Teksti: Petteri Näreikkö, YTM. Podcast-lukija: Sanna Rauhala

Tässä artik­ke­lissa lähestyn alku­pe­räis­kan­sa­kult­tuu­rei­hin koh­dis­tu­via yhteis­kun­nal­li­sia paineita tek­no­lo­gian­kri­tii­kin kautta. Tässä yhtey­dessä kritiikki ei kohdistu niinkään teknisiin sovel­luk­siin kuin pro­ses­sei­hin, jotka uhkaavat jättää alku­pe­räis­kan­sat kyseisiä sovel­luk­sia tuottavan pää­tök­sen­teon ulko­puo­lelle.

Tämä ei tarkoita sitä, että alku­pe­räis­kan­sat eivät olisi omak­su­neet tek­no­lo­giaa siinä missä val­ta­väes­tö­kin. Se ei tarkoita myöskään sitä, että kaikilla alku­pe­räis­kan­soilla olisi yhte­näi­set odotukset tai tarpeet tek­no­lo­giaa kohtaan, vaan että se ei anna heille välineitä kult­tuu­ris­ten eri­tyis­piir­tei­den saa­vut­ta­mi­seksi.

Tämän ymmär­tääk­seen jäl­ki­teol­lista aikaa tulee lähestyä digi­ta­li­saa­tion kautta. Se menee yhteis­kun­nan raken­teissa syvem­mälle kuin yksit­täi­set tekniset keksinnöt puhelimen, radion tai moottorin tapaan.

Yhteiskuntatasolla tek­no­lo­gi­sessa kehi­tyk­sessä ei ole kyse vain tek­ni­sistä sovel­luk­sista, vaan ennen kaikkea pro­ses­seista, jotka noita hyö­dyk­keitä tuottavat. Se, että nuo prosessit saavat muotonsa ja sisäl­tönsä pääosin modernin, län­si­mai­sen intel­lek­tu­aa­li­sen perinteen luomaa taustaa vasten, ei vain jätä alku­pe­räis­kan­soja tek­no­lo­gia­pro­ses­sien ulko­puo­lelle. Teknologinen kehitys luo lisäksi yhteis­kun­nal­lista levot­to­muutta eri­lais­ten yhteis­kun­ta­mal­lien, perin­tei­den ja iden­ti­teet­tien sekoit­tuessa glo­ba­li­saa­tion edetessä.

Teknologia todellisuuden peilinä

On ongel­mal­lista, että suo­ma­lai­sissa tek­nil­li­sissä oppi­lai­tok­sissa ant­ro­po­lo­gi­nen näkökulma tek­no­lo­gi­aan on alis­tei­nen tek­no­lo­gi­selle omaeh­toi­suu­delle ja erään­lai­selle koh­ta­lo­nus­kolle. Käytännössä tämä tar­koit­taa sitä, että ant­ro­po­lo­gia ja tek­no­lo­gia eivät yhdisty itse­näi­sen oppi­tuo­lin taakse, joka haastaisi sään­nön­mu­kai­sesti tek­no­lo­gista ajattelua ant­ro­po­lo­gi­sista läh­tö­koh­dista käsin. Tämä puute ker­taan­tuu muun muassa insi­nöö­ri­tie­tei­den arvos­tuk­sessa yli huma­nis­tis­ten tieteiden ja yhteis­kun­ta­tie­tei­den.

Esimerkiksi runoilija Heli Laaksonen kritisoi tekniikan ylivaltaa Helsingin Sanomien jul­kai­se­massa kolum­nissa ’Mistä Suomessa ei saa puhua? Asiantuntijat lis­ta­si­vat 12 suo­ma­laista tabua’.

Hänen mukaansa kyseessä ei vält­tä­mättä ole suo­ra­nai­nen tabu, mutta tek­no­lo­gi­sen kehi­tyk­sen kri­ti­sointi johtaa suo­ma­lai­sessa kes­kus­te­lu­kult­tuu­rissa helposti epä-älyl­li­seen mitä­töin­tiin. Nähdäkseni tämä tar­koit­taa sitä, että tek­no­lo­gia ei juuri jousta eri­lais­ten tarpeiden ja näkö­kul­mien edessä, vaan hei­jas­te­lee val­lit­se­via yhteis­kun­nal­li­sia hege­mo­ni­sia asetelmia.

Teknologiassa ei ole kyse moder­nille ajalle tyy­pil­li­sestä ilmiöstä, vaan se on alkanut jo kir­joi­tus­tai­don kehit­ty­mi­sen myötä. Teknologian var­hai­seen kehi­tyk­seen liittyviä kysy­myk­siä ja ongelmia on eritelty myös esi­mer­kiksi Helsingin Sanomien sun­nun­tai­ko­lum­nissa ’Maanviljely oli ihmis­kun­nan pahin virhe, his­to­rioit­sija väittää – oli pakko kysyä, onko hän tosissaan’. Kyseistä kolumnia voi lukea esi­mer­kiksi Michel Foucault’n ajattelun luomaa taustaa vasten.

Keskeistä on ymmärtää, että tek­no­lo­gia ei ole vain kokoelma teknisiä sovel­luk­sia. Foucault on esittänyt, että kyseessä on ennen kaikkea aja­tus­jär­jes­telmä, jonka kautta havain­noimme todel­li­suutta. Hänen mukaansa tuo aja­tus­jär­jes­telmä uhkaa vie­raan­nut­taa yhteis­kun­nan todel­li­suu­desta ja todel­li­sista ilmiöistä. Tämä näkyy muun muassa kir­joi­tus­jär­jes­tel­män kehit­ty­mi­sessä, mikä on näh­tä­vissä eräänä var­hai­sem­mista tek­no­lo­gi­sista inno­vaa­tioista.

Tästä näkö­kul­masta asiaa tar­kas­tel­lessa pyr­ki­myk­set tallentaa eri saa­me­lais­kie­let kir­ja­kie­len muotoon, ja näin pelastaa kielet tuleville suku­pol­ville, ei ole yksi­se­lit­tei­sesti ongel­ma­ton pyrkimys. Tämä siksi, että alku­pe­räis­kan­sa­kie­let ovat perin­tei­sesti olleet tiiviissä yhtey­dessä koke­mus­maa­il­maan ja käy­tän­töön, mikä on var­mis­ta­nut kielen elävyyden ja jatkuvan uusiu­tu­mi­sen.

Jähmeät kie­liop­pi­sään­nöt uhkaavat tätä uusiu­tu­mista tilan­teessa, jossa muun muassa työn ja yhtei­sö­elä­män muutos yhdessä kau­pun­gis­tu­mis­ke­hi­tyk­sen kanssa pakot­ta­vat alku­pe­räis­kan­so­jen koke­mus­maa­il­mat muu­tos­pai­nei­den alaiseksi.

Teknologinen ajattelu haastaa alkuperäiskansaoikeudet

Foucault’n kritiikki osuu moder­nille tieteelle omi­nai­seen aja­tuk­seen siitä, että tek­no­lo­gia on osiensa summa ja palau­tet­ta­vissa pie­nim­pään yhteiseen nimit­tä­jään. Tämä reduk­tio­nis­ti­nen lähes­ty­mis­kulma jättää vähem­mälle huomiolle alku­pe­räis­kan­so­jen yhteis­kun­nal­li­selle ajat­te­lulle ominaisen holismin, jonka mukaan koko­nai­suu­den omi­nai­suu­det ovat enemmän kuin osiensa omi­nai­suuk­sien summa.

On totta, että reduk­tio­nis­ti­nen aja­tus­malli on taannut ihmis­kun­nan räjäh­dys­mäi­sen kehi­tyk­sen viimeksi kulu­nei­den tuhansien vuosien aikana. Kuten Helsingin Sanomien sun­nun­tai­ko­lum­nissa kir­joi­te­taan, se on luonut myös vakavia ongelmia.

Käytännössä kyse on suo­ma­lai­sa­ka­tee­mikko Georg Henrik von Wrightin lan­see­raa­masta tek­no­lo­gi­sen impe­ra­tii­vin käsit­teestä. Sen mukaan kiihtyvä tekninen kehitys luo yhä uusia ongelmia samalla, kun se ratkaisee edelliset ongelmat.

Yhteiskuntatasolla tek­no­lo­gi­nen kehitys voi ilmetä hal­lin­to­jär­jes­tel­missä, jotka sisäl­tä­vät yhteis­kun­nal­lis­ten val­ta­suh­tei­den uusjaon. Niihin sisältyvä tehok­kuusa­jat­telu hajottaa yhteis­kun­taa osa­te­ki­jöi­hinsä hal­lin­nol­li­sista näkö­kul­mista käsin. Tämä kehystää vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teita muo­toi­le­malla välit­tö­mien osa­puol­ten ymmär­rystä siitä, mil­lai­sessa yhteis­kun­nal­li­sessa tilassa he toimivat. Näitä hajot­ta­via tekijöitä ovat muun muassa val­tioi­den rajat, kun­ta­ra­jat, yhteis­kun­ta­luo­kat, työnjako, kie­li­ra­jat, suku­puo­li­roo­lit ja niin edelleen.

Tämä on kas­vat­ta­nut väli­mat­kaa eri­lais­ten toi­mi­joi­den, iden­ti­teet­tien ja mer­ki­tyk­sen­an­to­jen välillä. Alkuperäiskansakulttuurien kannalta ongelma on siinä, että tämä uhkaa rikkoa sosi­aa­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den idean, joka on keskeinen periaate alku­pe­räis­kan­sayh­tei­sö­jen uudis­tu­mi­sen takana.

Sosiaalinen oikeu­den­mu­kai­suus tar­koit­taa yhteisön yksit­täis­ten jäsenten omaeh­toi­sen mer­ki­tyk­sen­an­non koros­ta­mista yhteisön kehi­tyk­sessä. Tämä ajatus ulottuu yksi­löi­den eri­lai­siin tapoihin osal­lis­tua yhtei­söl­li­seen elämään, tuottaa sille lisäarvoa sekä heidän elä­män­ta­poi­hinsa suhteessa ympä­ris­töön.

Wharenui

Museoitu wharenui (‘suuri talo’), Uuden-Seelannin maorien kokous­talo Aucklandissa. Kuva: Eemi Nordström

Teknologian voi nähdä uhkaavan tätä moni­muo­toi­suutta pakottaen sosi­aa­li­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tarkkaan rajat­tui­hin raameihin. Esimerkkinä algo­rit­mit, jotka suo­dat­ta­vat käyt­tä­jänsä arvo­maa­il­man mukaista sisältöä, ja johon muun muassa sosi­aa­li­sen median toiminta perustuu.

Tällä on suuri vaikutus alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rei­hin ja iden­ti­teet­tei­hin esi­mer­kiksi mal­lin­ta­malla vies­tin­tää siten, että se korostaa muun muassa lyhyt­jän­tei­syyttä, hek­ti­syyttä ja vies­tin­nän tiiviyttä. Kaikki nämä ovat omi­nai­suuk­sia, jotka ovat vieraita alku­pe­räis­kan­sa­kult­tuu­reille ja voivat johtaa iden­ti­teet­ti­krii­sei­hin. Tämä voi pahim­mil­laan näkyä itse­mur­hina. Kiinnostuneet voivat lukea tästä aiheesta enemmän aiemmin Uutistamoon kir­joit­ta­mas­tani artik­ke­lista ‘Itsemurhayritysten aallot vaivaavat alku­pe­räis­kan­sayh­tei­söjä’.

Sinänsä nämä sosi­aa­li­sen median lie­veil­miöt ovat olemassa yleis­maa­il­mal­li­sesti myös moder­neissa kult­tuu­reissa, mutta ne helposti kär­jis­ty­vät tilan­teessa, jossa alku­pe­räis­kan­soilta on viety samalla myös valta vaikuttaa teknisiin sovel­luk­siin.


Artikkelikuva: Mary Anne Enriquez: Electrolux. Kierrätysmateriaaleista val­mis­tettu Yhdysvaltojen lou­nai­so­sien alku­pe­räis­kan­so­jen tyyliä nou­dat­tava kachina-nukke. (CC BY-NC-ND 2.0)