Teksti: Suvi Lensu, FM. Podcast-lukija: Sanna Rauhala.

Voidaanko sek­si­työs­tä tehdä maa­il­man­laa­jui­sia yleis­tyk­siä? Miten sitä koskevat lait mää­ri­tel­lään, ja voidaanko niistä tehdä yleis­maa­il­mal­li­sia? Kun asian­tun­ti­jat, akti­vis­tit, polii­ti­kot ja ihmi­soi­keus­jär­jes­töt kes­kus­te­le­vat ja päättävät sek­si­työ­tä kos­ke­vis­ta laeista, on sek­si­työn­te­ki­jöi­den oma ääni usein kateissa. Silti mää­ri­tel­mäl­lä siitä, kuka on sek­si­kau­pan uhri ja kuka omaeh­toi­nen sek­si­työ­läi­nen, on kau­as­kan­toi­set seu­rauk­set sek­si­työn­te­ki­jöi­den oikeuk­siin.

Toukokuussa 2016 ihmi­soi­keus­jär­jes­tö Amnesty International julkaisi viral­li­sen kantansa sek­si­työ­tä koskevaan lain­sää­dän­töön. Seksityöntekijöiden oikeuk­sien tur­vaa­mi­sek­si Amnesty ehdottaa seksityön dekri­mi­na­li­soin­tia. Sillä ”tar­koi­te­taan sellaisen lain­sää­dän­nön pur­ka­mis­ta, joka tekee aikuisten välisestä, suos­tu­muk­seen perus­tu­vas­ta kau­pal­li­ses­ta seksistä rikol­lis­ta”.

Amnestyn mukaan seksityön kri­mi­na­li­soin­ti ajaa ammattia har­joit­ta­vat vaille lain­suo­jaa ja ylläpitää sek­si­työ­hön liittyvää sosi­aa­lis­ta stigmaa. Ihmisoikeusjärjestön kanta herätti voi­ma­kas­ta kri­tiik­kiä eri­tyi­ses­ti maissa, joissa seksin ostaminen on kri­mi­na­li­soi­tu. Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja vii­mei­sim­mäk­si myös Ranskassa val­tioi­den kanta on, että seksin oston kiel­tä­mi­nen on tehokkain tapa vähentää pros­ti­tuu­tion kysyntää ja näin ollen kitkeä siihen lin­kit­ty­vää ihmis­kaup­paa. Suomessa rikoslaki ei suo­ra­nai­ses­ti kiellä seksin ostamista, mutta kes­kus­te­lua sen mah­dol­li­ses­ta kri­mi­na­li­soin­nis­ta on käyty kiivaasti. 

Ääniä etelästä

Yllättäen vahva sek­si­työn­te­ki­jöi­den ääni nousee pohjoisen sijaan glo­baa­lis­ta etelästä. Erityisesti Latinalaisen Amerikan maissa sek­si­työn­te­ki­jöi­den oikeuksia puoltavat liikkeet ovat nostaneet päätään viime vuo­si­kym­me­nen aikana.

Yksi näistä maista on Argentiina, jonka pää­kau­pun­gis­sa Buenos Airesissa vietin neljä kuukautta syksyllä 2014 tutkien pai­kal­lis­ten sek­si­työn­te­ki­jöi­den poliit­tis­ta ja sosi­aa­lis­ta asemaa. Neljä vuotta aiemmin Argentiina oli hyväk­sy­nyt lain ihmis­kau­pan tor­ju­mi­sek­si sillä seu­rauk­sel­la, että sen vai­ku­tuk­set rajoit­ti­vat myös omaeh­tois­ten ja täysi-ikäisten sek­si­työ­tä amma­tik­seen har­joit­ta­vien oikeuksia. 

Buenos Airesissa osal­lis­tuin sek­si­työn­te­ki­jöi­den yhdis­tyk­sen tapaa­mi­siin ja Argentiinan kongres­sin val­ta­kun­nal­li­siin kokouk­siin, joissa sek­si­työ­tä koskevaa lakia käsi­tel­tiin. Haastattelin sek­si­työn­te­ki­jöi­tä ja kahta kent­tä­tut­ki­mus­ta tehnyttä kult­tuu­riant­ro­po­lo­gia. Tässä tekstissä en kes­kus­te­le pros­ti­tuu­tios­ta. Käytän termiä seksityö, sillä tut­ki­muk­se­ni pohjautuu kes­kus­te­lui­hin jär­jes­täy­ty­nei­den, omaeh­tois­ten ja täysi-ikäisten sek­si­työ­läis­ten kanssa.

Antropologisen tut­ki­muk­sen johdosta hen­ki­lö­koh­tai­nen käsi­tyk­se­ni sek­si­työs­tä ja poliit­ti­nen kantani sitä koskevaa lakia kohtaan muuttui. Tässä artik­ke­lis­sa en pyri argu­men­toi­maan, mikä laki olisi tehokkain torjumaan ihmis­kaup­paa ja sää­te­le­mään laillista sek­si­työ­tä. Sen sijaan toivon, että kent­tä­tut­ki­muk­se­ni voi auttaa ymmär­tä­mään, miksi sek­si­työ­läis­ten äänten kuu­le­mi­nen ja sisäl­lyt­tä­mi­nen on niin tärkeää poliit­ti­ses­sa pää­tök­sen­teos­sa ja kuinka ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus antaa tilaa sek­si­työ­tä tekeville.

Ammarin perintö

Voimakas tupa­kan­sa­vu Argentiinan kongres­si­ta­lon käy­tä­vil­lä johdattaa minut Claudia Carusson toimiston ovelle, jossa lukee isolla “Jefatura de Gabinete de Ministros”. Astun hämärään huo­nee­seen, jonka keskellä joukko naisia kes­kus­te­lee kiivaasti savukkeet suussa. Ikkunasta häämöttää Buenos Airesin kan­ta­kau­pun­ki. Tunnistan nah­kai­ses­sa noja­tuo­lis­sa istuvan Georgina Orellanon.

Matriarkaaliselta val­tais­tui­mel­taan Georgina nyökkää minulle hyväk­sy­väs­ti. Georginan vahvasti meikatut kasvot ovat tuttu näky Argentiinan mediassa. Hän on Ammar-nimisen järjestön karis­maat­ti­nen puheen­joh­ta­ja ja sek­si­työn­te­ki­jä. Ammar on lyhenne sanoista La Asociación de Mujeres Meretrices de Argentina, Argentiinan nais­puo­lis­ten sek­si­työn­te­ki­jöi­den ammat­tiyh­dis­tys.

Vuonna 1994 perus­tet­tu Ammar on noussut viime vuosien aikana useasti jul­ki­suu­teen. Vuonna 2013 yhdistys esitti laki­uu­dis­tuk­sen Regulación del Trabajo Sexual Autónomo (lain­sää­dän­tö auto­no­mi­seen seksityön har­joit­ta­mi­seen) Argentiinan hal­li­tuk­sel­le. Vaikka seksin myyminen ja ostaminen on Argentiinassa laillista, sek­si­työn­te­ki­jät ovat täysin vailla oikeuksia. 

Argentiina on har­vi­nai­nen valtio Latinalaisessa Amerikassa. Maassa toimii Suomen kaltainen sosi­aa­li­tur­va­jär­jes­tel­mä, obra social. Mutta koska Argentiinan valtio ei viral­li­ses­ti tunnista Ammaria, yhdis­tyk­sen jäsenet jäävät sosi­aa­li­tur­van ulko­puo­lel­le. Kun sek­si­työn­te­ki­jä ei voi maksaa veroa tulois­taan, ei hänelle kerry myöskään eläkettä, eikä hän ole oikeu­tet­tu äitiys­päi­vä­ra­haan tai työt­tö­myys­tur­vaan.

Waiting_for_customers

Kuva: Tomas Castelazo, Wikimedia Commons. CC BY-SA 3.0

Sosiaalisten oikeuk­sien tur­vaa­mi­sen lisäksi Ammar haluaa mää­ri­tel­lä uudelleen, kuka on ihmis­kau­pan uhri ja kuka sek­si­työn­te­ki­jä. Tällä hetkellä Argentiinan laki mää­rit­te­lee ihmis­kau­pan uhrin niin suur­piir­tei­ses­ti, että myös omaeh­toi­nen, täysi-ikäinen sek­si­työn­te­ki­jä voidaan lukea sek­su­aa­li­sen hyväk­si­käy­tön uhriksi. Käytännössä tämä tar­koit­taa poliisin ja valtion har­joit­ta­maa ins­ti­tu­tio­naa­lis­ta väki­val­taa sek­si­työn­te­ki­jöi­tä kohtaan. Poliisi on mie­li­val­tai­ses­ti pidät­tä­nyt uhriksi epäiltyjä sek­si­työn­te­ki­jöi­tä, taka­va­ri­koi­nut heidän omai­suut­taan, pidät­tä­nyt heiltä ansaitut tulot ja ratsannut heidän asun­to­jaan.

Georginan lisäksi Carusson toi­mis­tos­sa istuu kolme Ammariin kuuluvaa sek­si­työn­te­ki­jää. Välillä huo­nee­seen ilmaantuu kongres­sin edustajia, kaikki Carussoa lukuun ottamatta miehiä. Mutta tällä kertaa vain naisilla on puheen­vuo­ro.

Olen tavannut minis­te­riös­sä istuvan Carusson edel­tä­vä­nä päivänä Argentiinan kongres­sin val­ta­kun­nal­li­ses­sa kokouk­ses­sa, jonka aiheena oli aiemmin mainittu lakie­si­tys. Tänään tunnelma on vapau­tu­neem­pi. Keskustelu liukuu sujuvasti poli­tii­kan ja naisten hen­ki­lö­koh­tais­ten asioiden välillä. Aluksi puidaan eilistä kokousta, sitten puhutaan perjantai-illan työ­vuo­ros­ta, yhteis­kun­nan luok­kae­rois­ta, lapsista, femi­nis­mis­tä ja seksistä. Joku muis­tut­taa seu­raa­val­la viikolla pidet­tä­väs­tä mie­le­no­soi­tuk­ses­ta. Pitkän poliit­ti­sen uran tehnyt Carusso muistelee, miten mie­le­no­soi­tuk­sia jär­jes­tet­tiin 70-luvun Argentiinassa. Vaikka mie­le­nil­mauk­sia voidaan vapaasti esittää, ovat vuo­si­kym­me­niä kestäneen dik­ta­tuu­rin jäljet yhä vahvasti läsnä. 

Poliisia kri­ti­soi­daan. Sen itsevalta on yksi dik­ta­tuu­rin likai­sim­mis­ta perin­nöis­tä. Siksi pelkkä kongres­sis­sa istuminen ei riitä. Tangon maassa asioista on pidettävä meteliä. Ja sitä Ammar on tehnyt. Yhdistys on orga­ni­soi­nut lukuisia kek­se­liäi­tä mie­le­no­soi­tuk­sia, maalannut graf­fi­te­ja San Telmon kau­pun­gin­osas­sa ja jakanut muuten täysin ole­ma­ton­ta sek­si­va­lis­tus­ta Argentiinassa. Meteli on kuultu ja nähty. Siksi Georgina on vaki­tui­nen kasvo Argentiinan tele­vi­sios­sa ja leh­dis­tös­sä – ker­to­mas­sa aina uudelleen, miksi sek­si­työ­läis­ten oikeudet ovat tärkeitä.

Kun kes­kus­te­lu siirtyy takaisin lakie­si­tyk­sen pariin, rohkenen kysyä Georginalta mitä mieltä hän on Ruotsin mallin mukai­ses­ta rikos­lais­ta, joka kri­mi­na­li­soi seksin ostamisen. Toisiko tämä turvaa sek­si­työn­te­ki­jöil­le maassa, jossa naisen asema on yleisesti ottaen huono? Georgina pudistaa päätään. Hän ei halua rangaista asiak­kai­taan. Sen sijaan hän uskoo Ruotsin kaltaisen lain ajavan sek­si­kaup­paa entistä enemmän maan alle. Jo nyt seksin mai­nos­ta­mi­nen ja myyminen jul­ki­sil­la paikoilla on kielletty. Lopuksi Georgina toteaa:

Keskiluokkaiset naiset haluavat kieltää meiltä oikeuden har­joit­taa työtämme jul­ki­ses­ti. Samalla tavoin he ovat laillista aborttia vastaan, mutta silti mat­kus­ta­vat ulko­mail­le tekemään abortteja, koska heillä on rahaa. He eivät kestä sitä, että heidän miehensä ostavat meiltä, alaluokan naisilta, seksiä.” 

Vaikka Georginan toteamus on kär­jis­tet­ty, se kuvaa pola­ri­soi­tu­nut­ta ilma­pii­riä hyvin. Konflikti ihmis­kau­pan vas­tais­ten akti­vis­tien ja Ammarin välillä on tuleh­tu­nut. Ensimmäinen ryhmä mää­rit­te­lee seksin myynnin ja oston aina väki­val­ta­na naista kohtaan ja ajaa Ruotsin lain kaltaista mallia Argentiinaan. Ihmiskauppaa ja sek­si­työ­tä koskevaa lakia tutkinut ant­ro­po­lo­gi Cecilia Varela huo­maut­taa:

Seksikauppaa koskevat lait päätetään sul­jet­tu­jen ovien takana. Mukana pää­tök­sen­teos­sa ovat kan­sain­vä­lis­ten orga­ni­saa­tioi­den lisäksi polii­ti­kot ja ihmis­kaup­paa vastaan tais­te­le­vat järjestöt. Silti sek­si­työn­te­ki­jät, joita lait ja sen mää­ri­tel­mät kos­ket­ta­vat, suljetaan ovien ulko­puo­lel­le.”

Äiti vai ilotyttö?

Yhteiskunnassa sek­si­työ­läi­set nähdään useasti vain yhden roolin alla: pros­ti­tuoi­tu, huora, ilotyttö. Etnografista tut­ki­mus­ta tehnyt Santiago Morcillo kertoo, kuinka vahvana kah­tia­ja­kau­tu­nut “huora-madonna -asetelma” yhä argen­tii­na­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa elää. Naisen moni­muo­toi­sel­le sek­su­aa­li­suu­del­le ei ole tilaa. “Hän on joko huora tai äiti”, sanoo Morcillo. 

1024px-Prostitute_tj

Kuva: Tomas Castelazo, Wikimedia Commons. CC BY-SA 3.0

Seksityöläiset omaksuvat yhteis­kun­nas­sa yleensä kak­sois­roo­lin, sillä kato­li­ses­sa valtiossa kau­pal­li­nen seksi on suuressa ris­ti­rii­das­sa äidin ei-sek­su­aa­li­sen roolin kanssa. Silti yli 90 % Argentiinan sek­si­työ­läi­sis­tä on naisia ja suuri osa heistä yksin­huol­ta­ja­äi­te­jä.

Ammarin tavassa toimia on mie­len­kiin­tois­ta, miten se pelaa pat­riar­kaa­li­suu­den omilla peli­sään­nöil­lä. Järjestö perään­kuu­lut­taa äidin ja sek­si­työn­te­ki­jän yhteistä roolia. Slogan “86 % sek­si­työ­läi­sis­tä on yksin­huol­ta­ja­äi­te­jä” nähdään useissa flye­reis­sä sekä Buenos Airesin katu­ku­vas­sa. Ammar on maalannut Banksy-henkisiä graf­fi­te­ja kadun­kul­miin. Seinällä viet­te­le­väs­ti posee­raa­vaa nainen kurot­tau­tuu kulman taakse, jossa hänen kätensä pitävät las­ten­rat­tais­ta kiinni. 

Henkilökohtaisessa haas­tat­te­lus­sa Georgina kertoo herän­neen­sä omien oikeuk­sien­sa puut­tu­mi­seen vasta raskaaksi tul­les­saan. Säästöt eivät riit­tä­neet ras­kausa­jan yli, ja vielä vähemmän lapsen elät­tä­mi­seen. Nyt jo 5-vuotias poika leikkii onnel­li­se­na vie­res­säm­me. Ammattiliiton tapaan Ammar yrittää tukea jäseniään raskauden, sairauden tai eläkeiän aikana. Mutta koska Argentiinan valtio ei tunnusta Ammaria viral­li­se­na ammat­ti­liit­to­na, mah­dol­li­suus verojen keruuseen ja sitä kautta kat­ta­vam­paan tuki­jär­jes­tel­mään on mahdoton. 

Missä menee raja?

Naisen var­ta­los­ta puhutaan usein poliit­ti­se­na tais­te­lu­kent­tä­nä. Kuka mää­rit­te­lee, miten naisen vartaloa käytetään? Saako sitä ostaa tai myydä? Missä menee väki­val­lan raja? 

Näiden kysy­mys­ten äärellä ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus auttaa ymmär­tä­mään sek­su­aa­li­suu­den moni­muo­toi­suut­ta ja koke­muk­sia, jotka ovat vieraita — ei ainoas­taan minulle tutkijana, mutta myös poliit­ti­sil­le päät­tä­jil­le. Antropologinen lähes­ty­mis­ta­pa antaa toi­mi­jal­le itselleen mah­dol­li­suu­den mää­ri­tel­lä seksin, sek­su­aa­li­suu­den ja sen rajat. 

Yksi sek­su­aa­li­suu­teen ja väki­val­taan liittyvä mää­ri­tel­mä toistui tut­ki­muk­se­ni aikana usein. Sukupuolittunut väkivalta esiintyi niin Ammarin kuin ihmis­kau­pan vas­tais­ten jär­jes­tö­jen puheissa. Jälkimmäisen ryhmää edustavan kan­sa­lais­jär­jes­tön, La Casa del Encuentron, näkemys suku­puo­lit­tu­nees­ta väki­val­las­ta oli seuraava: 

Sukupuolittunut väkivalta näkyy kaik­kial­la Argentiinassa. Se näkyy naisen vartalon esi­neel­lis­tä­mi­se­nä sekä naisiin koh­dis­tu­va­na väki­val­ta­na, nais­mur­hi­na. Ihmiskauppa on suku­puo­lit­tu­neen väki­val­lan pahin muoto ja kaikki seksityö on osa sitä.”

Ammariin kuuluvat sek­si­työn­te­ki­jät kokivat tulleensa syy­te­tyk­si suku­puo­lit­tu­neen väki­val­lan vah­vis­ta­mi­ses­ta argen­tii­na­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa. Georginan näkemys suku­puo­lit­tu­nees­ta väki­val­las­ta erosi edel­li­ses­tä:

Minulle suku­puo­lit­tu­neel­la väki­val­lal­la ei ole mitään tekemistä työni kanssa. Minulle se merkitsee haa­voit­tu­vai­suut­ta. Kaikki me naiset olemme sen uhreja, mutta me työ­väen­luok­kaan kuuluvat naiset kärsimme siitä eniten. Asemamme on yleisesti huono, mutta muissa töissä työ­olo­suh­teet on sentään turvattu ja säädetty lakiin. On suurta teko­py­hyyt­tä, että meitä kutsutaan suku­puo­lit­tu­neen väki­val­lan uhreiksi ja samalla ne [järjestöt ja akti­vis­tit] ovat niitä, jotka haluavat kieltää meiltä nime­no­maan ne oikeudet, jotka tur­vai­si­vat työ­olo­suh­teem­me. Seksityön kri­mi­na­li­soin­ti — se on minulle väki­val­taa. Minulle se on poliisi, joka jahtaa meitä kaduilla, joka taka­va­ri­koi meidän puhelimet ja ratsaa asuntomme… kaikki se on väki­val­taa.”

Georginan ja muiden Ammariin kuuluvien sek­si­työn­te­ki­jöi­den mää­ri­tel­mät osoit­ta­vat, että hyvin latau­tu­nei­ta käsit­tei­tä, kuten suku­puo­lit­tu­nut väkivalta tai uhrius, ei voida yleistää.

Sex_Worker_Rights_-_London_SlutWalk_2011

Kuva: msmor­ning­ton, Wikimedia Commons. CC BY 2.0

Tämä on tärkeää, koska juuri näiden käsit­tei­den ja mää­ri­tel­mien pohjalta myös lakeja säädetään. Jos sek­si­työn­te­ki­jä mää­ri­tel­lään aina ihmis­kau­pan tai suku­puo­lit­tu­neen väki­val­lan uhriksi, häneltä riis­te­tään oma ääni ja oikeus mää­ri­tel­lä oman var­ta­lon­sa rajat. Antropologinen tutkimus auttaa käsit­tei­den uudelleen mää­rit­te­le­mi­ses­sä toimijan näkö­kul­mas­ta.

Palaan vielä lopuksi Amnestyn kantaan sek­si­työs­tä. Amnesty uskoo sek­si­työ­läis­ten oikeuk­sien parempaan toteu­tu­mi­seen seksityön dekri­mi­na­li­soin­nin kautta. Kannanotto itsessään on edis­ty­sas­kel sek­si­työn­te­ki­jöi­den ihmi­soi­keuk­sien takaa­mi­sek­si.

Silti tämä yhtälö ei toteudu Argentiinassa. Koska lakia mää­rit­tä­vät päätökset tehdään sul­jet­tu­jen ovien takana, sek­si­työn­te­ki­jöi­den ääni näkyy ja kuuluu vain kaduilla. Tutkimukseni aikana ihmet­te­lin usein, keitä niin kutsutut “asian­tun­ti­jat” ovat? Eivätkö he ole juuri niitä, joita laki koskettaa? 

On itsestään selvää, että ihmis­kaup­paa ja sek­su­aa­lis­ta hyväk­si­käyt­töä vastaan on tais­tel­ta­va. Sen lisäksi on perään­kuu­lu­tet­ta­va sek­si­työn­te­ki­jöi­den oikeuksia. Kun lakeja tule­vai­suu­des­sa säädetään Suomessa, toivon, että pohjoisen naiset huutavat yhtä suureen ääneen kuin etelässä. Toivon, että tällä kertaa heitä kuullaan myös sul­jet­tu­jen ovien takana.


Lue lisää:

Doezema, Jo (2001). Ouch!: Western Feminists’ ‘Wounded Attachment’ to the ‘Third World Prostitute’. Feminist Review, 1 April 2001, Issue 67, pp.16 – 38.

Guy, Donna. J. (1991). Sex and Danger in Buenos Aires – Prostitution, Nation and Citizenship in Argentina, United States of America: University of Nebraska Press.

Hardy, Kate (2010). Incorporating Sex Workers into the Argentine Labor Movement, International Labor and Working-Class History, 77, pp 89 – 108, Cambridge Journals, doi: 10.1017/S0147547909990263.

The Guardian: Argentina’s pros­ti­tu­tes – mothers first, sex workers second

Amnesty: Valtioiden suo­jel­ta­va sek­si­työn­te­ki­jöi­den ihmi­soi­keuk­sia

Aiheesta AntroBlogissa:

Vaihtokauppaseksi laajentaa näkemystä seksin ja rahan suhteesta

Artikkelikuva: K.E. Hellman