Teksti: Janne Rantala, toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va. Podcast-lukija: Bea Bergholm.

Usein sanotaan, että historia on voit­ta­jien kir­joit­ta­maa ja on se ainakin osittain totta. Suomessa sisäl­lis­so­das­ta kir­joi­tet­tiin pitkään lähinnä val­kois­ten näkö­kul­mas­ta. Monen kaupungin kes­ki­pis­tees­tä löytyy voit­ta­jaos­a­puol­ta ylistävä veistos, niin myös työ­läis­kau­pun­ki Joensuusta. Harvoin voittaja pystyy kui­ten­kaan muok­kaa­maan historiaa kokonaan ja pysyvästi mie­lei­sek­seen.

Suomessa muutos sisäl­lis­so­dan muis­te­luun tuli aluksi his­to­ria­tie­teen ulko­puo­lel­ta, kun työ­läis­kir­jai­li­ja Väinö Linna julkaisi myös hävin­nei­tä ymmär­tä­vän Täällä Pohjantähden alla -tri­lo­gian­sa. Mosambikissa val­lit­se­va vapau­tus­his­to­ria oikeuttaa val­ta­puo­lue Frelimon vallan ja tuomitsee oppo­si­tion historian väärälle puolelle. Ylhäältä päin saneltu men­nei­syy­den muistelu on naker­ta­nut vuonna 1992 solmitun rauhan kes­tä­vyyt­tä.

Toisen maa­il­man­so­dan itse kokenut uskon­to­tie­tei­li­jä Mircea Eliade näki myö­häis­tuo­tan­nos­saan modernin historian kulun hyvin kiel­tei­se­nä. Hän kutsui pako­lai­suu­des­ta, vainoista ja ydin­sä­tei­lys­tä kärsivän ihmisen osaa historian tyran­niak­si, josta pääsee eroon vain ritu­aa­lis­sa. Esimerkiksi pyhä ehtool­li­nen tempaisee osal­lis­tu­jat historian ulko­puo­lel­le ja ikuisen pyhän yhteyteen leivän ja puna­vii­nin muodossa.

Antropologi Victor Turner kyllästyi yhteis­kun­ta­teo­rian tai­pu­muk­seen nähdä epätasa-arvoiset sosi­aa­li­set suhteet vää­jää­mät­tö­mä­nä raken­tee­na. Tutkimansa sam­bia­lai­sen ndembu-kansan siir­ty­mä­riit­tien, aikansa vas­ta­kult­tuu­ri­suu­den, rau­han­liik­keen, mustien kan­sa­lai­soi­keus­liik­keen ja taiteen innos­ta­ma­na hän kuvasi com­mu­ni­tas­ta, jossa tasa-arvo ja sisaruus val­lit­se­vat ja eri­kois­a­se­mat menet­tä­vät mer­ki­tyk­sen­sä. Turnerin mukaan vain tällaiset limi­naa­li­set- eli kyn­nys­ti­lat mah­dol­lis­ta­vat yhteis­kun­nal­li­sen muutoksen sosi­aa­li­sen rakenteen mer­ki­tes­sä vain val­lit­se­vaa tilaa ja pysy­vyyt­tä. Antropologi Jukka Siikalan mukaan com­mu­ni­tas-idean taustalla lienee ollut myös yli­opis­ton kan­sain­vä­li­nen ideaali, uni­ver­si­tas.

Vaikka ulko­puo­li­nen näkee yli­opis­tos­sa monesti lähinnä oppiarvot, mahtavat rehtorit ja tohtorin hatut niin poh­jim­mil­taan me tutkijat olemme kaikki kollegoja, joiden sanan pitäisi painaa sen perus­te­lu­jen eikä esi­mer­kik­si lausujan oppiarvon mukaan.

Ei siis ihme, että niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa aka­tee­mi­nen elä­män­muo­to on uhattuna. Elämmehän maa­il­mas­sa, jossa ihmisen arvon, vaikkapa hänen oikeu­ten­sa per­hee­seen, määrittää yhä useammin hänen lom­pak­kon­sa paksuus.

Signature

Kuva: Pixabay​.com

Tutkijoiden asian­tun­ti­juus on monesti Turnerin kuvaamaa heikkojen valtaa. Meiltä puuttuu poliit­ti­nen valta ja meitä kuun­nel­laan vain koska tunnemme aiheemme. Näkemyksemme voivat joutua tör­mäys­kurs­sil­le val­lan­pi­tä­jien etujen kanssa. Tästä syystä täällä Maputossa mur­hat­tiin yhden ainoan vuoden aikana kaksi tuomaria ja yksi perus­tus­la­ki­pro­fes­so­ri. Yhtä poli­tii­kan­tut­ki­jaa ammuttiin viime vuoden tou­ko­kuus­sa jalkoihin. Suomessa on rau­hal­li­sem­paa, mutta silti sielläkin monet tutkijat kärsivät uhkai­lus­ta ja viha­pu­hees­ta.

Tutkijat Mosambikin rauhan puolesta on kan­sain­vä­li­nen verkosto, joka vaatii loppua aseel­li­sel­le konflik­til­le ja ihmi­soi­keus­louk­kauk­sil­le. Adressiimme tuli kolmessa päivässä yli sata alle­kir­joi­tus­ta, mukana kan­sain­vä­li­ses­ti tun­net­tu­ja Mosambikin tut­ki­joi­ta. Me alle­kir­joit­ta­jat osaamme katsoa sota­pro­pa­gan­dan tuolle puolen, tunnemme tilanteen ja koemme tärkeäksi saattaa sen maailman tietoon. 

Rauhaan paluu siellä missä sitä ei ole on arvok­kaam­paa kuin moni niin sanottu inno­vaa­tio. Vetoomus on heikkojen valtaa puh­taim­mil­laan, koska siinä pyydetään jotakin sellaista, joka ei ole alle­kir­joit­ta­jien vallassa. Voi sitä, joka ei usko täl­lai­seen akti­vis­miin vaan ainoas­taan vah­vem­pien valtaan ja historian tyran­ni­aan.


Teksti on kevyesti muokattu versio alun perin Karjalainen-lehdessä jul­kais­tus­ta kolum­nis­ta. 

Artikkelikuva: Helmi Räisänen