Teksti: Pekka Tuominen, VTT. Podcast-lukija: Sanna Rauhala.

Kontulan ostos­kes­kus on kiis­ta­na­lai­nen tila Itä-Helsingin sydämessä. Tänä vuonna 50-vuotista tai­val­taan juhliva beto­ni­bru­ta­lis­min kiehtova ilmentymä on herät­tä­nyt kes­kus­te­lua jo raken­ta­mi­ses­taan lähtien. 

Jouko Kokkonen kuvaa kat­ta­vas­sa his­to­rii­kis­saan Kontula: Elämää lähiössä (2002) ostarin avajaisia suurena kan­san­juh­la­na. Helikopteri toi paikalle Batmanin ja Robinin, kun yli 30 metriä pitkä kirkuva jono avasi Suomen suurimman ostos­kes­kuk­sen. Suolle raken­net­tu syrjäinen lähiö sai oman kes­kus­tan­sa, joka veti puoleensa väkeä kau­em­paa­kin. Vuonna 2017 ostos­kes­kuk­sen alku­pe­räi­sis­tä liik­keis­tä toi­min­taan­sa jatkavat ilmeet­tö­mäs­ti nimetyt Kontulan Kello ja Kontulan Kukka. Vanhin yhä toimiva ravintola, Helmi Grilli, avasi ovensa ava­jai­sis­ta seu­raa­va­na vuonna 1968.

Vuoden 2017 alussa käyn­nis­tet­ty Koneen Säätiön rahoit­ta­ma tut­ki­mus­han­ke Kontula Electronic: his­to­rial­li­nen ker­rok­sel­li­suus ja kau­pun­ki­kult­tuu­rin uudet muodot kar­toit­taa his­to­rial­li­sia muutoksia alueella, jonka historia on lyhyt, mutta erittäin tiheä ja moni­säi­kei­nen.

Asukkaiden mielissä kau­pun­ki­ti­la Kontulassa koostuu lukui­sis­ta eri tavoin raja­tuis­ta alueista, joiden mer­ki­tyk­set ovat muut­tu­neet historian saatossa. Osa koetaan kotoi­sik­si, toiset vaa­ral­li­sik­si, ja monilla alueilla juuri muutoksen nopeus on mää­rit­tä­vä tekijä. Ne ovat luoneet lie­peil­leen sekä muo­dol­li­sia että epä­muo­dol­li­sia sosi­aa­li­sia ver­kos­to­ja. Muuttuneet rajat ja niihin liitetyt mer­ki­tyk­set ovat muo­kan­neet Kontulaa niin kon­kreet­ti­ses­ti kuin sym­bo­li­ses­ti­kin.

Kontulan_ostari

Kontulan ostos­kes­kus. Kuva: Wikimedia Commons.

Myös itse ostari jakautuu eri osiin, jotka mää­rit­ty­vät paljolti tur­val­li­suu­den­tun­teen mukaan. Näihin sai hyvän tuntuman esi­mer­kik­si Aseman Lasten Kontulaan jär­jes­tä­mäl­lä ylä­as­tei­käis­ten “tur­val­li­suus­kä­ve­lyl­lä”, jonka aikana nuoret pääsivät kertomaan heitä häi­rit­se­vis­tä paikoista. Kuten useimpien aikuis­ten­kin kohdalla, met­roa­se­man sisään­käyn­ti ostarille koettiin rau­hat­to­mim­pa­na. Kirjaston ja nuo­ri­so­ta­lon edusta taas miel­let­tiin tur­val­li­sem­mak­si kuin muut paikat.

Ymmärrys kau­pun­ki­ti­las­ta rakentuu arkisten käy­tän­tö­jen kautta. Usein his­to­rial­li­ses­ti mität­tö­mi­nä pide­tyis­tä tapah­tu­mis­ta rakentuu jaettuja mer­ki­tyk­siä, jotka vai­kut­ta­vat voi­mak­kaas­ti mie­li­ku­viin ja käyt­täy­ty­mis­mal­lei­hin.

Lähiön historialliset kerrostumat

Kontulalle on kehit­ty­nyt voimakas maine. Siitä ovat tietoisia myös ihmiset, jotka eivät ole koskaan Kontulassa vie­rail­leet. Maine liittyy lähei­ses­ti ylei­sem­piin käsi­tyk­siin lähiöistä asui­nym­pä­ris­töi­nä. Itse lähestyn kysymystä asuk­kai­den arkeen kes­kit­ty­vän ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työn kautta. Tutkimukseni koostuu aiheil­taan rajat­tu­jen haas­tat­te­lui­den sijaan osal­lis­tu­vas­ta havain­noin­nis­ta eri­lai­sis­sa yhtei­söis­sä, tari­noi­den ja anek­doot­tien mer­kit­se­mi­ses­tä muistiin ja perin­poh­jai­sis­ta kes­kus­te­luis­ta, jotka käsit­te­le­vät muutosta Kontulassa eri näkö­kul­mis­ta.

Varhainen käsitys “met­sä­lä­hiöis­tä”, luon­non­lä­hei­sis­tä ja nyky­ai­kai­sis­ta koti­pai­kois­ta sekä joh­ta­jil­le että työ­läi­sil­le, siirtyi kuitenkin nopeasti koros­ta­maan niiden luonn­ot­to­muut­ta – juu­re­ton­ta elä­män­muo­toa, joka ei ole oikeaa kaupunkia mutta ei maa­seu­tua­kaan.

pexels-photo-24036

Kontulassa tämä asenne pola­ri­soi­tui jo varhain kumpaakin ääripäätä kri­ti­soi­vak­si. Alkuvuosien suu­rim­pi­na ongelmina koettiin syr­jäi­syys ja huonot lii­ken­neyh­tey­det. Myös ostos­kes­kus­ta ja metroa vas­tus­tet­tiin ankarasti, koska niiden epäiltiin tuovan mukanaan sosi­aa­li­sia ongelmia. Kontulan kestävin stigma kehittyi kuitenkin vasta myöhemmin. 

Olen itse kuullut kent­tä­työs­sä­ni lukuisia kertoja tarinan, jonka mukaan Kontulan maine ongel­ma­lä­hiö­nä juontaa juurensa jut­tu­kei­kal­la olleen Helsingin Sanomien toi­mit­ta­jan pahoin­pi­te­lyyn. Tarinan mukaan tapaus veti puoleensa lukuisia muita toi­mit­ta­jia, jotka kävivät samassa levot­to­mas­sa pubissa hakemassa kommentit ja valokuvat 90-luvun lamaa käsit­te­le­viin jut­tui­hin­sa. Vihreä lähiö, “Duunareiden Tapiola”, muuttui mie­li­ku­vis­sa syn­kem­mäk­si ja antoi lama-Suomen ste­reo­ty­pial­le kasvot.

Viimeisin selvästi erottuva vaihe Kontulan vasta hieman yli 50-vuo­ti­aas­sa his­to­rias­sa korostaa seudun moni­kult­tuu­ri­suut­ta 2000-luvulla. Nykyään sen asuk­kais­ta noin neljännes puhuu äidin­kie­le­nään muuta kuin suomea tai ruotsia. 

Nämä kolme eri aika­kausiin sijoit­tu­vaa ja usein kes­ki­näi­ses­ti ris­ti­rii­tais­ta mie­li­ku­vaa – uusi avara 1960-luvun lähiö, 1990-luvun syr­jäy­tet­ty­jen säi­ly­tys­paik­ka ja myöhempi moni­kult­tuu­ri­suu­den ympärille mää­rit­ty­vä asuinalue – elävät kaikki voi­mak­kai­na nyky­päi­väs­sä, ja ne nousevat esiin arkisessa puheessa. Usein ne esitetään van­hen­tu­nei­na ste­reo­tyyp­pei­nä, joita kri­ti­soi­daan, ja jotka tehdään nau­ru­na­lai­sik­si. Usein tuntuu, että ne pysyvät hengissä juuri tästä syystä.

Ostarin monenkirjavat vaiheet

Kontulan his­to­rial­li­set ker­ros­tu­mat tii­vis­ty­vät koke­muk­sis­sa ostarista. Ne ovat tart­tu­neet kon­tu­la­lais­ten puheisiin hyvin saman­kal­tai­sil­la tavoilla. 

Liiketiloissa sin­nit­te­lee vielä muutama vanhempi pik­ku­kaup­pa ja parturi, mutta esi­mer­kik­si keskuksen par­haim­mil­laan kuudesta pankista ei ole jäljellä ainut­ta­kaan. 90-luvun lama-aikaa mää­rit­tä­vät Kontulan vihatut ja rakas­te­tut baarit. Ne nousivat laajan kes­kus­te­lun kes­ki­pis­tee­seen kau­pun­gin­joh­ta­ja Jussi Pajusen kri­ti­soi­tua niitä sapek­kaas­ti muutama vuosi sitten – ja vielä voi­mak­kaam­min, kun baarien kanta-asiakkaat vas­ta­si­vat olo­huo­nei­den­sa arvos­te­luun.

Mielikuva rau­hat­to­mas­ta, alko­ho­lis­tien ja nar­ko­maa­nien vai­vaa­mas­ta ostarista on aineis­to­ni mukaan yleisin ja ensim­mäi­sek­si mieleen tuleva – etenkin muualla asuvien kes­kuu­des­sa.

Kuva: Wikimedia Commons

Alkoholismin ja puliuk­ko­jen pelko on liitetty osta­rei­hin. Kuva: Wikimedia Commons

Viimeinen ostarin his­to­ri­aan liitetty jakso korostaa 2000-luvulle tun­nuso­mais­ta kokemusta moni­kult­tuu­ri­suu­des­ta. Törmään kent­tä­työs­sä­ni jat­ku­vas­ti ker­to­muk­seen alueen uudesta val­loi­tuk­ses­ta, tällä kertaa pääosin posi­tii­vi­ses­ta ja maa­han­muut­ta­jien tuloon liit­ty­väs­tä.

Kun muita 60-luvulla raken­net­tu­ja ostareita ollaan pur­ka­mas­sa (Kannelmäki) tai ne ovat purku-uhan alla (Kulosaari), Kontulan ostarin lii­ke­ti­lat ovat täynnä ja erittäin haluttuja. Käytäville on lähi­vuo­si­na noussut maa­han­muut­ta­jien pitämiä ruo­ka­kaup­po­ja, kah­vi­loi­ta ja par­tu­rei­ta sekä useampi erin­omai­nen ravintola, joihin mat­kus­te­taan syömään kau­em­paa­kin. Narratiivi ostarin uudesta kukois­tuk­ses­ta on levinnyt myös mediaan, ja sitä kuvail­laan usein vallan siir­ty­mi­sel­lä kal­ja­kup­pi­loil­ta hyville ruo­ka­pai­koil­le.

Nämä kolme selvästi tun­nis­tet­ta­vaa ja eri aika­kausiin liittyvää vaihetta eivät kui­ten­kaan ole mono­liit­ti­sia möh­kä­lei­tä. Esimerkiksi maa­han­muut­to ja siihen liittyvät ongelmat liitetään toki myös aiempaan rau­hat­to­man ostarin tarinaan, ja usein myös var­hai­seen aja­tuk­seen lähiöstä juu­ret­to­mien ihmisten säi­ly­tys­paik­ka­na.

Etnografinen tut­ki­muso­te auttaa pääsemään näiden moni­mut­kais­ten ris­ti­rii­to­jen ytimeen. Kontulaa koskevien moni­va­lin­ta­ky­se­ly­jen tulokset olisi helppo ennustaa voi­mak­kaim­pien ste­reo­tyyp­pien pohjalta.

Pelkoa, inhoa ja rakkautta ostarilla

Monia ostari silti pelottaa tai siihen suh­tau­du­taan ris­ti­rii­tai­ses­ti. Markku Pitkäniemi toistaa Kokkosen kirjassa aiemmin yleisen käsi­tyk­sen kau­pun­ki­ti­lan käytöstä ja siinä tapah­tu­nees­ta muu­tok­ses­ta:

Koskaan en ole joutunut mihinkään han­ka­luuk­siin ostarilla olevien jengien tai juoppojen tai nark­ka­rei­den kanssa, koska taval­li­sil­la työs­sä­käy­vil­lä ihmisillä ei vain yksin­ker­tai­ses­ti ollut tapana liikkua siellä muuten kuin vält­tä­mät­tö­mis­sä asioissa ja sittenkin rivakasti ja ripeästi. Ostarit eivät olleet siihen aikaan “sosi­aa­li­sia kokoon­tu­mis­paik­ko­ja” (2002:221)

Usein koke­muk­set ovat pola­ri­soi­tu­neet huo­mat­ta­vas­ti voi­mak­kaam­min. Tapasin aivan kent­tä­työ­ni alussa opis­ke­li­ja­pa­ris­kun­nan, joka vältteli ostaria iltaisin, vaikka heille ei ollut koskaan sattunut mitään pahaa. Heidän rat­kai­sun­sa oli iltaisin jäädä metrosta pois jo Itäkeskuksessa ja jatkaa matkaa bussilla, jonka pysäkki oli ostarin ulko­puo­lel­la. Kotimatka oli näin hitaampi, mutta ikävä alue saatiin vältettyä. 

Toiset kokevat ostarin kieh­to­va­na mutta kotoisana paikkana. Se nähdään uusista tuulista kiin­nos­tu­nee­na, avoimena, uteliaana, rehel­li­se­nä ja moni­ää­ni­se­nä, kun muu Helsinki näyt­täy­tyy helposti laimeana ja homo­gee­ni­se­nä. Eräs tapaamani Kontulassa koko elämänsä asunut opis­ke­li­ja kertoi huo­man­neen­sa vasta hetki sitten, kuinka harvoin hän käy Kontulan ulko­puo­lel­la. Hän kokee Kontulan kodikseen. Alueelta löytyy kaikki hänen tar­vit­se­man­sa, ja vaatteet hän tilaa netistä.

Kontula Electronic

Tutkimushankkeeseen kuuluva, huhtikuun 21. – 23. päivä jär­jes­tet­tä­vä elekt­ro­ni­seen musiik­kiin kes­kit­ty­vä Kontula Electronic -fes­ti­vaa­li on asen­teel­taan tin­ki­mät­tö­män juhlan lisäksi inter­ven­tio­tut­ki­mus, joka pyrkii tiedon hank­ki­mi­sen lisäksi aktii­vi­ses­ti luomaan uuden­lai­sia koh­taa­mi­sia ja tule­vai­suu­den­ku­via.

Tavoitteena on järjestää kan­sain­vä­li­ses­ti kor­kea­ta­soi­nen fes­ti­vaa­li, joka ank­ku­roi­tuu vakaasti ostarin arki­to­del­li­suu­teen ja antaa tilaa pai­kal­li­sil­le toi­mi­joil­le. Pitkäkestoinen etno­gra­fi­nen kenttätyö kar­toit­taa pahimpia suden­kuop­pia kuten pelkoa Punavuoren ja Kallion hips­te­rien päiväksi val­loit­ta­mas­ta juh­la­tan­te­rees­ta, sivuun sysä­tyis­tä lähiön asuk­kais­ta ja eksoot­ti­sen toiseuden päl­lis­te­lys­tä.

15875199_458843827573312_464246902427322933_o (1)

Festarin tar­koi­tuk­se­na on, että ostarin baarit täyttyvät kar­ne­va­lis­ti­ses­sa hengessä uusista äänistä. Ravintolat esit­te­le­vät tar­jon­taan­sa Ruoka-Kontula -rin­nak­kais­fes­ta­ril­la ja tapah­tu­mat leviävät myös muun muassa Mikaelinkirkkoon, Kontulan uima­hal­liin, Luuppi-nuo­ri­so­ta­lol­le ja skeit­ti­hal­liin. Onnistumisia ja sol­mu­koh­tia doku­men­toi­daan sekä fes­ti­vaa­lin aikana että sen jälkeen, ja kysy­myk­set pyritään ottamaan huomioon entistä paremmin seu­raa­vien vuosien fes­ta­reil­la.

Erilaisten maa­il­mo­jen luonteva tör­mää­mi­nen on noussut esiin ehkä osuvimmin kan­ta­po­ru­kal­ta legen­daa­ri­ses­sa Mopo-baarissa: 

Siinä ne fes­ta­ri­jär­jes­tä­jät istuu ja suun­nit­te­lee ohjelmaa. Oli kyllä aivan hirveää paskaa viime vuonna teidän musiikki. Milloin tulette taas uudelleen?”

Äänensävystä tunnistaa, että tämä on suuri koh­te­liai­suus.


Tämä kirjoitus tar­kas­te­lee tut­ki­muk­sen kannalta kiin­nos­ta­via kysy­myk­siä kuten ne näyt­täy­ty­vät keskellä kent­tä­työn inten­sii­vi­sin­tä vaihetta. Kirjoituksen toinen osa jul­kais­taan syksyllä, kun analyysi on täs­men­ty­nyt.

Artikkelikuva: Kontulan met­roa­se­ma. Aapo Haapanen, CC BY 2.0