Värit luo­ki­tel­laan ja niistä puhutaan eri kult­tuu­reis­sa hyvin eri tavoin. Ennen 1500-lukua englannin kielessä ei ollut termiä orans­sil­le värille. Oranssi (orange) saapui kieleen vasta Aasiasta tuotujen appel­sii­ni­pui­den ja niiden hedelmien myötä.

Perulaisella candoshi-kansalla ei ole sanaa “väri”. Heillä on vain yksi termi kaikille väreille spekt­ril­lä vihreästä purp­pu­raan saakka — paitsi tum­man­vih­reäl­le, jonka sana tar­koit­taa “raakaa hedelmää”. Sana “musta” tar­koit­taa “tervan kaltaista”, “keltainen” on tietyn keltaisen linnun nimi ja “punainen” tar­koit­taa “kypsää hedelmää”.

Värin nimeä­mi­nen voi riippua myös kon­teks­tis­ta. Kun can­dos­hien väri­kä­si­tyk­siä tutkiva ant­ro­po­lo­gi kysyi “millainen” oli punainen esine, vastaus oli “kuin kypsä hedelmä”. Lattialle jou­tues­saan sama esine oli kuitenkin “kuin veri”. Candoshien vastaus kel­tao­rans­sin värin luon­tees­ta taas oli pohdinta siitä, oliko se enemmän kuin inkivääri vai kuin kalan mäti.

Kaikki ihmiset kuvai­le­vat näke­mään­sä sanal­li­ses­ti, mutta nähdyn luo­kit­te­lul­le on eri perus­tei­ta — vaikkapa tekstuuri tai koko. Malesian jahait luo­kit­te­le­vat saman­lai­sik­si sinisen ja punaisen, koska “kuten avio­puo­li­sot, ne kuuluvat yhteen”. Värien perus­teel­la luo­kit­te­lu on tärkeää eri­tyi­ses­ti tuo­tan­to­ta­lou­teen kes­kit­ty­vis­sä yhteis­kun­nis­sa, joissa kahden esineen ainoa ero saattaa olla väri — valit­sen­ko mustat vai valkoiset lenkkarit?


Lähde: Sapiens 

Kuva: Ben Mortimer, CC BY 2.0