat, että kir­joi­te­tun tekstin ymmär­tä­mis­tä hel­pot­ta­vat havain­nol­lis­ta­vat valokuvat tut­kit­ta­vien elämästä. Myös Yleisradiolla oli tärkeä rooli ant­ro­po­lo­gi­ses­ti suun­tau­tu­nei­den doku­ment­tien tuo­tan­nos­sa 1970-luvulle saakka. Yleisradio tuotti ja esitti mer­kit­tä­vän määrän kan­sa­tie­teel­li­siä elokuvia yhteis­työs­sä tut­ki­joi­den kanssa. Varhaisia kan­sa­tie­teel­li­siä elokuvia tehtiin havain­noi­van elokuvan tyyliin. Kamera toimii samoin kuin osal­lis­tu­vaa havain­noin­tia har­joit­ta­va ant­ro­po­lo­gi kent­tä­työs­sään: puut­tu­mat­ta tapah­tu­mien kulkuun, tal­len­taen kaiken tapah­tu­van tarkasti ja muun­te­le­mat­ta.

Dokumentaristi Jouko Aaltosen mukaan doku­ment­tie­lo­ku­van ja visu­aa­li­sen ant­ro­po­lo­gian välillä vallitsee kes­ki­näi­nen riip­pu­vuus­suh­de. Dokumenttikuvaajan työtä voikin verrata ant­ro­po­lo­gin työhön. Siihen kuuluu kult­tuu­rin koh­taa­mi­nen, luot­ta­muk­sen raken­ta­mi­nen, eläy­ty­mi­nen, etäy­ty­mi­nen ja sitou­tu­mi­nen. Nykyaikaisessa ant­ro­po­lo­gi­ses­sa doku­men­tis­sa mukaan päätyy myös tekijä itse. Refleksiivisen tut­ki­musot­teen mukaan tiedemies tai taitelija on itse tärkein tut­ki­musin­stru­ment­tin­sa. Hän esittää kysy­myk­siä, kom­ment­te­ja ja on vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa filmin hen­ki­löi­den kanssa.

Nykyiset doku­ment­ti- ja tosi-tv-formaatit jäl­jit­te­le­vät ant­ro­po­lo­gi­aa menemällä mah­dol­li­sim­man eksoot­ti­siin paik­koi­hin ihmet­te­le­mään ihmisten arkea ja elämää. Realityformaatit perus­tu­vat usein havain­noi­van elokuvan idealle. AntroBlogin seuraama ja kom­men­toi­ma Arman Alizad hyödyntää sar­jois­saan ant­ro­po­lo­gi­ses­ta tut­ki­muk­ses­ta tuttuja reflek­sii­vi­sy­den ja osal­lis­tu­van havain­noin­nin mene­tel­miä.

Kuvaamisen uudet tavat

Nykyään ant­ro­po­lo­git hyö­dyn­tä­vät visu­aa­li­sia mene­tel­miä kent­tä­työs­sä yhä laajemmin. Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia on luova kenttä, jolla ei ole vielä vakiin­tu­nei­ta tut­ki­mus­me­to­de­ja. Jokainen tutkija ja doku­men­ta­ris­ti luo mene­tel­män­sä itse. Teoksessa kir­joit­ta­jat esit­te­le­vät visu­aa­lis­ten tut­ki­mus­me­ne­tel­mien laajaa kirjoa esi­mer­kein omista tut­ki­muk­sis­taan.

Yleistä on jaetun ant­ro­po­lo­gian metodin hyö­dyn­tä­mi­nen kuvaa­mi­sen ja kuvien avulla. Kuvien tietojen täy­den­tä­mi­nen, videointi ja valo­ku­vaus ovat pro­ses­se­ja, jotka ant­ro­po­lo­gi voi toteuttaa yhdessä haas­ta­tel­ta­vien kanssa. Valo- tai video­ku­vaa voidaan käyttää osana haas­tat­te­lu­ja. Yhteisöllisellä kuvien tul­kin­nal­la voi olla tut­kit­ta­vil­le tut­ki­mus­ta mer­kit­tä­väm­piä tavoit­tei­ta — kuten ant­ro­po­lo­gi Jari Kupiaisen tut­ki­muk­ses­sa Salomonsaarilla. Kuvien katselu ja tulkinta toimi yhtei­söl­li­syy­den luojana ja tie­don­ja­ka­mi­se­na tut­kit­ta­vien kesken.

Tutkimusta voi tehdä kameran avulla, kuten sosiologi Elina Pajun päi­vä­ko­dis­sa toteut­ta­mas­sa tut­ki­muk­ses­sa. Kamera luo suhteita kuvaajan ja kuvat­ta­vien välillä. Kuvaaminen ja kuvat­ta­va­na oleminen paljastaa sosi­aa­li­sia raken­tei­ta, käyt­täy­ty­mis- ja ajat­te­lu­kaa­vo­ja, jotka tut­ki­mus­päi­vä­kir­jan lisäksi tal­len­tu­vat valo­ku­viin. Kuvien käyttö on myös aktii­vis­ta toimintaa, jota voi tutkia, kuten kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi ja media­tie­tei­li­jä Asko Lehmuskallio tekee tar­kas­tel­les­saan kuva-akti­vis­min visu­aa­li­suut­ta Berliinissä.

Kiehtovalla tavalla välineen ja lop­pu­tuot­teen rajaa tut­ki­muk­ses­sa hämär­tä­vät tai­tei­li­jat Lea ja Pekka Kantonen kent­tä­tut­ki­muk­ses­saan Viron setu­kais­ten musiik­ki­pe­rin­teis­tä. Kantoset ovat kehit­tä­neet videon suku­pol­vit­te­lun mene­tel­män. Siinä kentällä kuvattua aineistoa esitetään aina seu­raa­vil­le infor­man­teil­le, nuo­rem­mil­le suku­pol­vil­le, pai­kal­li­sil­le kat­so­jil­le ja kan­sain­vä­li­sel­le yleisölle ant­ro­po­lo­gi­sis­sa kon­fe­rens­seis­sa. Filmin katselu ja siitä syntyvä kes­kus­te­lu kuvataan ja ana­ly­soi­daan yhdessä tut­kit­ta­vien kanssa yhä uudestaan. Lopputuotteena on ainut­laa­tui­nen ant­ro­po­lo­gi­nen doku­ment­ti­fil­mi. Myös jo olemassa olevaa kuva­ma­te­ri­aa­lia voi tulkita uudelleen ant­ro­po­lo­gi­ses­sa kehyk­ses­sä, kuten kult­tuu­ri­his­to­rioit­si­ja Mervi Löfgren tut­kies­saan suku­puo­len esit­tä­mis­tä 1910-luvun albu­mi­ku­vis­sa.

Visuaalisen tutkimuksen etiikka

Kuvaamisen ja visu­aa­li­sen mate­ri­aa­lin jul­kai­se­mi­sen etiikka on moni­mut­kai­nen kysymys. Jari Kupiainen avaa teoksessa kent­tä­työn­sä eettistä proble­ma­tiik­kaa. Kupiainen hyödynsi inter­ne­tin ja sosi­aa­li­sen median mah­dol­li­suuk­sia aineiston keruussa. Materiaalin ollessa säh­köi­ses­sä muodossa koros­tu­vat eettiset kysy­myk­set vierasta kult­tuu­ria käsit­te­le­vien kuvien käytöstä, teki­jä­noi­keuk­sis­ta ja kuvien kanssa työs­ken­te­lys­tä.

Verkkoympäristöissä on vaikea hallita kuvien uudelleen jakamista ja kopioin­tia aina uusiin tar­koi­tuk­siin. Usein kuvat­ta­vat kokevat, että heillä on oikeus kuviin joita he ovat olleet tuot­ta­mas­sa tai jotka kuuluvat heidän kult­tuu­ri­seen perin­töön­sä. Salomonsaarelaiset, samoin kuin monet meistä, jul­kai­si­vat mie­lel­lään tut­ki­muk­seen liittyviä kuvia sosi­aa­li­ses­sa mediassa. Julkaisukanavia ja kuviin liitettyä uutta tekstiä on erittäin vaikea kont­rol­loi­da.

Nykymaailmassa kuvaajien ja kuvat­ta­vien suhde on hämär­ty­nyt. Kuvattavana ole­mi­ses­ta on tullut monelle alku­pe­räis­kan­sal­le tulon­läh­de. Monet ovat aloit­ta­neet itsekin jär­jes­tel­mäl­li­sen itsensä kuvaa­mi­sen sekä kult­tuu­rin tal­len­ta­mi­sen ja kehit­tä­mi­sen media­vä­li­nein. Australian abo­ri­gi­naa­leil­la on jopa tarkat säännöt siitä, miten heidän kult­tuu­ri­aan tulee ja ei saa kuvata. 

Audiovisuaalinen itse­mää­rää­mi­soi­keus on siis osa media­teol­li­suut­ta. Amatöörien etno­gra­fis­ta kuvausta muis­tut­ta­vis­ta itse­vi­deoin­neis­ta ja aineis­ton­ke­ruus­ta voi löytyä ant­ro­po­lo­gia kiin­nos­ta­vaa mate­ri­aa­lia. Kupiaisen esi­mer­kis­sä käy ilmi, että jotkut salo­mon­saa­re­lai­set yhteisöt ovat omak­su­neet tutkijan mene­tel­män tiedon keruusta kuvien avulla ja jatkaneet kes­kus­te­lua ja perin­ne­tie­don keruuta itse­näi­ses­ti Facebookiin perus­ta­mis­saan ryhmissä.

Onko visuaalisesta antropologista tieteeksi?

Antropologisen elokuvan kentällä on pitkään ollut käynnissä kes­kus­te­lu siitä, onko kyse taiteesta vai tieteestä. Antropologiselle elo­ku­val­le ei ole muo­dos­tu­nut tie­teen­si­säis­tä yhden­mu­kai­ses­ti hyväk­syt­tyä mää­ri­tel­mää. Toisaalta kes­kus­te­lu on kul­mi­noi­tu­nut kiistaan, kuka yli­pää­tään voi tehdä ant­ro­po­lo­gi­sen elokuvan.

Tutkijaa ohjaavat tie­tee­na­lan tut­ki­museet­ti­set reu­naeh­dot ja tieteen intressit, tai­tei­li­jaa puo­les­taan tai­teel­li­nen näkemys. Tarkastellessa ant­ro­po­lo­gi­sel­ta vai­kut­ta­vaa elokuvaa pitäisi esittää ainakin seuraavat kysy­myk­set: onko kyseessä ant­ro­po­lo­gi­nen elokuva vai elokuva ant­ro­po­lo­gias­ta? Esitetäänkö filmissä ant­ro­po­lo­gis­ta tut­ki­mus­ta vai jotakin ant­ro­po­lo­gien mah­dol­lis­ta tut­ki­mus­koh­det­ta? Esitetäänkö visu­aa­lis­ta kult­tuu­ria vai visu­aa­lis­ta ant­ro­po­lo­gi­aa?

Visuaalisen ant­ro­po­lo­gian teokset ovat jär­jes­tel­mäl­li­sen tut­ki­mus­työn tuloksia. Ne ovat teoksen näkö­kul­man mukai­ses­ti jär­jes­tet­ty­jä visua­li­soin­te­ja tut­ki­muk­sen kulusta ja tulok­sis­ta. Muoto voi olla doku­ment­tie­lo­ku­va, valo­ku­va­teos, näyttely tai vaikkapa mul­ti­me­dia. Visuaalisen ant­ro­po­lo­gian teoksille yhteistä on se, että aineisto vaatii tekstiä laajemman ilmaisun tul­lak­seen ymmär­re­tyk­si. Se, onko tekijä visu­aa­li­suu­teen suun­tau­tu­nut tutkija vai ant­ro­po­lo­gi­aan suun­tau­tu­nut tai­tei­li­ja, ei ole niin rat­kai­se­va määre kuin teoksen sisältö.

Teoksessa ihme­tel­lään visu­aa­li­sen ant­ro­po­lo­gian mar­gi­naa­lis­ta asemaa. Kirjoittajat vai­kut­ta­vat toivovan, että teks­ti­pai­not­tei­nen aka­tee­mi­nen tut­ki­mus­pe­rin­ne alkaisi hyväksyä myös visu­aa­li­set tut­ki­mus­tuot­teet. Jää mys­tee­rik­si, miksi visu­aa­li­set mene­tel­mät ovat ant­ro­po­lo­gi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa joutuneet mar­gi­naa­liin. Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia on yllät­tä­vän näky­mä­tön­tä ver­rat­tu­na siihen, kuinka lähellä visu­aa­li­set aineistot ovat joka­päi­väis­tä elämäämme. 

Tulemme toi­vot­ta­vas­ti näkemään alalla kehitystä ja mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sia ilmai­su­muo­to­ja. AntroBlogi on etu­rin­ta­mas­sa ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen popu­la­ri­soin­nis­sa myös visu­aa­li­sin mene­tel­min.


Lue lisää

Bea Bergholm: Kulttuurintutkimusta kuvien kautta. 

Leena Rossi.:Kulttuurien tutkijat kuvien virrassa. 2017.