Musiikki on uni­ver­saali tunteiden tulkki, jonka usein aja­tel­laan yhdis­tä­vän kaikkia kansoja. Onkohan aina ihan näin? 1900-luvun alussa Brasilian hallitus valjasti musiikin vies­tin­tä­vä­li­neeksi pyr­kies­sään ottamaan kontaktia Amazonin sade­met­sässä asuviin alku­pe­räis­kan­soi­hin. Hallitus arveli ilmai­se­vansa posi­tii­vi­sia ja ystä­väl­lis­mie­li­siä aikeitaan sijoit­ta­malla sade­met­sään gra­mo­fo­neja, joiden väli­tyk­sellä tun­te­mat­to­mille ja mys­ti­sille heimoille soi­tet­tiin Straussin valsseja. Suopeaksi tar­koi­tettu viesti ei kui­ten­kaan mennyt perille ja musiikki tul­kit­tiin viha­mie­li­seksi: pai­kal­li­syh­tei­söissä aja­tel­tiin, että “vihol­li­nen” eli val­ko­naama lähetti näiden kamalien, korvia raapivien äänten väli­tyk­sellä ihmisille tauteja. Jos löysi itsensä äänien kan­to­mat­kan alueelta, oli viisainta tukkia korvat mehi­läis­va­halla.

Lähde: Greg Urban: Metaphysical Community. 1996, Texas University Press.
Kuva: Wikimedia Commons