Värit luo­ki­tel­laan ja niistä puhutaan eri kult­tuu­reissa hyvin eri tavoin. Ennen 1500-lukua englannin kielessä ei ollut termiä orans­sille värille. Oranssi (orange) saapui kieleen vasta Aasiasta tuotujen appel­sii­ni­pui­den ja niiden hedelmien myötä.

Perulaisella candoshi-kansalla ei ole sanaa “väri”. Heillä on vain yksi termi kaikille väreille spekt­rillä vihreästä purp­pu­raan saakka — paitsi tum­man­vih­reälle, jonka sana tar­koit­taa “raakaa hedelmää”. Sana “musta” tar­koit­taa “tervan kaltaista”, “keltainen” on tietyn keltaisen linnun nimi ja “punainen” tar­koit­taa “kypsää hedelmää”.

Värin nimeä­mi­nen voi riippua myös kon­teks­tista. Kun can­dos­hien väri­kä­si­tyk­siä tutkiva ant­ro­po­logi kysyi “millainen” oli punainen esine, vastaus oli “kuin kypsä hedelmä”. Lattialle jou­tues­saan sama esine oli kuitenkin “kuin veri”. Candoshien vastaus kel­tao­rans­sin värin luon­teesta taas oli pohdinta siitä, oliko se enemmän kuin inkivääri vai kuin kalan mäti.

Kaikki ihmiset kuvai­le­vat näke­määnsä sanal­li­sesti, mutta nähdyn luo­kit­te­lulle on eri perus­teita — vaikkapa tekstuuri tai koko. Malesian jahait luo­kit­te­le­vat saman­lai­siksi sinisen ja punaisen, koska “kuten avio­puo­li­sot, ne kuuluvat yhteen”. Värien perus­teella luo­kit­telu on tärkeää eri­tyi­sesti tuo­tan­to­ta­lou­teen kes­kit­ty­vissä yhteis­kun­nissa, joissa kahden esineen ainoa ero saattaa olla väri — valit­senko mustat vai valkoiset lenkkarit?


Lähde: Sapiens 

Kuva: Ben Mortimer, CC BY 2.0