Millaiset tekijät yllä­pi­tä­vät Suomen kan­ta­väes­tön ja romanien välistä kult­tuu­ris­ta muuria? Tätä pohti tiistaina 11.4. esitetty Arman Pohjantähden alla. Romanit ovat maamme syr­ji­tyim­piä vähem­mis­tö­jä. Miksi heidän yhteis­kun­nal­li­nen asemansa on niin heikko?

Suomen roma­neil­la on haasteita etenkin työelämän saralla. Jokainen on kuullut vit­sai­lu­ja romanien innok­kuu­des­ta työn­te­koon. Pohdittaessa asiaa ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta juuri työ saattaa olla se tekijä, joka ylläpitää etäi­syyt­tä kan­ta­väes­tön ja romanien välillä. Ero ei kui­ten­kaan vält­tä­mät­tä liity ahke­ruu­teen, kuten yleensä kuvi­tel­laan, vaan romanien ja val­ta­vir­ran toi­sis­taan poik­kea­viin käsi­tyk­siin työn ole­muk­ses­ta ja elämässä tar­vit­ta­vis­ta taidoista.

Eräs suu­rim­mis­ta romaneita kos­ke­vis­ta ennak­ko­luu­lois­ta on mielikuva heistä laiskoina työn­te­ki­jöi­nä. Armanin haas­tat­te­le­man Mertsi Ärlingin mukaan romanit ovat aina olleet kovia tekemään työtä ison perheen elät­tä­mi­sek­si — “ehkei sellasta kel­lo­kort­ti­työ­tä, mutta kuitenkin työtä”. Myös ohjel­mas­sa esiin­ty­neen Miriam Schwartzin mielestä romanien vähäisyys “oikeilla, viral­li­sil­la työ­pai­koil­la” on johtanut kuvi­tel­maan, etteivät he lais­kuut­taan halua tehdä töitä.

Suomalaisessa kult­tuu­ris­sa palk­ka­työl­le annetaan valtava painoarvo. Sotien jälkeen tehty työ nähdään kan­sa­kun­tam­me menes­tys­ta­ri­nan kul­ma­ki­ve­nä. Tämä voimakas tie­tyn­lai­sen työn eetos rajaa monia työn muotoja hyväk­sy­tyn mallin ulko­puo­lel­le ja mar­gi­na­li­soi perin­tei­ses­tä palk­ka­työ­mal­lis­ta poik­kea­vien töiden tekijöitä. Tämä näkyy esi­mer­kik­si sosi­aa­li­tur­van jous­ta­mat­to­muu­des­sa nykytyön tar­pei­siin. Satunnaiset keik­ka­työt tai kotona tehty työ kir­voit­ta­vat yhä helposti kom­ment­te­ja “oikeisiin töihin” menosta. Kun suo­ma­lai­nen tutustuu uuteen ihmiseen, on yksi ensim­mäi­sis­tä tie­dus­te­luis­ta “missä olet töissä?” 

Suomen Romanifoorumin mukaan roma­nei­den perin­tei­siä toi­meen­tu­lon lähteitä ovat olleet käsi­työ­am­ma­tit ja hevosten hoito. Elanto on usein taattu myös musii­kil­la ja taiteilla, ja kotona tehtävä työ on edelleen tärkeää. Yhteisöllisyys ja toisista huo­leh­ti­mi­nen näyt­täy­ty­vät­kin doku­men­tis­sa roma­ni­kult­tuu­rin parhaina puolina. Naisen työpanos on kan­ta­väes­töä paljon tyy­pil­li­sem­min kotityötä, joka jää yhteis­kun­nas­sam­me vähälle huomiolle ja arvos­tuk­sel­le.

Kotitöillä, lasten kas­va­tuk­sel­la ja luovalla työllä on suuri merkitys suo­ma­lai­sel­le yhteis­kun­nal­le ja hyvin­voin­nil­le. Niiden matala arvostus kertoo yhteis­kun­nan arvo­poh­jas­ta laa­jem­min­kin. Perinteinen palkkatyö on työ­maa­il­man murroksen myötä yhä harvemman pää­asial­li­nen toi­meen­tu­lon muoto. 

Suomalaisen yhteis­kun­nan jäse­nyy­des­sä ehkä kes­kei­sim­mäl­lä sijalla on silti yhä “kunnon työpaikka” ja “rehti työnteko”. Jos yksilön tai ryhmän käsitys työstä poikkeaa tästä kult­tuu­ri­ses­ta perin­tees­tä, onko edes mah­dol­lis­ta olla yhteis­kun­tam­me tasa­ver­tai­nen ja täy­si­val­tai­nen jäsen? Esimerkiksi maa­han­muut­ta­jaan, jolla on työpaikka Suomessa, suh­tau­du­taan mer­kit­tä­väs­ti suo­peam­min kuin vielä töitä etsivään. 

Romaneiden kohtaama syrjintä voikin selittyä osaltaan sillä, että työ edustaa heille eri asiaa kuin kan­ta­väes­töl­le. Romanikulttuurissa perhe on palk­ka­työ­tä kes­kei­sem­pi arvo, mikä luo vas­tak­kai­na­set­te­lua val­ta­kult­tuu­rin arvoihin nähden. 


AntroBlogi seuraa Arman Pohjantähden alla -doku­ment­ti­sar­jaa ja kir­joit­taa vii­kot­tain ant­ro­po­lo­gi­sia kom­men­taa­re­ja jaksoissa käsi­tel­tyi­hin aiheisiin.

Lue myös Marko Stenroosin artikkeli romanien pukeu­tu­mis­kult­tuu­ris­ta: