Teksti: Antu Sorainen, FT. Podcast-lukija: Bea Bergholm

Tom of Finland -elokuva herättää tunteita ja kes­kus­te­lua kan­sain­vä­li­sen levi­tyk­sen myötä myös Suomen ulko­puo­lel­la. Suomalainen elokuva puhuttaa harvoin tällä tavalla yli kieli- ja kult­tuu­ri­ra­jo­jen. Käytän tilai­suut­ta hyväkseni ja pohdin, mitä erityisiä piirteitä elo­ku­vas­sa nousee esiin tar­kas­tel­les­sa sitä Ruotsista käsin.

Ruotsalainen “Kake” on muita mittavampi mies

Tukholman hips­te­ri­kau­pun­gin­osa Södermalmin elo­ku­va­teat­te­ris­sa Tom of Finland -elokuva oli maa­lis­kuun vau­va­ki­non elokuvana. Parisataa vuotta rauhasta naut­ti­neet, pit­käi­käi­set, vauraat ja hyvä­ham­pai­set ruot­sa­lai­set ovat muutenkin innois­saan Tom of Finlandista. Maaliskuun QX-lehdessä, Ruotsin näky­vim­mäs­sä ja tär­keim­mäs­sä queer-lehdessä, on peräti neljä isoa juttua elo­ku­vas­ta ja yksi Tom of Finland -musi­kaa­lis­ta (joka tosin erheel­li­ses­ti sijoi­te­taan Helsinkiin Turun sijasta). 

bodybuilder-331671_960_720”Tom of Finland on hotimpi kuin koskaan”, julistaa QX:n ensim­mäi­sen sisäsivun otsikko. Kokosivun piir­ros­ku­vas­sa kaikin puolin hyvin varus­tel­tu ToF-seilori flirt­tai­lee hiek­ka­ran­nal­la kahden nah­ka­mie­hen kanssa. Mustavalkoisessa kannessa puo­les­taan poseeraa elo­ku­vas­sa Touko Laaksosen keskeistä homo­mie­hen fan­ta­sia­hah­moa Kakea näytellyt ruot­sa­lai­nen tai­to­luis­te­lu­val­men­ta­ja Niklas Hogner. Tästä on sisä­si­vuil­la koko aukeaman juttu. ”Mikä kunnia!”, hehkuttaa lehti. Siis se, että ruot­sa­lai­nen mies näyttelee “Touko Laaksosen fan­ta­sia­maa­il­man ehkä tärkeintä hahmoa”. 

On jotenkin hel­lyt­tä­vää mutta myös merkille pantavaa, että jutussa koros­te­taan ettei Kaken vertaista homo­mies­tä löydy Suomesta. 

”Ohjaaja Dome Karukoski sanoi vähän lei­kil­lään jäl­keen­päin, että himps­kat­ti sentään, etteivät he onnis­tu­neet löytämään suo­ma­lais­ta kundia, vaan oli pakko ottaa ruot­sa­lai­nen”, Niklas pais­tat­te­lee. Hän jatkaa ker­to­mal­la, miten ei tarvinnut lisä­täyt­tei­tä housui­hin­sa — toisin kuin osa muista Tomin miehiä näy­tel­leis­tä.

Durk Dehner, Tomin hen­ki­lö­koh­tai­nen ystävä ja Tom of Finland Foundationin perustaja ja puheen­joh­ta­ja pillahti itkuun näh­des­sään Niklaksen Suomessa elokuvan gaalaensi-illassa. Dehner oli niin lii­kut­tu­nut, että hän puuskahti: ”You are what he fan­ta­sized about”. 

Tärkeyttä enemmän kuin Suomesta käsin näyttää

QX -lehdessä on myös erikseen arvio Tom of Finland -elo­ku­vas­ta. Ruotsalainen näkemys saa suo­ma­lai­sen katsojan tar­kis­ta­maan kantojaan uudesta vink­ke­lis­tä. Itse nautin elo­ku­vas­ta, kun näin sen pian ensi-illan jälkeen Helsingin Kinopalatsissa. En silti ollut tullut aja­tel­leek­si, miten mer­kit­tä­vään genreen se kan­sain­vä­li­ses­ti saattaa sijoittua. 

Jos levitys onnistuu ja vas­taan­ot­to on muualla yhtä suopea kuin Ruotsin homo­me­dias­sa, voi elokuva vertautua län­si­mai­sen elokuvan his­to­rias­sa jopa viime vuosien mer­kit­tä­vim­piin isojen salien queer-leffoihin, jenkkien Caroliin ja brittien Prideen. Näistä kumpikaan ei tosin, ikävä kyllä, ollut niin suuri kas­sa­mag­neet­ti kuin mitä tuottajat odottivat. Ne ovat kuitenkin olleet kään­teen­te­ke­viä queer-yleisölle, jota ei juuri ole hem­mo­tel­tu val­ta­vir­tae­lo­ku­vil­la.

QX:n kriitikko pitää Tom of Finland -elokuvaa ”yhtenä parhaista ja mie­len­kiin­toi­sim­mis­ta fil­mie­lä­män­ker­rois­ta pitkään aikaan”. Lehti kir­joit­taa, että vaikka ei ole ensim­mäi­nen kerta, kun näemme homo­mie­hen kamp­pai­le­van homo­kiel­tei­sel­tä 40-luvulta 70-luvulle, tätä nar­ra­tii­via on harvoin sijoi­tet­tu ”tes­tos­te­ro­ni­seen sotaan” kylmään Skandinaviaan. Elokuva kuvaa QX:n arvion mukaan “miten niin yksin­ker­tai­nen asia kuin piir­ros­ku­vat tulivat ihmi­soi­keus­tais­te­lun nyrk­kei­ly­sä­kik­si”.

”Hollywoodin tai jopa Ruotsin käsissä elo­ku­vas­ta olisi voinut tulla sen­ti­men­taa­li­nen soppa. Kiitos suo­ma­lai­sen vainun siitä tuli selvästi suorempi putki, vaikka se edelleen pitää kiinni charmista, huu­mo­rin­ta­jus­ta ja kauniista miehistä”, päättää arvio. 

Tomin “kulttuurinen omiminen” Ruotsissa

QX-lehden Tom of Finland -hehkutus ei pääty siihen, että Suomi sijoi­te­taan Skandinaviaan — yleen­sä­hän puhutaan Pohjoismaista, mikäli mukana on Norjan ja Tanskan lisäksi myös Suomi — eikä siihen, että vain Ruotsista löytyy kunnon Kake. Erillisessä artik­ke­lis­sa taus­toi­te­taan Tom of Finlandin kult­tuu­ri­his­to­ri­aa. Touko Laaksosen kotipesä oli Suomessa, ja hänen kuvansa lähtivät leviämään USA:n kautta Physique Pictorial -lehden väli­tyk­sel­lä. Artikkelin mukaan Tanska ja Ruotsi olivat kuitenkin ne väylät, joiden kautta todel­li­nen läpimurto tapahtui 1960- ja 1970-luvuilla. 

Touko nautti USA:ssa suurta suosiota, ja hänen tai­det­taan ostivat niin Robert Mapplethorpe kuin Andy Warholkin. Silti hän kaipasi kotiin, kuten hänen poh­jois­mai­set ystävänsä usein todis­ti­vat: ”Siihen Suomeen, joka silloin oli muo­tou­tu­nut keho­tus­kiel­lon ja homo­fo­bian kautta”. QX -lehti lopettaa his­to­ria­jut­tun­sa siihen, miten Touko Laaksonen on nyt aivan toi­sen­lai­sen yhteis­kun­nan symboli Suomen juhliessa sata­vuo­tis­ta itse­näi­syyt­tään.

Ruotsi – tai ruot­sa­lai­nen homomedia – siis haluaa olla näkyvästi osal­li­se­na Tom of Finland-elo­ku­vas­sa sen keskeisen homo­hah­mon ”tuot­ta­ja­na”, Touko Laaksosen taiteen suo­je­li­ja­na ja tun­ne­tuk­si tekijänä. Samalla tuodaan esiin se, että kyseessä on jotakin perin epä­ruot­sa­lais­ta. Sodan ja homo­fo­bian koros­ta­mi­nen ruot­sa­lais­me­dias­sa Touko Laaksosen taiteen ja elokuvan kehyksenä on kiin­nos­ta­vaa.

Miten sota tuodaan itse elo­ku­vas­sa esiin? Minkälaisia mer­ki­tyk­siä ohjaaja ja käsi­kir­joit­ta­ja antavat sodalle suhteessa Laaksosen tai­tee­seen?

Mitä sota tekee elokuvan Toukolle ja Tomille?

Sotaromantiikka ja sodan yle­vöit­tä­mi­nen on suo­ma­lai­ses­sa uudessa elo­ku­vas­sa tuttua. Rukajärven tie (1999) on tässä genressä ollut ehkä se, josta myöhemmät ohjaajat ja käsi­kir­joit­ta­jat ovat ottaneet oppia – hyvässä ja pahassa. Taistelukohtaukset hidas­te­tus­sa tuli­myrs­kys­sä klassisen musiikin säes­tä­mä­nä ja muut veto­voi­mai­set visu­aa­li­set temput ovat sotae­lo­ku­vien arkea. 

Tämä erikoinen perintö näkyy myös Dome Karukosken ohjauk­ses­sa. Ehkä omituisin rin­ta­ma­vel­jey­den kuva nähdään, kun etu­rin­ta­man sissit ja nuoret täy­den­nys­mie­het yhtyvät moni­ää­ni­seen suloiseen kuo­ro­lau­luun Toukon johdolla. Lähikuvassa nähdään yle­vöi­ty­nei­tä kauniita kasvoja.

Hieman huo­les­tut­ta­vam­paa on se, miten tap­pa­mi­sel­la seli­te­tään homohalua ja Touko Laaksosen taiteen perim­mäi­siä fan­tas­mo­ja. Touko puukottaa rin­ta­mal­la desantin kuo­li­aak­si. Elokuva palaa jat­ku­vas­ti kuvaan, jossa hän hyväilee tämän kuolleen sotilaan kasvoja. Usein vihjataan, että Kaken hahmo syntyi tämän tap­pa­mi­sen seu­rauk­se­na, jon­kin­lai­sen halun ja syyl­li­syy­den yhteen kie­tou­tu­nee­na ulos­pää­sy­tie­nä.

Pistol-Child-Toys-Spray-Gun-Colorful-Water-Gun-6089Vaikka puu­ko­tus­koh­taus tuo esiin sodan sat­tu­man­va­rai­suut­ta ja kuoleman ja tap­pa­mi­sen yksi­tyis­koh­tai­suut­ta, julma tappo tekee samalla Toukosta sota­san­ka­rin. Elokuvassa se myöntää Toukolle legi­tii­min mas­ku­lii­ni­suu­den. Hän tappoi suuremman hyvän nimissä, sillä desantit olivat poten­ti­aa­li­ses­ti hyvin vaa­ral­li­sia. Tämän vuoksi hänen perverssi sek­su­aa­li­suu­ten­sa nähdään ran­gais­ta­vuu­den sijaan voi­ma­va­ra­na jolle pitää jäl­ki­kä­teen antaa se kunnia, joka sille kuuluu.

Homoseksuaalisuudesta tulee tässä luennassa samalla osa ”suo­ma­lais­ta hulluutta” – sitä sisua ja raivoa, joka erottaa meidät kan­sal­li­ses­sa nar­ra­tii­vis­sa femi­nii­ni­sis­tä ruot­sa­lais­mie­his­tä ja heikoista venä­läi­sis­tä. Suomalainen homo ei ole femme, eikä Putinin kaapissa. Hän seisoo kan­sa­kun­nan kaapin päällä.

Tämä onkin kiel­tä­mät­tä “hullua” ja siksi kiin­toi­saa! Vastaavaa homo­mie­hen ja homo­por­non nos­ta­mis­ta kan­sa­kun­nan keskiöön ei ole muissa kult­tuu­reis­sa tie­tääk­se­ni tehty, vaikka se tässäkin tapahtuu taiteen muodossa ja nimissä.

AIDS-pandemia ongelmallisena välineenä

Onko Tom of Finland –elokuva siis homo­na­tio­na­lis­mia? Tekeekö se val­koi­ses­ta, pat­rioot­ti­ses­ta, kes­ki­luok­kai­ses­ta miehestä homo­kult­tuu­rin ytimen? Osin kyllä, osin ei. 

Toukon hahmo on elo­ku­vas­sa kiin­toi­sas­ti halunsa kautta vapaa normeista rava­tes­saan puis­tois­sa ja vessoissa, ja työn­täes­sään poi­kays­tä­vään­sä myös muihin syleihin naut­ti­maan seksistä. Toisaalta Toukon hahmo kytketään ovelasti ajan­koh­tai­seen homo­liit­to­kes­kus­te­luun, kun Touko ja hänen nuorempi rakas­ta­jan­sa tekevät hassun ”tahdon” -lupauksen verho-ostok­sil­la.

Elokuvassa pai­no­te­taan myös sitä, miten rin­ta­mal­la olleiden homo­mies­ten kesken val­lit­se­va yhtei­sym­mär­rys jatkui tukena ja sosi­aa­li­si­na suhteina varhaisen homo­kult­tuu­rin salon­geis­sa, yli luok­ka­ra­jo­jen ja soti­las­a­se­mien.

Tämä on ehkä jopa hete­ro­nor­ma­tii­vi­sen soti­las­vel­jey­den kri­tiik­kiä. Suomalaisessa kir­jal­li­suu­des­sa ja sodan­jäl­kei­sis­sä elo­ku­vis­sa on tuotu usein esiin sitä, että osa sota­ve­te­raa­neis­ta oli nar­ko­maa­ne­ja, eikä heille raa­ja­rik­koi­na ja rampoina enää tar­jot­tu­kaan vanhoja töitä. Sotaelokuvissa ja -kirjoissa toistuu kuva entisestä esi­mie­hes­tä tai soti­las­joh­ta­jas­ta, joka torjuu sivii­lis­sä trau­moi­hin­sa pakah­tu­van rivi­so­ti­laan paluun työ­elä­mään.

Finnish-gun-crew-1942

Suomalaisia sotilaita vuonna 1942. Kuva: Wikimedia Commons.

Toisin oli homoilla, painottaa Tom of Finland –elokuva. Rintamalla ja jat­ko­so­dan homo­puis­tois­sa koh­dan­neet upseerit ja ali­pääl­lys­tö tukevat toisiaan puolin ja toisin vuo­si­kym­me­niä eteenpäin. Myös sul­je­tuis­sa salon­geis­sa, joissa eri maa­il­mois­ta olevat miehet muo­dos­ta­vat protohomo-iden­ti­teet­tiä ja löytävät sek­si­kump­pa­nei­ta. Aina siihen saakka kunnes laki muuttuu vuonna 1971, ja Tom of Finlandin miehet räjäyt­tä­vät homo­mas­ku­lii­ni­suu­den jul­ki­suu­teen uutena homohalun häpeä­mät­tö­mä­nä muotona ja yhtei­söl­li­syy­te­nä.

Elokuvan ongel­mal­li­sin kohta on mie­les­tä­ni se, että AIDS lähes omitaan suo­ma­lais­ten tuot­ta­mak­si asiaksi. Homoseksin julkinen vapau­tu­mi­nen ja homo­mie­hen uusi voimaa ja leik­ki­syyt­tä korostava figuuri laitetaan Tom of Finlandin ansioksi. Samalla kuitenkin viitataan siihen, että ilman Tomin miehiä ja näiden roisia sek­si­kult­tuu­ria, AIDS ei ehkä olisi levinnyt niin kuin se teki. 

AIDSiin viit­taa­mi­nen elo­ku­vas­sa yhden miehen fan­t­asioi­den — ja tämän miehen eri­tyis­ten kan­sal­lis­ten sota­his­to­ria­kyt­kös­ten — kautta tulee ehkä jopa lähelle natio­na­lis­mia. Ohjaaja ja käsi­kir­joit­ta­ja (joiden omista seksuaali-iden­ti­tee­teis­tä en tiedä mitään) ovat jättäneet tut­ki­mus­ret­ken­sä homo­kult­tuu­riin tässä kohden puo­li­tie­hen. Siksi minusta oli outoa, että hel­sin­ki­läi­sy­lei­sö nousi taput­ta­maan elo­ku­val­le sen taval­li­ses­sa sun­nun­tai­näy­tök­ses­sä.

Mille he oikeas­taan taput­ti­vat? Mikä on tämän uuden taput­ta­mi­sen poli­tiik­ka?

Taputtamisen politiikka ja Tom-miehen vitivalkoisuus

Se, että elo­ku­va­teat­te­ris­sa hurrataan mie­hey­del­le, joka lunastaa oikeuden homo­sek­su­aa­li­suu­teen puu­kot­ta­mal­la vihol­li­sen rin­ta­mal­la, on yhtä lailla häm­men­tä­vää kuin suuret suo­sio­no­soi­tuk­set Pride-marssilla armeijan tai poliisin uni­vor­mus­sa mars­si­joil­le.

Artistic-Ritual-Sacrifice-Knife-Dagger-Dark-1877112

Mistä tässä on kyse? Onko niin, että suo­ma­lai­suut­ta ei enää rakenneta ainoas­taan sen vanhan (hetero)narratiivin kautta, jossa päi­hi­tim­me mahtavan Neuvostoliiton puhtaalla sisulla? Rakentuuko suo­ma­lai­suus nyt myös sille, että suo­ma­lai­nen homokaan ei ole ruot­sa­lai­nen peh­mo­fem­me­mies vaan poh­jim­mil­taan tappaja – herkkä ja outo, mutta tosi­pai­kas­sa kuitenkin killeri? 

Nämä kysy­myk­set ovat todella moni­mut­kai­sia. Ruotsalaisten tarve liittyä Tom of Finland -elokuvan buumiin ei kenties ole ainoas­taan hassuhkoa ja hel­lyt­tä­vää. Se voi olla myös merkki siitä, että Ruotsissa homo­na­tio­na­lis­mi saattaa nostaa päätään pii­lou­tu­nee­na libe­ra­lis­min ohella sen koros­ta­mi­seen, että suo­ma­lai­nen sota­his­to­ria rakentaa valkoista homo­mie­heyt­tä kan­sal­li­se­na sankarina.


Artikkelikuva: K.E. Hellman