Helsingin yliopistolla työskentelevä Sonja Koski on Suomen ainoa tutkija, jonka alaa on evoluutioantropologia. Työkentällä-haastattelussa Koski kertoo työstään kädellistutkimuksen parissa ja urapolustaan biotieteilijästä antropologiksi.
“Ylimielisyydessään ihminen näkee itsensä loistavana luomuksena, jumaluudesta seuraavana. Nöyrempää, ja uskoakseni todenmukaisempaa, on nähdä ihminen eläinkunnasta syntyneenä.”
Näin lausui evoluutioteorian isäksikin kutsuttu Charles Darwin jo 1800-luvun alkupuolella. Ajatus siitä, että ihminen jakaa evolutiiviset juurensa apinoiden kanssa, herättää edelleen fossiileista ja muista fyysisistä todisteista huolimatta vastustusta ja skeptisyyttä.
Mitä viitteitä ihmisen ja apinan yhteisestä menneisyydestä voimme löytää? Olemmeko uniikkeja rituaaleissamme, käyttäytymismalleissamme ja kommunikaatiotavoissamme? Näitä ja muita ihmisten juuriin pureutuvia kysymyksiä tutkii evoluutioantropologia.
Biologinen antropologia jää Suomessa usein sosiaali- ja kulttuuriantropologian varjoon, vaikka nämä kaksi tutkimushaaraa edustavat Euroopassa antropologian tutkimusalan suurimpia pääsuuntauksia. AntroBlogin työelämätoimitus on käsitellyt biologista antropologiaa aiemmin forensisen eli oikeusantropologian kautta. Ihmisen tutkimus biofyysisenä kokonaisuutena ei kuitenkaan rajoitu fyysisten jäänteiden tarkasteluun.Työelämätoimitus haastatteli Helsingin yliopistolla työskentelevää Sonja Koskea. Hän on tällä hetkellä Suomen ainoa tutkija, joka tarkastelee kädellistutkimusta evoluutioantropologian näkökulmasta.
Matkalla menneisyyteen
Antropologinen tutkimus tuo monille mieleen kaukaiset maat, kulttuurien vertailun ja ihmisyyden valtavan kirjon tarkastelemisen. Miten kaikki tämä yhdistyy kädellisten tutkimukseen, ja miten Koski itse kiinnostui antropologisesta tutkimusotteesta? Voimmeko oppia jotain itsestämme tarkastelemalla sitä, miten apinat käyttäytyvät ja ylläpitävät keskinäisiä suhteitaan? Koski myöntää, ettei itsekään ollut aluksi aivan vakuuttunut valitsemastaan tiestä.
“Antropologia tuli kuvaan siinä vaiheessa, kun tutustuin Englannissa kädellistutkimuksen motivointiin ihmisen evoluution kautta. Totta puhuen aluksi kapinoin sitä vastaan: mielestäni kädelliset olivat aivan mainioita tutkimuskohteita ihan biologis-psykologiselta kantilta, ja koin että biologinen antropologia olettaa tutkimuksen motivaation tulevan nimenomaan ihmisen ja muiden apinoiden vertailusta. Mutta opiskeltuani itse ihmisen evoluution saloja, olin täysin myyty. Kyllä, apinat ovat edelleen kiintoisia ihan itsessään, mutta miten valtavan avartavaa on linkittää niiden käyttäytymistä ihmisen 6 miljoonan vuoden matkaan!”, Koski kertoo innostuneena.
Psykologisten mekanismien tunteminen on Kosken mukaan erityisen tärkeää silloin, kun evolutiivisesta näkökulmasta tutkitaan tunteita ja sosiaalista vuorovaikutusta. Kosken työ keskittyi pitkään pääasiassa persoonallisuustutkimukseen simpanssien ja kynsiapinoihin kuuluvien marmosettien parissa, ja hän jatkaa saman aiheen tutkimusta edelleen. Nykyään hänen pääprojektinsa käsittelee kuitenkin intersubjektiivisuutta ja empatiaa. Tämä nousee esiin, kun kysymme esimerkkiä hänelle erityisen tärkeästä tutkimuskohteesta.
“Tällä hetkellä rakas esimerkki on empatian evoluutio, koska se kysymyksenä istuu tukevasti monen tieteenalan tonteilla. Mekanismeja ymmärtääkseni minun täytyy tuntea empatian psykologiaa. Sen ilmenemistä tutkiakseni hyödynnän käyttäytymisbiologisia menetelmiä ja asetan tutkimukseni tutkimani apinalajin biologisiin reunaehtoihin. Samalla kaiken taustakuva, tutkimukseni oikeutus, tulee pyrkimyksestä ymmärtää ihmisen ainutlaatuisen monimuotoista ja herkkää empatiaa ja altruismia.”
Erään antropologin evoluutio
Kuten jo aiemmin todettiin, Kosken tie kohti antropologista tutkimusotetta ei ollut aina itsestäänselvyys. Hän aloitti kouluttautumisen Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksella.
“Opiskelin 90-luvulla, jolloin oli vielä mahdollisuuksia haahuilla kaikenlaisten kiintoisien kurssien perässä ilman, että kukaan painosti valmistumaan ’mieluummin eilen’. Niinpä luin ensin mielestäni järkevän paketin eläinfysiologian pääaineopiskelijana ja tein sivuaineet genetiikasta ja molekyylibiologiasta”, Koski kertoo. “Ekologian kurssit olivat kuitenkin hauskimpia, ja seurasin nenääni niihin ajatellen, että aina ne voi jonnekin survoa sitten lopuksi.”
Opintojensa edistyessä Koski päätti hakeutua Erasmus-vaihtoon Leideniin, Hollantiin. Päällimmäisenä syynä oli paikallisen yliopiston tarjoama käyttäytymisbiologian suuntaus, joka puuttui Helsingistä kokonaan. Vaihto-opiskelun aikana hän tutustui ensimmäistä kertaa primatologiseen, eli kädellisiä tutkivaan, kirjallisuuteen. Samalla hän myös tapasi tulevan väitöskirjaohjaajansa. Ala teki Koskeen niin lähtemättömän vaikutuksen, että hän päätti suorittaa opintonsa Suomessa nopeasti loppuun ja palata takaisin Hollannin Utrechtiin tekemään graduaan – ja myöhemmin myös väitöskirjaansa.
“Väitöskirja-aikani oli intensiivinen sukellus maailman primatologiseen tutkimukseen ja sitä tekevien ihmisten verkostoon. Silloin viimeistään ymmärsin, että primatologi istuu aina tieteidenvälisellä pallilla, ja aina on jossain määrin riittämätön olo, kun pyrkii ymmärtämään niin monesta asiasta kaiken mahdollisen”, Koski kuvailee summaten ajatuksellaan monille uteliaille tutkijoille tutun dilemman.
Koski jatkaa väitöskirjatutkimuksensa viitoittamalla tiellä myös nykyisissä tutkimusprojekteissaan. Hänen pro gradu -työnsä indonesialaisten surili-apinoiden (Presbytis thomasi) kommunikaatiosta oli vielä vahvasti käyttäytymisekologinen. Väitöskirjavaiheessa Koski alkoi kuitenkin tutustua enemmän tutkimuksen sosio-ekologisiin puoliin ja perehtyi tämän myötä myös vertailevaan psykologiaan.
“Simpansseja ymmärtääkseen on hahmotettava niiden älykkyyttä ja tunne-elämää. Tutkin simpanssien konfliktinratkaisua, ystävyyssuhteita, tunteiden ja kognition vuorovaikutusta ja myöhemmin yksilöllisyyttä”, hän kertoo.
Kädellistutkijana työkentällä
Vaikka Koski on työskennellyt tutkijana väitöskirjaopinnoistaan saakka, kuvailee hän aiempaa työkokemustaan kirjavaksi. Hänen ansioluettelostaan löytyy työtehtäviä asiakaspalvelutöistä aina urbaanimetsien kartoitukseen ja myyrien pyydystämiseen.
Rahoituksen tutkimukselleen Koski on hankkinut useimmiten itse ulkopuolisilta tahoilta. Hänen tämänhetkinen rahoituksensa, EU:n myöntämä Marie Sklodowska-Curien apuraha, maksetaan kuitenkin palkkana Helsingin yliopiston työsuhteen kautta. Opettaminen on ollut aina läsnä hänen työssään, silloinkin, kun se ei ole kuulunut Kosken viralliseen toimenkuvaan.
Varsinaisessa opetustyössä hän toimi useampien vuosien ajan sekä Zurichin yliopistossa että Cambridgessa, missä opetus kuului pienryhmätuutorointien ja seminaarien ohella tutkijatohtorin velvollisuuksiin. Muulloin Koski kertoo päätyneensä kurssien pariin vaikkapa vain kiinnostavan kurssi-idean takia. Haastatteluhetkellä, eli keväällä 2017, hän vetää myös Helsingin yliopistossa kurssia “The Primate Roots of Humans” (Ihmisten kädellisjuuret).Entä millaisissa tehtävissä biologiset antropologit voivat työskennellä tutkimusmaailman ulkopuolella? Koski myöntää, että hänen oma uransa on aina ollut vahvasti akateeminen. Hän kuitenkin kertoo tuntevansa erään simpanssien käyttäytymiseen erikoistuneen ihmisen, joka työskenteli väitöskirjansa jälkeen yhteistyössä poliisin kanssa. Hänen työnkuvanaan oli analysoida riskitilanteita, joissa väkijoukon aggressiivisuus on vaarassa eskaloitua. Kädellisten tutkiminen avaa polkuja myös omien käyttäytymismalliemme ymmärtämiseen.
“Yleisesti olisi hyvä, jos ymmärtäisimme olevamme myös biologisia organismeja, jotka eivät ole vapaita luonnon riippuvuussuhteista, saati niiden yläpuolella. Voisimme myös muistaa olevamme lajina erityisen mahtavia yhteistyössä ja avunannossa, ja nimenomaan se piirre on muovannut meistä ihmisen. Haluaisin nähdä yhteiskunnan, joka arvostaa yhteistyötä ja palkitsee sitä kilpailullisuuden sijaan”, Koski pohdiskelee kysymystä siitä, miten biologisen antropologian voi parhaiten yhdistää työelämään ja ehkä jopa yhteiskunnalliseen vaikutustyöhön.
Terveiset tulevaisuuden tutkijoille
Mikä on biologisen ja erityisesti evolutiivisen antropologian merkitys yhteiskunnalle? Evoluutiossa ei vaikuttaisi olevan kyse vain vahvojen selviytymisestä, kuten yksinkertaistettu darwinistinen periaate kuuluu, vaan ihmisen historian ja kehityksen tutkiminen vaatii myös psykologista, yhteiskuntatieteellistä ja humanistista otetta. Koski uskoo tämän olevan yksi alan vahvuuksista myös tulevaisuudessa. “Mikä voi olla tärkeämpää kuin ymmärtää ihmisyytemme juuria?”, hän kysyy.
Evolutiivinen antropologia on saanut vahvan jalansijan erityisesti Yhdysvalloissa, missä se Kosken mukaan onkin pakollinen osa useimpia antropologian opintoja. Suomessa Koski on ainoa laatuaan. Tutkimuksen vahvasti monitieteinen luonne saattaakin tuntua alaa harkitsevista haastavalta.
Koski kuitenkin rohkaisee kiinnostuneita tarttumaan rohkeasti toimeen. “Jos biologiseksi antropologiksi halajat, niin hanki perustiedot sekä biologiasta että antropologiasta, ja lähde maailmalle! Verkostoidu, haistele tuulia ja mieti, kiinnostavatko sinua fossiilit, nykyihmiset, vai apinat, ja kokeile rohkeasti erilaisia projekteja.”
Hän lisää lopuksi vielä erikseen toivovansa, että alan näkyvyys Suomessa kasvaisi ja vihjaa, ettei pistäisi itsekään pahakseen innokkaita jatko-opiskelijoita projektinsa parissa. Mitä useampi nuori tutkija innostuu evolutiivisesta antropologiasta, sitä tunnetummaksi ala kasvaa myös kotimaassa. Kuka tietää – ehkä seuraavat ihmisyyden juurille sukeltavat huippututkijat etsivät parhaillaan omaa suuntaansa Suomen yliopistoissa.
Toimitus
- Podcast-lukija: Bea Bergholm
- Artikkelikuva: British Library/Flickr (CC0)
