Teksti: Sonja Laukkanen, toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va. Podcast-lukija: Bea Bergholm

Tiibet kuvi­tel­laan usein mys­ti­sek­si Shangri-Laksi – pyhäksi kunin­gas­kun­nak­si, jota johtivat rauhaa rakas­ta­vat lamat. Kuvitelmissa Tiibet on pitänyt säilössä ikivanhaa tietoa ja muut­tu­mat­to­mia perin­tei­tä, jotka nyt ovat katoa­mas­sa. Tiibetin mie­hit­tä­nyt­tä Kiinaa syytetään vähem­mis­tö­jen kult­tuu­rin tuhoa­mi­ses­ta, ja niiden ekso­ti­soin­nis­ta.

Erot kii­na­lais­ten ja län­si­mais­ten kuvi­tel­mien välillä ovat kuitenkin pieniä. Kiinan viral­li­nen kanta on, että vähem­mis­tön kulttuuri on taka­pa­juis­ta ja kaipaa moder­ni­soin­tia. Länsimainen käsitys taas pitää vähem­mis­tö­kult­tuu­ria eri­tyi­se­nä, ja siksi säi­lyt­tä­mi­sen arvoisena. Kummassakin tapauk­ses­sa tii­be­ti­läi­set nähdään antiik­ki­si­na ja ’alku­pe­räi­si­nä’.

Tiibetiläisten asuttamat alueet ovat kuitenkin laajat eivätkä he ole käsi­tyk­sil­tään yksi suuri, yhte­näi­nen joukko. Jotkut vas­tus­ta­vat Kiinan mie­hi­tys­tä Tiibetin itse­hal­lin­toa­lu­eel­la, toiset näkevät olevansa osa moniet­nis­tä Kiinaa ja tavoit­te­vat valtion ajamaa kehitystä ja moder­ni­saa­tio­ta. Osa tii­be­ti­läi­sis­tä on ylpeitä tii­be­ti­läi­syy­des­tään. Toiset taas kokevat kult­tuu­rin­sa olevan ‘väärää’, koska se ei sovi mie­li­ku­viin, joita esi­mer­kik­si turis­teil­la on aidosta tii­be­ti­läi­syy­des­tä, ja toisaalta vahvistaa hallinnon esittämiä käsi­tyk­siä vähem­mis­tö­kult­tuu­rien taka­pa­jui­suu­des­ta.

Kiinan väestö koostuu viral­li­ses­ti 56 eri kan­sal­li­suu­des­ta. Enemmistö on han-kii­na­lai­sia, joita on yli 90 % väestöstä. Tämän lisäksi maassa on 55 vähem­mis­tö­kan­sal­li­suut­ta. Alkuperäiskansoja Kiinassa ei tun­nus­te­ta, vaan niiden sijaan puhutaan ’kan­sal­li­suuk­sis­ta’.

Kiinan hallitus pyrki vuonna 1949 luo­kit­te­le­maan etniset vähem­mis­töt tie­teel­li­ses­ti eri ryhmiin. Jaon kri­tee­rei­tä olivat yhteinen kieli, alue, talous­muo­to, kulttuuri, historia ja ryhmien itse­mää­rit­te­ly. Käytännössä kuitenkin esi­mer­kik­si Yunnanissa iden­ti­fioin­ti tehtiin kie­lel­li­sin perustein, kun taas muun muassa huit (mus­li­mei­ta) on tun­nus­tet­tu uskontoon perustuen.

Termiä, jonka me kään­täi­sim­me tar­koit­ta­maan tii­be­ti­läis­tä, ei Tiibetin kielessä ole. Tiibetin kieli ei myöskään ole yksi kieli, vaan useita ‘murteita’, jotka eivät ole keskenään ymmär­ret­tä­viä. Tiibetiläisellä termillä ”bodpa” tar­koi­te­taan yleensä pää­kau­pun­ki Lhasan alueen asukkaita, ei Amdon ja Khamin tii­be­ti­läi­siä, kun taas termi ”nangpa” tar­koit­taa sisä­puo­lis­ta ja liittyy budd­ha­lai­se­na olemiseen. Kaikki tii­be­ti­läi­set eivät ole budd­ha­lai­sia, vaan muun muassa Diqingissä on myös kato­li­lai­sia ja muslimeja.

Xidangin tiibetiläiskylä

Tutkimuskohteeni Xidangin tii­be­ti­läis­ky­lä sijaitsee Meili-lumi­vuor­ten kan­sal­lis­puis­tos­sa Diqingissä, joka on tii­be­ti­läis­ten auto­no­mi­nen alue Yunnanissa, Kiinassa. Alueen hal­lin­nol­li­nen pää­kau­pun­ki Zhongdian muutti viral­li­ses­ti nimensä Shangri-Laksi vuonna 2002. Meili-lumi­vuo­ret ovat osa Kolmen rin­nak­kai­sen joen luon­non­suo­je­lua­luet­ta. Täällä kolme Aasian suurista joista, Yangtse (Jinsha), Mekong (Lancang) ja Salween (Nujiang), virtaavat lähellä toisiaan syvissä saman­suun­tai­sis­sa rotkoissa 300 km matkan. Alue on UNESCOn maailman luon­non­pe­rin­tö­koh­de rikkaan ilmas­tol­li­sen vaih­te­le­vuu­den (subt­ro­pii­kis­ta jää­ti­köi­hin), eläi­mis­tön ja kasviston vuoksi. Lisäksi nämä vuoret ja varsinkin korkein huippu, Khawa Karpo (6740 m), ovat pyhiä tii­be­ti­läi­sil­le. Turistien lisäksi siis myös tuhannet pyhiin­vael­ta­jat vie­rai­le­vat alueella vuo­sit­tain.

Tiibetiläisten asuttamat alueet jakau­tu­vat Keski-Tiibetiin (U-Tsang eli nykyinen Tiibetin itse­hal­lin­toa­lue), Amdoon ja Khamiin. Näiden alueiden asukkaita nimi­te­tään liit­tä­mäl­lä -pa alueen nimen perään: Khamin asukas on siis khampa. Historiallisesti Diqing kuuluu Khamiin, mutta se on ollut osa Yunnanin pro­vins­sia 1720-luvulta lähtien. Siihen viitataan usein alueena, jossa tii­be­ti­läi­nen maailma sulautuu moniet­ni­seen Yunnaniin. Diqing on tun­nus­tet­tu tii­be­ti­läis­ten auto­no­mi­se­na alueena, vaikka sen asu­jai­mis­to koostuu 11 vähem­mis­tö­kan­sal­li­suu­des­ta tii­be­ti­läis­ten muo­dos­taes­sa 33 % sen väestöstä. Suurin osa Diqingin asuk­kais­ta on maan­vil­je­li­jöi­tä, jotka lai­dun­ta­vat karjaansa vuorilla kesä­kuu­kausi­na.

shangri la 1

Kuva: Meili-lumi­vuo­ret, Khawa Karpo ja Mingyongin jäätikkö. (Kuva: Sonja Laukkanen)

Xidang koostuu noin 80 talosta, joissa elää noin 350 ihmistä. Maanviljelyn lisäksi turismiin liittyvät tulot ovat kasvaneet viime aikoina. Kyläläiset vil­je­le­vät vehnää, ohraa ja maissia sekä nykyisin myös vii­ni­ry­pä­lei­tä. Vuorilta he keräävät sieniä ja tii­be­ti­läi­sen lää­ke­tie­teen yrttejä myy­tä­vik­si. Xidang sijaitsee luon­non­suo­je­lua­lu­eel­la, mutta se ei ole paikan suurin turis­ti­koh­de. Kuitenkin monet miehistä työs­ken­te­le­vät oppaina tai auton­kul­jet­ta­ji­na turis­teil­le. Vanhemmat miehet opastavat ja ajavat yleensä lähi­reit­te­jä, nuorten miesten lähtiessä Pohjois-Yunnanin suu­rim­paan turis­ti­kes­kuk­seen Lijiangiin työs­ken­te­le­mään suurille mat­ka­toi­mis­toil­le tai hou­kut­te­le­maan omia asiak­kai­taan.

shangri la 2

Kuva: Näkymä Xidangiin ja Mekong-joen kanjoniin. (Kuva: Sonja Laukkanen)

Käsityksiä tiibetiläisyydestä

Länsimaista ajatusta tii­be­ti­läi­sis­tä hallitsee kaksi suosittua mie­li­ku­vaa. Ensimmäisen mukaan Maon aikaa edeltänyt Tiibet oli yksi­no­maan uskon­nol­li­nen ja kaikilla tii­be­ti­läi­sil­lä oli eso­tee­ris­ta tietoa. Toisen mie­li­ku­van mukaan Kiina tuhoaa Tiibetiä, ja kaikki tii­be­ti­läi­set yhdessä tuumin osal­lis­tu­vat Kiinan vas­tus­ta­mi­seen. Täten aito tii­be­ti­läi­syys on löy­det­tä­vis­sä ihmisistä, jotka ovat syvästi uskon­nol­li­sia ja vas­tus­ta­vat Kiinan hal­li­tus­ta. Uskonnollisuuden lisäksi tii­be­ti­läi­siä pidetään luon­tai­ses­ti väki­val­lat­to­mi­na, ympä­ris­töys­tä­väl­li­si­nä ja tasa-arvoisina.

Nämä mie­li­ku­vat ovat moderneja ja vastaavat län­si­mai­sia odotuksia. Ne on kehitetty pako­lais­hal­li­tuk­sen toimesta Intiassa. Niiden juuret ovat budd­ha­lai­ses­sa moder­nis­mis­sa, jonka piirteitä ovat budd­ha­lai­suu­den uudel­leen­tul­kin­ta ratio­naa­li­sek­si filo­so­fiak­si uskonnon sijaan, perin­teis­ten myyttien tulkinta sym­bo­leik­si sekä medi­taa­tion painotus.

Romanttisen orien­ta­lis­ti­sen kat­so­muk­sen mukai­ses­ti tii­be­ti­läi­nen iden­ti­teet­ti nähdään hen­gel­li­se­nä vas­ta­pai­no­na sekä kom­mu­nis­ti­sen Kiinan että kapi­ta­lis­ti­sen lännen sie­lut­to­mal­le mate­ria­lis­mil­le.

Donald S. Lopez Jr.:n mukaan län­si­mai­set käsi­tyk­set Tiibetistä ovat olleet niin voi­mak­kai­ta, että ne ovat vieneet tii­be­ti­läi­sil­tä toi­mi­juu­den. Saadakseen tukea asialleen Tiibetin pako­lais­hal­li­tus on esi­mer­kik­si luonut kuvan väki­val­lat­to­mis­ta tii­be­ti­läi­sis­tä, minkä seu­rauk­se­na Tiibetin vapaus­tais­te­li­jat on sen­su­roi­tu viral­li­ses­ta his­to­rian­kir­joi­tuk­ses­ta. Yhteistä näille kuville on, että Tiibet nähdään eri­tyi­syy­den ja ainut­laa­tui­suu­den alueena, jota uhkaavat kehitys ja kau­pal­lis­tu­mi­nen sekä Kiinan har­joit­ta­ma väkivalta, suvait­se­mat­to­muus ja häpäisy.

Kiina puo­les­taan näkee vähem­mis­tön­sä naisina, lapsina tai edis­tyk­ses­tä jäl­keen­jää­nei­nä, jotka tar­vit­se­vat suojelua, kas­va­tus­ta ja kehitystä. Länsimaisen käsi­tyk­sen mukaan tii­be­ti­läi­set taas nähdään viat­to­mi­na ja suojelua kai­paa­vi­na. Han-kii­na­lai­sia puo­les­taan syytetään vähem­mis­tö­jen ekso­ti­soin­nis­ta ja ero­ti­soin­nis­ta. Kuvastoissa eri vähem­mis­tö­ryh­miä edustavat kauniit, nuoret naiset värik­käi­siin perin­nea­sui­hin pukeu­tu­nei­na, tanssien ja laulaen.

’Eksoottiset’ per­he­muo­dot vetävät puoleensa niin koti­mai­sia kuin ulko­mai­sia­kin turisteja. Esimerkkinä tästä ovat Lugu-järven mosuot, joita mai­nos­te­taan (vir­heel­li­ses­ti) maailman vii­mei­se­nä mat­riar­kaat­ti­na. Mosuot har­joit­ta­vat niin sanottua kävelevää avio­liit­toa, jossa lapset kuuluvat naisen per­hee­seen eikä isyyttä tun­nus­te­ta. Muista vähem­mis­töis­tä poiketen mongolit ja tii­be­ti­läi­set kuvataan usein miehiksi, joko budd­ha­lai­sik­si munkeiksi tai villeiksi hevosella rat­sas­ta­vik­si sotu­reik­si. Varsinkin khampa-miehet haluavat käsittää itsensä jäl­kim­mäi­sel­lä tavalla. Heitä onkin kutsuttu macho-vähem­mis­tök­si.

shangri la 3

Kuva: Juliste Shangri-lan vanhasta kau­pun­gis­ta 2012. (Kuva: Sonja Laukkanen)

Identiteetti ja turismi Xidangissa

Kun turistit saapuvat Xidangiin, he kiin­nit­tä­vät usein ensim­mäi­se­nä huomiota talojen katoilla liehuviin Kiinan lippuihin. Kiinalaiselle turis­til­le tämä näyt­täy­tyy itses­tään­sel­vyy­te­nä, kun taas ulko­maa­lai­set olettavat usein väestön olevan pako­tet­tu­ja lippujen nos­ta­mi­seen. Xidangilaiset ovat kuitenkin yleisistä käsi­tyk­sis­täm­me poiketen kom­mu­nis­te­ja. Paikallisessa kodissa vie­rail­les­sa voi nähdä alttarin, jolle on sijoi­tet­tu Buddha-patsaita, suo­je­lus­py­hi­myk­siä ja pyhiä maa­lauk­sia eli thangkoja, mutta usein myös kuva tai juliste Maosta.

shangri la 4

Kuva: Alttari. (Kuva: Sonja Laukkanen)

Yhtenä syynä kom­mu­nis­ti­sen puolueen kan­na­tuk­sel­le on se, että kylä on maan­vil­je­ly-yhteisö. Aiemmin kaiken maan omisti 14 ’alku­pe­räis­tä’ perhettä, joille muut työs­ken­te­li­vät ruo­ka­pal­kal­la. Kollektivisaation jälkeen kom­mu­nis­tit antoivat maan kansalle. Kyläläiset myös katsovat heidän tuoneen lain ja jär­jes­tyk­sen alueelle, sillä Lhasan kontrolli ei juuri koskaan ulottunut Pohjois-Yunnaniin muuten kuin luos­ta­ri­lai­tok­sen kautta. Myöskään var­hai­sem­pi kii­na­lai­nen hallinto ei onnis­tu­nut vakaut­ta­maan aluetta. Se tun­net­tiin­kin ros­vo­jouk­ko­jen maana.

Rohkea, villi ja komea on toinen mielikuva, jol­lai­si­na khampa-miehet miellään näkevät itsensä. He käyttävät termiä phok­hy­ok­ha, jolla tar­koi­te­taan ‘tosi­mies­tä’. Tosimies ei huolehdi pik­ku­asiois­ta, kuten rahasta tai ruoasta. Hän on avo­kä­ti­nen, mutta osaa ottaa halua­man­sa. Hän on rohkea, eikä epäröi laulaa tai tanssia jul­ki­ses­ti. Hyvää lau­lu­ään­tä pidetään erittäin mas­ku­lii­ni­se­na. Tosimiehet ovat mat­kus­ta­jia, hyviä hevos­mie­hiä ja vuorten herroja. Seksuaaliset val­loi­tuk­set kuuluvat myös asiaan.

Useimmat kylän nuorista miehistä työs­ken­te­le­vät oppaina ja kul­jet­ta­ji­na turis­teil­le, minkä johdosta vilk­kaam­man sesongin aikana kylässä ei ole juuri lainkaan nai­mat­to­mia nuo­ru­kai­sia. Monet heistä pyrkivät löytämään kylän ulko­puo­li­sia tyt­töys­tä­viä, ja loma­ro­mans­si komean tii­be­ti­läis­nuo­ru­kai­sen kanssa on yleistä nuorten nais­tu­ris­tien parissa. Oletuksena on, että tyt­töys­tä­vä ostaa miehelle lahjoja, jotka vaih­te­le­vat vaat­teis­ta kame­roi­hin, tie­to­ko­nei­siin ja jopa autoihin. Lahjat auttavat nuo­ru­kai­sia hank­ki­maan uusia asiak­kai­ta.

Vaikka tätä toimintaa voi­tai­siin pitää sek­si­tu­ris­mi­na, jotkut turis­ti­ty­töis­tä rakas­tu­vat ja haluavat naimisiin näiden miesten kanssa. Tällöin sulhanen jättää kylän, sillä varakkaat ja usein hyvin kou­lu­te­tut kii­na­lais­nai­set tuskin muuttavat maa­lais­ky­lään vil­je­le­mään maata. Näihin liit­toi­hin syntyvät lapset kas­va­te­taan kylän ulko­puo­lel­la, eivätkä he vält­tä­mät­tä opi tiibetin kieltä tai pidä itseään tii­be­ti­läi­si­nä.

Valitettavasti monet nuo­ru­kai­sis­ta ovat jo ennestään nai­mi­sis­sa pai­kal­lis­ten naisten kanssa, sillä kylässä avio­lii­tot solmitaan hyvin nuorina. Mahdollisista avio­erois­ta vieläkin han­ka­lam­pia tekee se, että osa kylä­läis­ten liitoista on monia­vioi­sia, naisen voidessa naida useamman veljeksen. Myös useamman tyt­töys­tä­vän pitäminen avio­lii­ton ohella on ollut suh­teel­li­sen yleistä, mutta Xidangissa monen vaimon pitäminen ei ole ollut hyväk­syt­tä­vää.

Entä sitten Xidangin naiset? Turismin mukana nousseen tulotason myötä kylän lapsilla on nyt mah­dol­li­suus parempaan kou­lu­tuk­seen kuin nykyi­sil­lä kol­me­kymp­pi­sil­lä, joten myös jotkut tytöistä työs­ken­te­le­vät kylän ulko­puo­lel­la. Vanhemmat naiset pysyvät kylässä maata viljellen ja van­huk­sis­ta huolta pitäen, mutta avio­puo­li­so etsitään usein kylän ulko­puo­lel­ta ’van­han­ai­kai­sem­mis­ta’ kylistä.

Kun aloitin tut­ki­muk­se­ni Xidangissa, minulle huo­mau­tet­tiin useasti, ettei kylä ollut hyvä paikka tutkia tii­be­ti­läi­syyt­tä, koska kylä­läi­set olivat jo ‘muut­tu­neet’ ja menet­tä­neet aitou­ten­sa. He eivät pukeudu perin­tei­siin asuihin eivätkä osaa lukea tai kir­joit­taa tiibetiä, ja oikeas­taan puhuvat väärää mur­ret­ta­kin. He eivät ole pai­men­to­lai­sia, vaan pai­kal­laan pysyviä maan­vil­je­li­jöi­tä, ja var­sin­kaan naiset eivät vietä päiviään rukoillen vaan pel­to­töis­sä ahertaen.

Osa kylä­läi­sis­tä on sisäis­tä­nyt nämä turistien (sekä kii­na­lais­ten että län­si­mais­ten) käsi­tyk­set aidosta tii­be­ti­läi­syy­des­tä. Xidangilaista naista sitee­ra­ten: ”Emme ole han-kii­na­lai­sia, muttemme myöskään oikeita tii­be­ti­läi­siä. Emme oikein tiedä, mitä olemme.” Toisaalta varsinkin nuoret miehet ovat ylpeitä tii­be­ti­läi­syy­des­tään ja mas­ku­lii­ni­suu­des­taan. He ovat oikeita khampa-miehiä. Suositun itä­tii­be­ti­läi­sen laulun sanoin: ”Olen sydä­mes­sä­ni khampa-mies. Rinnassani on villi ja rakas­tet­tu ruo­ho­ta­san­ko… ohra­vii­nan vir­ra­tes­sa suo­nis­sa­ni on koko maailma käm­me­nel­lä­ni… Vaikka naiset vihaavat minua, lennän vapaana.”


Lähteitä ja luettavaa

Lopez, Donald S., Jr. 1998. Prisoners of Shangri-la: Tibetan Buddhism and the West. Chicago: University of Chicago Press.

Harrell, Stevan. 1995. “Introduction: Civilizing Projects and the Reaction to Them.” Teoksessa Cultural Encounters on China’s Ethnic Frontiers. Toim. Stevan Harrell, s. 3 – 36. Seattle: University of Washington Press.

Hillman, Ben & Lee-Anne Henfry. 2006. “Macho minority: Masculinity and ethnicity on the edge of Tibet.” Modern China 32 (2), 251 – 272.

Imagining Tibet: Perceptions, Projections and Fantasies. Toim. Thierry Dodin & Heinz Räther. Boston: Wisdom Publications.

Shakya, Tsering. 1993. “Whither the Tsampa Eaters?” Himal, Sept. 1993.

Artikkelikuva: Yoshif, pixabay​.com